Sijainen on epäuskottava trilleri, joka aliarvioi sekä katsojaa että näyttelijöitä

Pamela Tola ja Maria Ylipää. Kuva: Elisa Viihde Viaplay

Helsinki-filmin tuottama minisarja Sijainen perustuu BBC:n jännityssarjaan The Replacement. Sijaisen päähenkilö on Maria Ylipään näyttelemä kunnianhimoinen arkkitehti Ella, joka jää äitiyslomalle kesken uransa tärkeimmän projektin. Ellan sijaiseksi palkataan Paula (Pamela Tola), joka on lähes liian hyvä ollakseen totta. Kiltti, ahkera ja empaattinen.

Ellasta alkaa kuitenkin tuntua, että Paula yrittää varastaa hänen projektinsa ja pian koko identiteettinsä. Kun arkkitehtitoimiston toimitusjohtaja Katja (Sara Paavolainen) kuolee hämärissä olosuhteissa, Ella alkaa epäillä Paulan olevan kaiken takana.

Tyylilaji horjuu

Sijainen alkaa realistisena nordic noirina. Ella on graafisesti leikattuja hiuksiaan, niukkaa meikkiään ja kaapumaisia neuletakkejaan myöten kliseisen tunnistettava arkkitehti. Myös Ellan kipuilu tulevan äitiyden ja uratavoitteiden välillä on uskottavaa. Ella aikoo pitää vain parin kuukauden äitiysloman, sillä hän on juuri päässyt työpaikkansa osakkaaksi ja käsiksi elämänsä projektiin, uuden kirjastotalon suunnitteluun.

Sarja muuttuu kuitenkin yhdellä harppauksella psykologiseksi trilleriksi, ja visuaalisen tyylin ja käsikirjoituksen sisällön välinen ristiriita on vain yksi sarjan ongelmista.

Toinen kompastuskivi on tapahtumien epäuskottavan nopea eteneminen. Paulan ja Ellan välille ei rakenneta edes hetkeksi lämpöä ja luottamusta, joiden rikkoutuminen kasvattaisi jännitystä. Ella suhtautuu Paulaan alusta asti nuivasti ja pitää häntä epäilyttävänä tyyppinä. Miksi ihmeessä sitten palkkaat hänet, äimistelee katsoja.

Sarjan alkuminuuteilla Ella on vielä tunteensa kätkevä perfektionisti. Seuraavan jakson alussa hän on jo vainoharhainen raivopää, jota epäillään murhasta. Muutos on niin raju, että luulin unohtaneeni välistä yhden jakson. Sitä liian nopeasti eteenpäin laukkaava tarina olisi tarvinnutkin.

Eero Saarinen on Taneli. Kuva: Elisa Viihde Viaplay

Epäuskottavia hahmoja

Kakkos- ja kolmosjaksossa vähäisellekin realistisuudelle heitetään hyvästit.

Ella saa toistuvasti raivokohtauksia ja syyttää Paulaa milloin mistäkin, mutta Paula vain hymyilee lammasmaisesti ja antaa purkaukset anteeksi. Ellan puoliso Janne (Olavi Uusivirta) on lähinnä vauvaa kanniskeleva statisti. Janne panee Ellan kaikki epäilyt mielenterveysongelmien piikkiin ja luottaa juuri kuvioihin ilmestyneeseen Paulaan enemmän kuin omaan vaimoonsa.

Poliisikuulustelut ovat kuin pöytälaatikkodekkarista. Tutkinnanjohtaja (Maija Paunio) on vakaasti päättänyt, että Ella on rikollinen. Ellaa ei edes yritetä kuulustella, vaan hänet ajetaan nurkkaan, mutta kaikkia Paulan epäilyttäviä puuhia katsotaan läpi sormien.

Ellan ex, kilpailevan arkkitehtitoimiston toimitusjohtaja Kalle (Antti Peltola) tietää jotakin Paulan hämärästä menneisyydestä, mutta aina, kun Ella yrittää puhua aiheesta, Kalle katkaisee puhelun. Ellan ja Kallen tapaaminen kahvilassa alkaa Kallen flirttailuna, mutta minuutin sisällä Kalle pakenee jo Ellaa autoon ja tönii tätä irti Bemarinsa ovesta.

Näyttelijät tekevät parhaansa surkean käsikirjoituksen puitteissa. Maria Ylipää on uskottavasti sekä itsevarma että ahdistunut. Eero Saarinen on suorastaan mehevä hahmo arkkitehtitoimiston toisena, eksentrisenä omistajana. Mutta minkäs teet, kun hahmot on kirjoitettu miten on kirjoitettu. Saarisen esittämä Taneli epäilee Ellaa yhtenä hetkenä murhasta, seuraavassa ollaan sydänystäviä ja juodaan kylki kyljessä viiniä.

Jani Toivolan rooli on yhtä epäkiitollinen kuin Uusivirran. Toivolasta olisi paljon enempään kuin virnistelemään vailla repliikkejä palavereissa ja kekkereillä. Sen vähän, minkä Toivonen pääsee tekemään, hän tekee niin hyvin kuin statistin roolissa vain voi.

Myös sarjan aikajana huojuu ja pahasti. Kun Ella on jäämässä äitiyslomalle, kirjasto on vielä alkutekijöissään. Ja kas, jo kahden kuukauden päästä vietetään avajaisia täysin valmiissa, huippudesignia edustavassa rakennuksessa.

Maria Ylipää ja Olavi Uusivirta. Kuva: Elisa Viihde Viaplay

Miksi tämä sarja on tehty?

Jännityssarjojen ei todellakaan tarvitse edustaa maitoa ja ruisleipää -realismia. Sijainen kuitenkin aliarvioi katsojaa törkeästi.

Ontot hahmot ja epäuskottava juoni saavat kysymään, miksi tämä sarja on edes tehty? Sarjaformaatin oikeudet ovat tuskin ilmaiset ja sarjaan on palkattu tunnetut näyttelijät. Kuvaus, lavastus ja puvustus ovat ensiluokkaisia.

Tähän kaikkeen on palanut rahaa. Samalla rahalla olisi voitu tehdä täysin oma, kulttuuriimme paremmin istuva, uskottavampi ja näyttelijöitä arvostava käsikirjoitus. Sijaisen pääkäsikirjoittaja Mia Ylönen kertoo Suomen Kuvalehdessä kaipaavansa suomalaisiin sarjoihin laatua. Miksi sijainen sitten on kuin korea, mutta sisältä ontto kakku?

Kilpailu tuotantoon pääsevistä käsikirjoituksista on armotonta ja rahaa on jaossa niukasti. Tuntuu epäreilulta kaikkia hyviä, hylättyjä käsikirjoituksia kohtaan, että Sijaisen kaltaisia sarjoja tehdään.

Emme tarvitse yhtään enempää ylikansallisia formaatteja, jotka alistavat tuotannon jäsenet materiaaliksi luovan toimijuuden sijaan. Tarvitsemme enemmän huolella tehtyjä, omaperäisiä ja kunnianhimoisia käsikirjoituksia, ja niitä syntyy ihan omin voimin. Mallia voi ottaa vaikka Auli Mantilan Transportista tai Pirjo Lonkan ja Jani Volasen Munkkivuoresta.

Janica Brander

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua