Harry Palmeria esittää Joe Cole. Kuva: ITV Studios.
TELEVISIO | Salainen agentti Harry Palmer -tv-sarja nojaa brittiläisten agenttiseikkailujen perinteeseen ja kulkee kevyesti James Bondin jalanjäljissä.
”Maailma on niin uskottava että välistä luulee katsovansa 1960-luvulla tehtyä sarjaa.”
ARVOSTELU
Salainen agentti Harry Palmer
(Harry Palmer: The Ipcress File)
- 1. kausi, 6 jaksoa.
- Iso-Britannia, 2022.
- Katso: Yle Areena.
Brittiläinen neutronipommin suunnittelija kidnapataan, ja Harry Palmer rekrytoidaan hankkimaan mies takaisin. Käänteitä riittää, keneenkään ei voi luottaa, agenteiksi paljastuu yllättäviäkin tyyppejä. Kuka oikeasti on kenenkin puolella jää loppujen lopuksi hämärän peittoon.
Britit, amerikkalaiset ja Neuvostoliiton agentit kilpailevat keskenään, mutta rautaesirippu ei aina muodosta selkeää jakolinjaa vihollisten (tai hyvän ja pahan) välille, eivätkä poliittiset ihanteet noudata valtioiden rajoja.
* *
Tällä kertaa Palmerin mustat muovipokat on pukenut ylleen Peaky Blinders -sarjasta tuttu Joe Cole. Elokuvissa Palmeria esitti Michael Caine, ja olisi epäreilua Colea tai ketä tahansa näyttelijää kohtaan verrata häntä aikamme ehkä karismaattisimpaan elävään näyttelijään.
Kuten kunnon agenttiseikkailuun kuuluu, sarjassa matkataan ympäri maailmaa, ja välissä seurataan ydinpommin räjähdystä aitiopaikalta. Sarjassa vieraillaan sellaisissakin eksoottisissa paikoissa kuin Itä-Berliini, Beirut ja Helsinki. Helsingin osuudet on kuitenkin kuvattu Kroatiassa.
Len Deightonin romaaneihin perustuvat Harry Palmer -elokuvat tehtiin vuosina 1965, 1966 ja 1967. Myöhemmät kaksi tv-elokuvaa vuosilta 1995 ja 1996 eivät perustuneet Deightonin romaaneihin, mutta pääosissa oli yhä Michael Caine. Vuoden 1976 Spy Story lasketaan joskus myös Harry Palmer -elokuvaksi, vaikka Palmer ei siinä omalla nimellään esiinnykään, eikä häntä näyttele Caine.
Oikeat agenttitouhut ovat suurimmaksi osaksi diplomatiaa ja näyttävät operaatiot harvinaisia. Myös Harry Palmer -tv-sarjassa toiminta on harvemmin pyssyllä osoittelua kummempaa. Siitä huolimatta koko ajan ollaan menossa jonnekin eikä tarina pysähdy. Välistä käänteitä on vähän liikaakin yhden tv-sarjan tarpeiksi, ja suora viittaaminen John Frankenheimerin Mantshurian kandidaattiin (1962) tuntuu jo ylimääräiseltä höysteeltä sopassa.
Lucy Boynton. Kuva: ITV Studios
Britit ovat erinomaisia luomaan 1960-luvun tunnelmaa tv-sarjoihinsa. Harry Palmerin maailma on niin uskottava että välistä luulee katsovansa 1960-luvulla tehtyä sarjaa. Myös aikalaismusiikki on osuvasti valikoitua, ja sopivasti toistuva pieni torven törähtely muistuttaa James Bondin vastaavaa, tapahtumia kommentoivaa äänimaailmaa.
Hahmona Palmer on juuri niin kuivakka kuin on ollut tarkoituskin, ja sivuhenkilöt ajavat hänestä vasemmalta ohi. Esimies Dalby (Tom Hollander) sekä kollega Jane Courtney (Lucy Boynton) osoittautuvat huomattavasti värikkäämmiksi ja mielenkiintoisemmiksi hahmoiksi.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Laholatvaisuudestaan huolimatta ihan hyvä tv-sarja – arviossa Disney Plus -kanavan Alien: Earth
TELEVISIO | Alien: Earth toistaa elokuvasarjan maailmankuvaa, jossa suuryritykset polkevat avaruusduunareiden ihmisoikeuksia ja asettavat heidät hengenvaaraan.
Komeita maisemia ja keskeneräisiä tarinoita – arviossa Ylen alkuperäissarja Kaikki rakastavat hevosia
TELEVISIO | Kaikki rakastavat hevosia vie Islantiin, mutta tällä kertaa ei dekkarin, vaan ihmissuhdesarjan mukana.
Verisiä murhia ja vikkeliä pikkuautoja – arviossa HBO Maxin rikossarja Duster
TELEVISIO | J.J. Abramsin ja LaToya Morganin luotsaama tv-sarja Duster hengailee 1970-luvun kaahailu- ja turpiinvetoelokuvien vanavedessä.
Kenellä on vastuu laihuuden ihannoimisesta? Arviossa ruotsalaisdokumentti Laihin voittaa
TELEVISIO | Ylen esittämässä dokumentissa käsitellään erityisesti somevaikuttajien vastuuta laihuuden idealisoimisessa.