Dokumentti entisten lasten Barbie-suhteesta katselee legendaarista nukkea kymmenestä henkilökohtaisesta vinkkelistä

27.03.2021

Tina on yksi dokumentin Barbie-harrastajista. Kuva: Yle

TELEVISIO | Vetreä kuusikymppinen Barbie-nukke on saanut niskoillensa syytöksiä muun muassa pinnallisen ja kapean naiskuvan tuputtamisesta. Onko asia kuitenkaan niin yksinkertainen? Camilla Roosin ohjaama dokumentti tutkii, mitä Barbiella leikkineet aikuiset leikeistään muistavat ja mitä heistä tuli, kun leikit loppuivat – vai loppuivatko ne lainkaan.

”Lapsen sijaan aikuisen näköinen nukke oli aikanaan vallankumouksellinen idea, joka antoi tytöille välineen leikkiä muutakin kuin äitiä.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Minä ja Barbieni

  • Ruotsi, 2020
  • Ohjaaja: Camilla Roos
  • Katso: Yle Areena, Yle Teema & Fem ma 29.3. klo 19, ti 30.3. klo 10.30 ja to 1.4. klo 8.30

Barbie saattaa olla halveeraava nimitys ihmiselle, jota pidetään pinnallisena ja naiivina. Aqua-yhtyeen legendaarisessa tulkinnassa Barbie lauloikin olevansa ”blond bimbo girl in a fantasy world” (Barbie Girl).

Toisaalta Barbie on käynyt Kuussa ja pyrkinyt presidentiksi. Lapsen sijaan aikuisen näköinen nukke oli aikanaan vallankumouksellinen idea, joka antoi tytöille välineen leikkiä muutakin kuin äitiä. Onko siis kohtuullista nimitellä onttoa muovinukkea tyhjäpäiseksi ja muoviseksi?

Camilla Roosin ohjaama dokumentti Minä ja Barbieni (2020) lähestyy asiaa niiden ihmisten kautta, joilla siitä on ensi käden kokemusta: aikuisten, jotka ovat lapsina leikkineet Barbiella. Lyhyessä dokumentissa kymmenen eri ikäistä ja erilaisista taustoita tulevaa ihmistä kertoo, millaisia muistoja heillä on Barbiesta ja Kenistä, miten niillä heidän lapsuudessaan leikittiin ja millaisia ajatuksia se jälkikäteen heissä herättää.

Barbien julkisuuskuvaan olennaisesti kuuluvan pinkin ja kimalluksen sijaan Minä ja Barbieni on suorastaan hämmentävän vakavailmeinen ja neutraalin sävyinen. Luokkakuvamaisessa tyhjässä kuvausmiljöössä on salakavalaa nostalgisuutta. Henkilökohtaisella ja melko kevyellä otteella aihetta lähestyvän pätkän ilmeisin anti onkin samaistumisen ja omien muistojen peilaamisen mahdollisuus: tuollaistahan se juuri oli, ja tuollaista se ei ollut yhtään. Välijuontoina toimivat puolihumoristiset nukkenäytelmät ainakaan eivät luultavasti huvita samalla lailla katsojaa, joka ei ole leikkinyt Barbiella itse.

Leikkejä on kuitenkin ollut monenlaisia, eikä Barbie ainakaan tästä dokumentista päätellen ole kyennyt tuhoamaan lapsia tai ajamaan heitä kaikkia samaan muottiin. Todella huonot muistot ovat harvassa, ja monella viehtymys nukkeen on säilynyt jossakin muodossa. Ihannointiin tai puhtaaseen muistojen hellimiseen ei silti päädytä, vaan aikuisina entiset Barbie-fanit ymmärtävät myös aiheen ongelmallisuuden. Lelu on aina aikansa tuote, eikä fantasiamaailmassaankaan pääse pakoon ympäröivän todellisuuden vikoja.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This