Eurooppa työnsi, Amerikka veti – arviossa dokumenttisarja Euroopan suuret muuttoliikkeet

Kuva: Compagnie Des Phares Et Balises

Minne turisti vain matkustaa, törmää hän saksalaisiin.

Mutta saksalaiset, tarkemmin saksankieliset, olivat keskeinen joukko Euroopan sisäisissä ja meret ylittäneissä muuttoliikkeissä takavuosisatoina.

Syitä lähtöön oli monia: uskonvainot, sodat, nälänhätä, vapaudenkaipuu… Toivo paremmasta kuljetti eteenpäin.

Kolmiosaisen saksalais-ranskalaisen tv-dokumentin Euroopan suuret muuttoliikkeet (2025) suola on yksittäisten siirtolaisten tarinoiden seuraaminen. Tutkijat ovat löytäneet päiväkirjoja, kirjeitä ja matkakertomuksia, joissa puhuu tavallisen matkalaisen ääni.

Tarinat antavat väriä ja sävyjä suurempiin kuvioihin, joskin välillä juonenkuljetus ajautuu turhan yksityiskohtaisiin kuvauksiin. Joka tapauksessa Gottliebien, Johanien ja Magdalenojen kokemukset tekevät sarjasta omaleimaisen.

Sarjan esittelyteksti ja otsikko liioittelevat, kun ne lupaavat kertoa Euroopan muuttoliikkeistä. Kerronta pysyy pääasiassa saksankieliseltä alueelta lähteneiden historiassa ja noin vuosissa 1650–1930. Rajaus on perusteltu, sillä nuo massat olivat valtavia. Niin sanotut kansainvaellukset olivat tapahtuneet jo ennen keskiaikaa.

Historiadokumentin ääressä katsoja ei olla vertaamatta tapahtumia aikamme ihmisvirtoihin.

Eurooppalaisia oli jo 1700-luvulla yli miljoona Amerikan mantereella. Kuva: Compagnie Des Phares Et Balises

Suvaitsevainen Amerikka houkutti

1700-luvun vaihteen kahta puolta saksankieliset lähtivät liikkeelle ainakin poikkeuksellisten nälkätalvien ja kirkkoriitojen takia. Euroopan sisällä hallitsijasuvut Ruotsia myöten kilpailivat työvoimasta. Itä-Euroopan suunnalla tarvittiin väestöä suojaksi Osmaanien valtakuntaa vastaan.

Konfliktit katolisten kanssa veivät protestantteja Amerikkaan. Siellä vallitsi suvaitsevaisuus, joka salli kunkin elää uskontonsa mukaan. Talonpojan paratiisissa oli luvassa myös hedelmällistä maata.

Välietappi Englanti kaappasi matkalaisista osan, antoi heille maan kansalaisuuden ja lähetti Amerikkaan rakentamaan brittisiirtokuntia. Todellisuus oli kuitenkin orjatyötä tervan ja pien tuotannossa.

Yksi ilmiö toistui lähes kaikkialla: tulijat ajoivat alkuperäisasukkaat tieltään. Oli vallalla terra deserta -ajatus, että asutettavaa aluetta pidettiin autioina, vaikka siellä elikin alkuperäiskansaa.

Ihmiskauppakin oli voimissaan. Katteettomia lupauksia levittäneet värvärit saivat päärahan jokaisesta lähtijästä. Vaikka saksalainen pastori toi julki huijaukset ja Amerikan ankarat työolot, värväreiden ääni kuului kovempana.

Vuonna 1750 Pohjois-Amerikassa oli yli miljoona eurooppalaista.

Historiantutkija Richard Tsogang Fossi Berliinin teknillisestä yliopistosta on yksi sarjan asiantuntijoista. Kuva: Compagnie Des Phares Et Balises

Rutto työnsi, kulta veti

Teollistumisen myötä matkaan lähti uusia ryhmiä. Kysyntää oli ammattitaitoisista tehdastyöläisistä, puusepistä, lasinpuhaltajista ja muista.

1850-luvulla noin miljoona saksalaista päätyi pelkästään Yhdysvaltoihin, jossa heitä oli kaikkiaan viisi miljoonaa.

Perunaruton tuoma nälänhätä oli jo saanut massoja liikkeelle, samoin kultakuume.

Uusi ryhmä olivat poliittiset pakolaiset. Saksan alueen ahdas ilmapiiri sai tuhannet poliittisesti aktiiviset saksalaiset nousemaan Amerikan-laivoihin.

Heidän vaikutuksestaan esimerkiksi Milwaukeesta tuli Yhdysvaltain orjuuden vastaisen taistelun keskus. Sisällissodassa pohjoisvaltioiden armeijassa taisteli yli 200 000 saksankielistä sotilasta.

Euroopan sisäinen suuri muutto osui 1870-luvulle, kun Ranska menetti Saksalle Elsassin ja Lothringenin / Alcasen ja Lorrainen alueita ja kymmenet tuhannet Ranskan puolella asuneet saksankieliset joutuivat lähtemään kotikonnuiltaan.

1800-luvun kultaryntäys houkutteli ylittämään mantereen. Kuva: Compagnie Des Phares Et Balises

Ei mustia lapsia saksalaisille

Suurvallalle kuuluu siirtomaa. Tämän ajatuksen pohjalta Saksan alusmaaksi tuli Lounais-Afrikka, nykyinen Namibia. Lähtijöitä houkuteltiin värikkäillä mainoksilla siirtokuntien rakentajiksi. Tosiasiassa töissä raatoivat alkuperäisasukkaat.

Rasismi ilmeni monin tavoin. Saksasta matkaan laitettiin nuoria naisia, etteivät vain omat miehet hankkisi lapsia afrikkalaisnaisten kanssa.

Siirtomaaherran harjoittama alistaminen johti kapinoihin, joita se tukahdutti surmaamalla kymmeniätuhansia hereroita ja namoja. Nykypäivänä sille on sana: kansanmurha.

Kun saksalaiset joutuivat huonoon maineeseen ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Etelä-Amerikka oli heille avoin. Pelkästään Brasiliaan lähti 70 000 saksalaista.

Yhdysvalloissa saksalaiset joutuivat vakoiluepäilyjen kohteeksi.

Eurooppalaiselle suurvallalle kuului siirtomaa. Kuva: Compagnie Des Phares Et Balises

Siirtolaisuuden suurvalta

Huolella tehty kuvitus tuo ruudulle maltillisia animaatioita, piirroksia, aikalaismaalauksia, valokuvia ja filminpätkiä ilman turhaa kikkailua. Tutkijoiden puheenvuoroissa kartetaan levotonta yhden kahden lauseen tykitystä, kuten historiadokumenteissa tapaa olla. Muutamat ääneen päässeet asiantuntijat saavat sanoa asiansa rauhassa.

Viittauksia suomalaisten Amerikan-siirtolaisuuteen tai utopiayhteisöihin ei katsojan kannata odottaa. Ne ovat kovin pieniä virtoja. Pelkästään Yhdysvalloissa elää nyt noin 50 miljoonaa saksalaisten jälkeläistä, enemmän kuin englantilais- tai irlantilaistaustaisia.

Sarjan esittely ja englanninkielinen alaotsikko The Making of the Modern World antavat odottaa enemmän siirtolaisuuden vaikutuksista kohdemaihin. Niistä dokumentti olisi saanut kertoa paljon laajemmin.

Matti Siippainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua