Kuva: Torbjørn Sundal Holen / ANTI/NRK
TELEVISIO | Norjalaissarjan päähenkilön päämäärä oli pienestä asti päästä pois tylsästä pikkukylästä ja tulla kuuluisaksi.
”Sarjan tapa kertoa asioista on raikkaan itseironinen ja myös yllättävä.”
Selina ei koulutyttönä koskaan sopinut ikäistensä seuraan eikä vanhempana enää edes halunnut. Pienenä hän oppi isoäidiltään, että ellei miehille laittaudu kauniiksi, he kaikkoavat taivaan tuuliin seuraavan naisen luokse, kuten Selinan isäkin oli tehnyt. Yksi ystäväkin oli: niin ikään ikäistensä hyljeksimä Johan, joka kamppaili koko ikänsä mielenterveysongelmien kanssa.
Selinan päämäärä pienestä asti oli päästä pois tylsästä pohjoisnorjalaisesta kylästä ja tulla kuuluisaksi. Eikä hän jäänyt haaveilemaan, vaan tarttui tuumasta toimeen. Selinasta tuli 17-vuotiaana Norjan nuorin bloggari ja siitä alkanut menestystarina vei juuri niin pitkälle kuin hän oli unelmoinutkin – ja sitten vielä jonnekin, mitä hän ei nuorena olisi voinut kuvitellakaan.
Selinan sielunmessu ei sinällään paljasta mitään uutta ja mullistavaa kauneusalan nettivaikuttajien kiiltokuvaelämän kääntöpuolesta, mutta sarjan tapa kertoa asioista on raikkaan itseironinen ja myös yllättävä. Tuoreella otteella se kuvailee itseensä ja ulkonäköönsä keskittyvää nuorta naista ja sitä, mihin kaikkeen tämä törmää.
Selinaa näyttelevä Elli Rhiannon Müller Osborne on täysosuma rooliin, hänen työnsä ihailtavaa. Myös Selinaa lapsena esittävä Anna Solheim Indrebø on mainio.
6-osainen sarja tuntuu suomalaisittain pitkältä. Norjalaisittain asia on eri, koska draaman hahmoilla sanotaan olevan esikuvia elävässä elämässä ja kiinnostus lienee sen myötä erilaista.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Murhia Istanbulissa – arviossa Ylellä nähtävä Turkkilainen etsivä
TELEVISIO | Turkkilainen etsivä kuvaa Istanbulin poliisin murharyhmän työtä. Ikmen on vähän kuin turkkilainen Columbo: viaton ulkonäkö harhauttaa.
Tasa-arvon takapajulat – arviossa Vihatut naiset
TELEVISIO | Ylen uutuussarja on tärkeä oppitunti Suomen lähihistoriasta, jossa naisviha limittyy tasa-arvotyöhön.
Miekkoja ilman magiaa – HBO:n A Knight of the Seven Kingdoms yllättää kuin Game of Thrones
TELEVISIO | Palttua lohikäärmeille, valtaistuinpyrkyreille ja kapinallisille kuningaskunnille! A Knight of the Seven Kingdoms -sarjassa matkataan arkisesti turnajaisiin.
1930-luvun terrorimylly jauhoi vähemmistökansat Karjalassa ja muilla Neuvostoliiton raja-alueilla – arviossa Suuri vaino
TELEVISIO | Neliosainen dokumentti nojaa Suomen tuoreisiin arkistotutkimuksiin ja laajentaa näkökulman neuvostomaan moniin kansallisten vähemmistöjen tragedioihin.





