Laura Birn (edessä) on Anne. Kuva: Peter Salovaara

Munkkivuori ei ole vain tämän vuoden paras televisiosarja, ei myöskään viime vuosien.

Munkkivuori saattaa olla koko Suomen televisiohistorian paras jännitysdraama.

Pirjo Lonkan ja Jani Volasen ideaan perustuva ja Volasen ohjaama sarja on mestariteos yksityiskohtiaan myöten. Verkkaisesti käynnistyvä sarja ei anna katsojalle pikavoittoja, vaan pakottaa rauhoittumaan. Keskittyminen palkitaan järkyttävällä mysteerillä ja nostalgialla.

Aikuisten sarja, lasten tarina

Sarja sijoittuu Munkkivuoren lähiöön, Ulvilantien kerrostaloihin. Niiden pihoille, kellareihin, ostarille ja lähimetsään.

Henkilöiden tasolla sarja kertoo Annesta (Laura Birn), joka on asunut Munkkivuoressa lapsena. Anne palaa lapsuudenkotiinsa aikuisena, kun hänen äitinsä joutuu sairaalaan ja asuntoa pitää vahtia. Annen aviomies Markku (Joonas Saartamo) ihastuu rauhalliseen lähiöön ja ihmettelee, miksi Anne ei ole halunnut vierailla lapsuudenkodissaan aikaisemmin.

Annen ja Markun poika Mirko (Viljami Loponen) ei viihdy etäiseksi jääneen mummonsa vanhanaikaisessa asunnossa. Pelastus löytyy pihan lapsijengistä, johon Mirko otetaan tunnustelun jälkeen mukaan. Porukasta löytyy hyväsydäminen kovis Pete (Vilho Rönkkönen), vitsiniekka Urkki (Lumo Levy), juksaava jutuniskijä Sampsa (Kuura Rossi) ja monia muita.

Korostetaan heti, että Munkkivuori on aikuisten sarja, enkä antaisi alakoululaisen katsoa sitä. Poikkeuksellista on kuitenkin se, että tapahtumat kuvataan lasten ja nuorten silmin. Aikuiset ovat supinaa, melua ja riitelyä suljettujen ovien takana. Lapset taas ovat mysteerin alku ja avain.

Lasten näyttelijänsuoritukset saavat kylmät väreet juoksemaan iholla. Munkkivuoressa ei nähdä ulkoa papatettuja repliikkejä tai vaivaannuttavaa tekoslangia. Lasten pelot, ilot, valtapelit ja vitsit ovat todellisia. Vähän väliä tekee mieli hihkua, että tunnistan tuon tyypin ja tuon tilanteen. Kovikset, nörtit ja älyvapaat valheet, jotka paisuvat levitessään.

Näyttelijä Miina Turunen valmensi lapsiryhmää kuvauksissa. Suorituksista näkee, että lapset ovat sisäistäneet sarjan maailman ja heitä on ohjattu paneutuneesti. Lopputulos on niin hyvä, että koko lapsiryhmä ansaitsisi oman Kultaisen Venlansa.

Viljami Loponen (Mirko) ja Hugo Komaro (Kaius). Kuva: Peter Salovaara

Kellarin ja metsän arvoitukset

Yksittäisten ihmisten lisäksi Munkkivuori kertoo yhteisöstä. Se on tarina lähiöstä, jonka asuttivat ensin sodan traumatisoimat ihmiset. Heidän lapsensa traumatisoituivat vanhempiensa viinankäytöstä ja väkivallasta, mutta he yrittivät katkaista ylisukupolvisen tragedian.

Munkkivuoren aikuiset onnistuvat yrityksessään osittain. Viinalla läträtään vähemmän ja lapsia lyödään vasta, kun pinna on venytetty äärimmilleen. Puhumattomuuden perinteestä aikuiset eivät kuitenkaan päästä irti, ja siitä syntyy Munkkivuoren kauhu.

Yksi pihan lapsista on kadonnut pari viikkoa ennen kuin Mirkon perhe muuttaa Munkkivuoreen. Lapsia kielletään menemästä metsään ja ulos pimeällä, mutta aikuiset eivät selitä, miksi. Mirko huomaa myös, että hänen äitinsä salailee omaa lapsuuttaan. Jutut kidnappauksesta ja metsässä asuvasta pedosta (joka voi olla peto tai pedofiili) alkavat kiertää pihalla. Pelkoa lisää se, että taloyhtiön kellarissa tapahtuu outoja.

Perinteisissä kauhuelokuvissa kummitukset ja tappajapellet symboloivat pelkojamme. Munkkivuoressa hirveää on se, mitä tapahtuu oikeasti. Katsoja ei voi huokaista ja ajatella, että sehän oli vain metafora. Ahdistavuutta lisää se, että Munkkivuoren tragediaan osallistuvat sekä lapset että aikuiset. Mitä enemmän he yrittävät toimia oikein, sitä pahemman umpisolmun he saavat aikaan.

