Fantastista jännitystä sosiopaatin seurassa – arvioitavana Netflix-minisarja Ripley

Andrew Scott on Ripley. Kuva: Netflix

Patricia Highsmithin Ripley-kirjasarjan avausosa Lahjakas herra Ripley on kiehtonut tv- ja elokuvapuolella jo ilmestymisestään eli vuodesta 1955 asti. Romaani kääntyi Alain Delonin tähdittämäksi Kuuma aurinko -elokuvaksi jo vuonna 1960.

Tunnetuin versio tähän asti lienee Anthony Minghellan samanniminen elokuva vuodelta 1999, pääosassaan Matt Damon. Nyt Tom Ripleyn rooliin hyppää Andrew Scott, vahvassa nosteessa oleva näyttelijä, jonka monet tuntevat joko Sherlockin James Moriartyna tai Fleabagin kuumana pappina. Viimeksi Scott loisti All of Us Strangers -elokuvassa viime vuonna (lue Eija Niskasen arvio elokuvasta).

* *

1950- ja 1960-lukujen vaihteeseen sijoittuvassa tarinassa Tom Ripley on New Yorkissa asuva pikkurikollinen, joka saa houkuttelevan tarjouksen: laivanrakentaja Herbert Greenleaf ehdottaa Tomille, että tämä matkustaisi Eurooppaan suostuttelemaan Greenleafin raikulipoikaa Richardia (Johnny Flynn) palaamaan kotiin kunnialliseen elämään. Greenleaf uskoo Tomin olevan Richardille eli ”Dickielle” läheisempi ystävä kuin tämä todellisuudessa on, mutta Tom tunnistaa tilaisuuden, kun sellainen kohdalle osuu, eikä oio Greenleafin käsityksiä.

Italiassa, pienessä Atranin kylässä kauniilla Amalfin rannikolla, ensitapaaminen Dickien ja tämän ystävän Margen (Dakota Fanning) kanssa on vähän kömpelö, mutta Tom saa tilanteen paikattua ja jonkinlaisen ystävyyden syntymään. Dickien vauras ja huoleton elämäntapa kiehtoo Tomia ja alkaa pian herättää kateutta, joka lopulta johtaa huijauksiin, petokseen ja murhiin – sarja ennakoi väkivaltaisuuksia näyttämällä heti alussa katkelman kohtausta, jossa yritetään hankkiutua ruumiista eroon.

* *

Steven Zaillian (Schindlerin listan Oscar-palkittu käsikirjoittaja) on sovittanut Highsmithin romaanin tiukan elokuvamuodon sijasta 7,5 tuntia kestäväksi kahdeksanosaiseksi minisarjaksi. Se antaa tarinalle tilaa hengittää ja edetä rauhallisesti. Kirjasta on silti karsittu rönsyjä pois juonenkuljetuksen tiivistämiseksi, mutta muutokset ovat olleet hyviä ja alkuteokselle uskollisia.

Tahti on rauhallinen, sarjalla on aikaa pysähtyä viipymään kohtauksissa tarvittaessa. Esimerkiksi sarjan alussa ennakoitu ruumiinhävityskohtaus on pitkän kestonsa ansiosta todella piinaava. Jännityksen vastapainona sarjassa on myös huumoria; esimerkiksi toistuvat kohtaukset, joissa Ripleyä juoksutetaan portaissa, jaksoivat huvittaa.

Pääosiin on saatu Scottin seuraksi kelpo näyttelijät. Dakota Fanning on merkittävästi viehättävämpi kuin millaiseksi Highsmith kirjassaan Margen kuvaa, mutta epäsuhta ei sentään ole niin räikeä kuin Minghellan elokuvassa, jossa roolissa nähtiin Gwyneth Paltrow. Sivuosista täytyy ehdottomasti mainita Maurizio Lombardin oivallinen komisario Ravini, joka toimii loppupuolen kissa ja hiiri -leikissä kissan roolissa ja on yksinkertaisesti valloittava.

Kuvauksessa ilmeisin asia on sarjan mustavalkoisuus. Zaillianilla oli kirjoittaessaan käsillä Ripley-kirjasta painos, jonka kannessa oli vaikuttava mustavalkovalokuva. Ajatus kantoi niin pitkälle, että sarja on kuvattu täysin mustavalkoisena. Kuvauksesta vastaa Robert Elswit, joka on aiemmin voittanut Oscarin There Will Be Blood -elokuvasta. Jälki on fantastista: Ripley on täynnä todella upean näköisiä kuvia, joita on ilo katsella.

Ripleyn yhdistelmä Etelä-Italian raukeaa tunnelmaa ja ahdistavaa psykologista trilleriä on herkullinen. Sarja nousee yhdeksi suosikeistani, harvassa ovat näin tyylikkäät ja toimivat sarjat ja kirjasovitukset.

* *

Entäpä romaani?

Sarjan katsominen inspiroi myös lukemaan alkuperäisen romaanin. Sen ilmestymisestä on sen verran aikaa, että se on alkanut käydä hieman harvinaiseksi kirjastoissakin, mutta Netflix-sarjan myötä on saatu uusi pokkaripainos Andrew Scott -kannella parantamaan saatavuutta. Alun perin vuonna 1984 Fanzinen julkaisemana ilmestynyt kirja on nykyään WSOY:n julkaisu. Kirjan on suomentanut valtaosan Highsmithin kirjoista kääntänyt Jorma-Veikko Sappinen ja uuden pokkaripainoksen suomennos on Sappisen vuonna 2020 tarkastama.

Patricia Highsmithin pidetyimpiin romaaneihin kuuluva teos on edelleen lukemisen arvoinen. Ripley on kiehtova hahmo, vaikka onkin kammottava sosiopaatti. Silti hän on myös jollain tapaa rakastettava luuserihahmo, jonka puolella lukija sittenkin on, vaikka ei välttämättä Ripleystä henkilönä pitäisikään. Kirjan Ripley on kenties hieman luuserimaisempi tyyppi kuin sarjassa; vaikka Scott onkin roolissa oivallisen luihun oloinen, hänet on kuitenkin kuvattu hieman alkuperäistä lahjakkaampana.

Henkilöt ovat kirjassa muutenkin epämiellyttävämpiä kuin sarjassa, Freddie Milesiäkin Highsmith luonnehtii mulkosilmäiseksi häräksi. Sitä sarjassa rooliin valittu androgyyni Eliot Sumner ei missään nimessä ole. Ärsyttävän tungettelevan ja epäluuloisen Milesin Sumner esittää kyllä hyvin, joten härkämäisyyden puutteen voinee antaa anteeksi.

Lukijat ovat Ripleystä tosiaan pitäneet: viisitoista vuotta alkuperäisen kirjan jälkeen ilmestyi ensimmäinen jatko-osa, ja Highsmith kirjoitti lopulta yhteensä viisi Ripley-kirjaa. Ne kaikki on myös suomennettu. WSOY näyttäisi ottaneen uudet pokkaripainokset jo kahdesta seuraavastakin kirjasta, epäilemättä loput kaksi seuraavat perässä.

Saapa nähdä, saako Ripley-tv-sarja jatkoa, aineksia sovitettavaksi tosiaan olisi. Sarjan loppupuolelle onkin jo kaivettu jatko-osista tuttu sivuhenkilö (roolissa John Malkovich, joka on itsekin esittänyt Ripleyä), liekö sitten viittaus tulevasta.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua