Lars Eidinger ja Alicia Vikander Irma Vep -tv-sarjassa. Kuva: HBO
TELEVISIO | HBO:n minisarjassa näyttelijöiden ja ohjaajan elämät sotkeutuvat sarjan juoneen yhdessä vanhan ranskalaiselokuvan kanssa hauskalla ja raikkaalla tavalla.
”Kulahtanut goottirokkari saapuu kuvauksiin suoraan Sodankylän elokuvajuhlilta, missä hän on ollut tuomarina, ja kertoo olevansa Akin ystävä.”
Harmittaa, että Irma Vep jäi pois Kulttuuritoimituksen vuoden 2022 erinomaisten tv-sarjojen listalta, koska en ollut sen julkaisemisen aikaan vielä katsonut sarjaa. Mutta eivätpä sitä noteeranneet muutkaan mediat, vaikka Irma Vep oli yksi vuoden 2022 kohokohdista.
Irma Vepin meta nyrjäyttää pään. Kahdeksanosaisessa minisarjassa ohjaaja René Vidal (Vincent Macaigne) tekee kahdeksanosaista tv-sarjaa Irma Vepistä, joka on uusintaversio Louis Feuilladen vuonna 1916 ohjaamasta sarjaelokuvasta Les Vampires. Vidal on aiemmin tehnyt elokuvan samasta aiheesta, ja niin on tehnyt myös Irma Vep -tv-sarjan ohjaaja Olivier Assayas, kun hänen Irma Vep -elokuvansa ilmestyi vuonna 1996 (arvaan että putosit kärryiltä).
Sarjan päähenkilöä näyttelevä, ruotsalaistaustainen Alicia Vikander on näytellyt mm. elokuvissa Ex Machina ja Tomb Raider sekä ollut Louis Vuittonin mallina. Sarjassa Vikanderin esittämä Mira Harberg, jolla hänelläkin on ruotsalaisjuuret, saapuu Irma Vepin kuvauspaikalle uuden toimintaelokuvansa promotilaisuudesta ja hioo jatkosopimusta ison muotikonsernin kanssa. Sarja viittailee näin koko ajan itsensä ulkopuolelle.
Puolivälin tienoilla Vidal ottaa hatkat ja hänen tilalleen palkataan supersankarielokuvien ohjaaja. Samalla myös koko tv-sarjan tyyli muuttuu. Yhtäkkiä henkilöillä voikin olla yliluonnollisia ominaisuuksia ja kerronta tapahtuu rinnakkaiskuvilla. Tuntuu, että sarja voisi ottaa lennosta minkä tahansa suunnan, ja moinen ilmavuus on katsojallekin vapauttavaa.
Sarjassa on hurjat draamalliset ja seksuaaliset jännitteet. Ristivetoa on vähän jokaisen välillä, ja pettämistä tapahtuu sekä fyysisellä että henkisellä tasolla sinne sun tänne. Soppa sakenee entisestään, kun mukaan otetaan alkuperäisen Irma Vep -näyttelijän Jeanne Roquesin, taiteilijanimeltään Musidoran, elämäkerran dramatisoidut kohtaukset.
Fakta ja fiktio sekoittuvat Irma Vepissä hauskalla ja raikkaalla tavalla. Melkein kaikki henkilöt ovat jonkin sortin neuroosipommeja, läpeensä itsekkäitä ja pikkumaisia. He ovat kyllä valloittavia, mutta niin päästään sekaisin, että katsoja tarraa sarjan likipäin ainoaan tolkun ihmiseen eli apulaisohjaaja Carlaan (Nora Hamzawi) ja anoo tätä pitämään pähkähullujen laivan kurssissa.
Sarjan hauskin hahmo on kulahtanut pälvikalju goottirokkari Gottfried von Schack (Lars Eidinger), joka saapuu kuvauksiin suoraan Sodankylän elokuvajuhlilta, missä hän on ollut tuomarina, ja kertoo olevansa Akin ystävä. Tosielämässä on vaikea uskoa, että Aki Kaurismäki kelpuuttaisi moisen oikeistoliberaalin kaveripiiriinsä.
Irma Vep -sarjassa hypnoosin mestaria esittävän Eidingerin maaginen katse on todellakin maaginen. Hänen lisäkseen vakuuttavaa näyttelijäntyötä tekevät Alex Descas sekä Andorissa esiintynyt Adria Arjona. Mukana ovat myös Sandmania näytellyt Tom Sturridge sekä Twilight-vampyyrielokuvasarjasta tunnetuksi tullut Kristen Stewart.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Laholatvaisuudestaan huolimatta ihan hyvä tv-sarja – arviossa Disney Plus -kanavan Alien: Earth
TELEVISIO | Alien: Earth toistaa elokuvasarjan maailmankuvaa, jossa suuryritykset polkevat avaruusduunareiden ihmisoikeuksia ja asettavat heidät hengenvaaraan.
Komeita maisemia ja keskeneräisiä tarinoita – arviossa Ylen alkuperäissarja Kaikki rakastavat hevosia
TELEVISIO | Kaikki rakastavat hevosia vie Islantiin, mutta tällä kertaa ei dekkarin, vaan ihmissuhdesarjan mukana.
Verisiä murhia ja vikkeliä pikkuautoja – arviossa HBO Maxin rikossarja Duster
TELEVISIO | J.J. Abramsin ja LaToya Morganin luotsaama tv-sarja Duster hengailee 1970-luvun kaahailu- ja turpiinvetoelokuvien vanavedessä.
Kenellä on vastuu laihuuden ihannoimisesta? Arviossa ruotsalaisdokumentti Laihin voittaa
TELEVISIO | Ylen esittämässä dokumentissa käsitellään erityisesti somevaikuttajien vastuuta laihuuden idealisoimisessa.