Pahuuteen liittyviä filosofisia kysymyksiä pyörittelevät divarinpitäjä Olavi (Miro Lopperi) ja naiseksi pukeutuva kampaaja Kari (Olavi Uusivirta). Hahmot luovat sarjaan twinpeaksmäisiä sävyjä.

Hetki ennen nousukautta

Lavastus, puvustus ja musiikki ovat keskeinen osa Munkkivuoren maailmaa. Tapahtumat sijoittuvat seinäkalenterin mukaan kesään 1983, mutta asuntojen sisustus on kovin 70-lukulainen. Tätä on kritisoitu keskustelupalstoilla, mutta ratkaisu osoittaa, miten perustellusti lavastaja Juulia Jokinen on luonut miljöön.

Kellertävät sävyt eivät vaihtuneet neonväreiksi heti, kun vuosikymmen vaihtui. Hahmojen vaatteet ovat jo kasaria, mutta huonekalujen kaltaisia suurempia investointeja tehdään hitaammin. On uskottavaa, että 1980-luvun alun asunnoissa on vielä edellisten vuosikymmenten tavaroita. Etenkin, kun moni hahmo on jäänyt asumaan lapsuudenkotiinsa, eivätkä munkkivuorelaiset ole varakkaita.

Sarja tarjoilee nostalgiaa niin 1970- kuin vielä 1990-luvunkin lapsille. Yötä ja Hanoi Rocksia kuunnellaan kaseteilta ja Aku Ankan taskukirjoja vaihdetaan divarissa Suosikkeihin. Päivällisellä syödään jauhelihakastiketta, muusia ja porkkanaraastetta. Carrolsin avautuminen on kova juttu, Mallorcalle matkustavia kadehditaan.

Tuttuudesta syntyy myös sarjan kauhu. Merkkarit ja vakoiluleikit synnyttävät lämpöä, jota vasten hahmojen väkivaltaisuus, salailu ja piittaamattomuus on kammottavaa.

Sampo Sarkola on Hannes. Kuva: Peter Salovaara

Hyvien ihmisten pahat teot

Menneiden vuosikymmenten kasvatus oli nykyistä vapaampaa, mutta väkivaltaisempaa. Avainkaulalapset saivat selkäänsä ja heitä kuoli onnettomuuksissa enemmän kuin nyt. Tämä unohtuu monelta menneitä muistellessa.

Vaikka Munkkivuori on nostalginen, se raapii kullan muistojen päältä. Tuo olisi voinut tapahtua minulle, katsoja tajuaa. Samaistumisen ansiosta sarjan tragedia koskettaa enemmän kuin psykopaattisarjamurhaajat ja ahdistuneet etsivänerot. Munkkivuori kuvaa arkipäivän pahuutta: tietämättömyyttä, vaikenemista ja lauma-ajattelua, joka muuttaa hyvät aikeet hirmuteoiksi.

Eikä hyviä aikeita aina ole. Osa ihmisistä, lapsistakin, on yksinkertaisesti pahoja.

Arki on Jani Volasen töissä absurdia, koomista ja kauheaa. Samoja elementtejä yhdistelee David Lynch, minkä vuoksi Volasen ohjauksia verrataan usein Lynchiin. Vertailu on ymmärrettävää, mutta Munkkivuori ei ole Twin Peaks -pastissi. Se seisoo tukevasti omilla jaloillaan, kellareiden ja hylättyjen metroasemien päällä.

7 vinkkiä Munkkivuoren katsomiseen

Sunja Hyde (Heidi) ja Viljami Loponen (Mirko). Kuva: Peter Salovaara

Palapelimäinen juoni tarjoaa monia tulkintamahdollisuuksia, eikä Munkkivuoren kaikkia salaisuuksia ole tarkoitettu paljastettaviksi. Päämysteeri on ratkaistavissa, mutta se vaatii tarkkuutta.

Kiinnitä huomiota näihin asioihin:

1. Mitä Karin asunnosta kantautuvassa iskelmässä lauletaan?
2. Miten koiralle tapahtuva asia voisi liittyä laulun sanoihin?
3. Mitä pieni Kuura-poika puhuu?
4. Mitä teinitytöt Heidi ja Taina puhuvat etenkin toisilleen?
5. Mitä kampaamossa puhutaan?
6. Miksi Mirkon isä lähtee matkalle?
7. Mitä Mikki on suurin -taskukirjassa tapahtuu?

Varaudu kuitenkin siihen, että viimeisen jakson jälkeen haluat katsoa sarjan uudelleen. Ja taas uudelleen.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua