Kaunis, lahjakas rockjumala – Phil Lynottin rosoisesta elämästä tehty dokumenttielokuva huokuu ansaittua ihailua

Phil Lynott (1949–1986). Kuva: Denis O Regan / Yle

Irlantilaisen Thin Lizzy -yhtyeen nokkamiehen Phil Lynottin elämästä kertova dokumenttielokuva olisi voinut olla rumempi, mutta ei juuri tämän kauniimpi. Phil Lynott – kun olen poissa (2020) kertoo uskomattoman lahjakkaan sanoittajan, basistin, laulajan ja esiintyjän 36-vuotisen tarinan läheisten ja työkavereiden kertomana.

Ääneen pääsevät äiti, nuoruuden tyttöystävä, vaimo, tyttäret, serkku, setä, bändikaverit, managerit ja monin tavoin myös Phil Lynott itse.

Liki kaksituntinen dokumenttielokuva on visuaalisesti lähes täydellinen. Jollakin tavoin sen tyylikkyys ja haastattelujen loppuun mietitty kuvittaminen ovat myös sen ainoa häiritsevä tekijä.

Joku voisi sanoa, että vuonna 2020 tehty dokumenttielokuva on hämmentävän kaunis versio. Mutta toisaalta, onko meillä ulkopuolisilla oikeutta tai syytä vaatia, että saisimme retostella ihan kaiken, myös ne tosi rumat hetket. Ei ole.

– Jopa suuret ihmiset ovat todella haavoittuvia, muistuttaa Lynottin setä dokumenttielokuvassa.

Kuva: Denis O Regan / Yle

* *

Vuonna 1949 syntynyt Phil Lynott oli hard rockin ja modernien ”kansanlaulujen” syvällinen, taiteellinen, kunnianhimoinen ja ahkera suuruus. Ja irlantilainen. Ja musta. Kaksi viimeistä ominaisuutta olivat yhdistelmä, jota kasvuympäristö ei antanut unohtaa.

1950-luvulla Lynott tunsi olevansa Irlannin ainoa musta lapsi. Yksinhuoltajaäiti luovutti hänet lopulta omien vanhempiensa kasvatettavaksi, ja äidinkaipuu leimasi ”murjaaniksi” haukutun pienen Philipin elämää.

Phil rakasti ja ihaili äitiään niin kuin Dubliniakin. Molemmista syntyi lauluja, joista kuului syvä kaipaus.

Lynottin muusikon ura alkoi teinivuosina The Black Eagles -yhtyeessä ja jatkui yhtyeessä Skid Row, kunnes vuonna 1969 syntyi Thin Lizzy. Hyvin nopeasti siitä tuli irlantilaisten ylpeys, mutta kun yhtye vuonna 1971 yritti läpimurtoa Lontoossa, se havaitsi, että kaikki piti aloittaa alusta.

Lontoolaisen bed & breakfastin ikkunassa saattoi lukea kyltti: ”No Irish, no dogs, no blacks.”

VIDEO: Thin Lizzyn suurin hitti The Boys Are Back in Town vuodelta 1976.

* *

Dokumenttielokuvassa Lynottia kuvaillaan ujoksi mieheksi, joka muuttui lavalla. Muutos näkyi konkreettisesti vuonna 1972, jolloin Thin Lizzy oli Slade-yhtyeen lämmittelybändinä. Sladen solisti Noddy Holderilta imetyt opit ja vaikutteet iskivät nuoreen Phil Lynottiin kuin kanuunankuula.

Phil Lynottista tuli ”rocker”, ja glamrockin vaikutteet hiipivät niin bändin musiikkiin kuin ulkoiseen tyyliin. Läheisten mukaan muutos näkyi Lynottissa myös niin, että hän kasvatti itselleen suojapanssarin. Herkästä runopojasta rymisteli ulos uhoava rocktähti.

Managerin vaatimuksesta, mutta melkein vitsinä esitetystä kansanlaulusta Whiskey in the Jar putkahti bändin läpimurtokappale. Yhtye huomasi olevansa televisiossa Top of the Pops -ohjelmassa. Se tiesi siihen aikaan varmaa menestystä.

Keväällä 1974 Thin Lizzystä sukeutui kahden kitaristin yhtye. Soundista muodostui yhtyeelle tunnusomainen.

Yhtyeen tarinaan kuuluu mittava määrä kitaristivaihdoksia; muun muassa Gary Moore tuli ja meni tiiviiseen tahtiin. Yhtyeen kaareen sisältyy paitsi huikeita menestyksiä, myös epäonnistumisia niin levyrintamalla kuin Amerikan-kiertueilla. Thin Lizzy ei oikein koskaan onnistunut valloittamaan Amerikkaa niin kuin haaveili.

Kuva: Yle

* *

Lynottin nuoruuden tyttöystävä Gale Claydon, joka pysytteli hänen kanssaan kuusi vuotta, toteaa dokumenttielokuvassa Lynottin koko ajan odottaneen, että elämä sortuu tai hänet petetään.

Dokumenttielokuvassa tuodaan esiin paitsi nopeasti loppuun palaneen, loputtoman ahkeran rokkarin kunnianhimo ja älykkyys, myös hänen vieno pyrkimyksensä olla aviomies ja ennen kaikkea isä.

Perhe sai kokea monia hyviä hetkiä Irlannin kodissa, mutta melko pian isä-Philin tie vei kuitenkin töihin ja asumaan Lontooseen. Lopulta perhe hajosi samaa tahtia kuin bändikin.

Tarinan pahikseksi nousevat kovat huumeet, joihin bändi tutustui 1970-luvun lopulla Pariisissa. Huumeidenkäyttö alkoi näkyä kaikessa. Lynottin luomisvoima ehtyi ja into tehdä musiikkia mureni. Viimeinen Thin Lizzyn konsertti järjestettiin vuonna 1983.

Kadotettuaan ”veljeskuntansa” Lynott perusti vielä Grand Slam -yhtyeen, mutta mikään ei enää ollut entisellään. Puoli vuotta ennen kuolemaansa Lynott ilmoitti lähimmilleen, että myös rakkaus Dublinia kohtaan oli ohi.

Kuva: Denis O Regan / Yle

* *

Lynott kuoli vuonna 1986 sydänvaivoihin ja verenmyrkytysoireisiin. Jopa kuolemansa hän osasi kirjoittaa ennakkoon lauluun nimeltä Dear Heart.

Irlannin rokkaavin tarinankertoja istutti koko elämänsä lauluihin. Niistä voi vain kiittää, kuten niistä kymmenistä ja kymmenistä häpeilemättömän upeista rockposeerauksista, jotka jäivät valokuviin hänen jälkeensä.

Heli Mustonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua