Kuva: Yle
TELEVISIO | Ylen dokumenttisarja noitapiireistä kertoo enemmän ihmisistä kuin nykynoituudesta. Päähenkilöiden matkaan uppoutuminen on silti taianomaista.
”Visuaalinen kerronta on ajoittain kiusallisuuteen asti ohjailevaa ja mystifioivaa.”
ARVOSTELU
Noitapiirit – voimia arkeen loitsuista ja korteista
- 3 jaksoa, 201.
- Ohjaus: Sandra Itäinen
- Katso: Yle Areena
Kolmiosainen dokumenttisarja Noitapiirit – Voimia arkeen loitsuista ja korteista (2021) seuraa kolmea suomalaista, jotka hakevat lisäaseita ihmiselämän suuriin ja silti jokapäiväisiin kamppailuihin noituudesta. Melissalla on raha- ja työhuolia, Sophiaa mietityttää oman polun löytäminen taiteilijana, Timoa ihmissuhteet ja kapeat roolit. Tukenaan heillä on kullakin oma noitayhteisönsä ja taikuuden toteuttamisen tapansa.
Sarja ei juuri pureudu noituuden historialliseen kontekstointiin tai akateemiseen määrittelyyn. Rituaaleja ja jopa noituudesta puhumista enemmän tilaa saavat noitapiiriläisten väliset keskustelut, joissa käsitellään lähes samaan hengenvetoon siivouspalveluita ja pyllyttämisen taikaa. Välillä mietitään seksuaalista energiaa, välillä riidellään siskon kanssa. Magia ymmärretään pohjimmiltaan päivittäiseksi tahdonvoimaksi ja itsensä syvälliseksi tuntemiseksi, eivätkä sen harjoittajat yritäkään repiä siihen turhan suurta mystiikkaa.
Visuaalinen kerronta puolestaan on ajoittain kiusallisuuteen asti ohjailevaa ja mystifioivaa. Osa kohtauksista on hitaan sumuista värikylläistä fiilistelyä, osa raa’asti valaistuja tapahtumien sirpaleita suttuisessa kaupunkiympäristössä.
Tutkivan dokumentin sijaan runollisesti kuvitettu slice of life -henkinen sarja on lähempänä kolmihaaraista henkilökuvaa. Syvemmälle päästäänkin päähenkilöiden sieluihin kuin noituuden esittelyyn ja sanoittamiseen. Heidän itse puhumansa sanat ja elämänsä elämä näyttävät olevan esillä ilman tarkkoja yhteisiä nimittäjiä.
Matka nykynoituuteen on oikein miellyttävä trippi, mutta muutama hyvin aseteltu tienviitta olisi tehnyt asioista selkeämpiä. Noitapiirit – Voimia arkeen loitsuista ja korteista tuntuu toisaalta kunnioittavan keskushenkilöitään antamalla näiden puhua laveasti ja olla esillä omina erilaisina ihmisyyksinään, mutta toisaalta välttelevän sillä kaikenlaisten suorien väittämien esittämistä aiheestaan. Sarjan kaari jää näin ollen pitkälti katsojan päässään yhdisteltäväksi, noituus leijailemaan ilmassa hiukan epämääräisenä käsitteenä.
Eli Harju
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Televisiopäiväkirja: Jarno ja minä, Queen of Fucking Everything, Hyvä pomo, House of the Dragon…
TELEVISIO | Onko Queen of Fucking Everything niin hyvä kuin hehkutetaan? Naurattaako Hacks? Onko Hayao Miyazaki nero?
HBO:n tuottama rikossarja The Penguin nilkuttaa kahdeksan pitkäveteisen jakson läpi
TELEVISIO | The Penguin -tv-sarjassa parasta on Colin Farrellin maskeeraus, ja siihen hyvät puolet melkeinpä jäävätkin.
Suihkuseurapiirit tukkanuottasilla – Tom Hollander loistaa Feud: Capote vs. The Swans -tv-sarjassa
TELEVISIO | Tom Hollander on kuin ilmielävä Truman Capote tv-sarjassa Feud: Capote vs. The Swans, jossa kuvataan kirjailijan ja seurapiirirouvien vihanpitoa.
Halln on kuin The Office turkistarhalla: ”En ole aikoihin nähnyt näin erinomaista ja erikoista suomalaissarjaa”
TELEVISIO | Kettu- ja minkkitarhoille häkkejä valmistavasta pedersöreläisyrityksestä kertova työpaikkakomedia vyöryttää kiusallista ja absurdia huumoria ehdalla österbottniskalla.