Laurel ja Hardy -näytelmän on käsikirjoittanut amerikkalainen ohjaaja, ääninäyttelijä ja animaattori Tom McGrath, suomennos on Timo Rissasen. Näytelmän ohjaaja ja koreografi on Iso-Britanniasta kotoisin oleva, mutta nykyisin Suomessa asuva Chris Whittaker.

Stan Laurel (1890–1965) ja Oliver Hardy (1892–1957) saapuvat lavalle haudan takaa kertomaan omista vaiheistaan. Kummankaan perhe-elämään ei juuri puututa, mutta silmää naiskauneudelle heillä on. Sitäkin sivutaan ja elävöitetään näytelmässä.

Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö on harmaa ja puvustuskin tummaa, kuten mustavalkoelokuvien aikakaudelle sopii. Mykkäfilmien esittäjät Ville Majamaa ja Risto Korhonen sentään puhuvat (ja laulavatkin) itse, joten tekstitystä ei tarvita. Helmi Jonasson istuu lavan nurkkauksessa pianon ääressä loihtien sopivia säveliä ilmoille. Katsojalla on melkein autenttinen olo!

Risto Korhonen (vas.) ja Ville Majamaa. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Näytelmän aluksi Yhdysvalloissa syntynyt Oliver Hardy kehuskelee itseään ja sukuaan, toisin kuin Stan Laurel, joka ei ole yhtä vuolas. Brittiläisyyteensä hän on sentään tyytyväinen, vaikka tuntee lukkarinrakkautta myös Skotlantiin.

Stanin isä oli mukana monenlaisissa teatteripuuhissa, joten Stan on saanut tuntumaa teatterimaailmaan jo pikkunassikkana. Isä olisi kai halunnut pojasta teatterinjohtajan eikä mitään näyttelijänplanttua, mutta pojan veri vetää esiintymään.

Nuorukaisena Stan pääsee mukaan kiertävään teatteriryhmään ja itsensä Charles Chaplinin sijaiseksi ja varanäyttelijäksi. (Tästä Ollie leukailee Stanille.) Teatteriryhmä kiertelee myös Yhdysvalloissa, jolloin Stan päättääkin jäädä maahan. Ehkä eräänä syynä oli silloinen naisystävä Mae, josta kyllä koituu myöhemmin harmia, selviää näytelmässä.

Oliver Hardy on aloittanut uransa jo poikasena laulamalla (mistä Stan puolestaan irvailee Ollielle), ja kumpikin on hakenut tahoillaan jalansijaa koomikkona esiintymällä muun muassa. vaudeville-teattereissa. Molemmat ovat kuitenkin erittäin kiinnostuneita elokuvista. Heidän ensimmäinen kohtaamisensa samassa lyhytelokuvassa oli The Lucky Dog vuonna 1921. Parivaljakkona he alkavat esiintyä vuoden 1927 elokuvan The Second Hundred Years jälkeen. Siitä lähtien he ovat kaksikko, jolle ehtii kertyä mainetta vuosien myötä, myös äänielokuvien vallattua alaa. Stan Laurelin ja Oliver Hardyn yhteistyö kestää kaikkiaan 30 vuotta. 

Koomikoiden kuvioissa on mukana alusta alkaen Hal Roachin elokuvastudio. Juuri tähän pomoon liittyviä kekseliäitä kohtauksia on näytelmässä monta. Stan olisi halunnut ajan mittaan parempia sopimuksia tai jopa irtautua omilleen, mutta Hal on kettu, joka neuvottelee Ollien ja Stanin kanssa aina erikseen.

Ollie lepsuilee. Hän allekirjoittaa Stanin mielestä huonot sopimukset sen enempiä miettimättä, vaikka lupailee Stanille toista. Ollieta kiinnostaa lähinnä vain filmeissä mukana oleminen, muun ajan hän mieluiten golfaisi. Stan taas viihtyy studiolla filmausten välissäkin perehtyen koko elokuva-alaan.

Näytelmän pianistina kuullaan Helmi Jonassonia. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Näin sanallistettuna kaksikon touhu ei vaikuta kummoiseltakaan, mutta herrat Korhonen ja Majamaa alias Stan ja Ollie kiihdyttävät tapahtumat niin villiin vauhtiin, että katsojatkin lämpenevät teatterisalin viileydessä. Ihan kaikkeen ei edes ehdi mukaan, kun nämä haudantakaiset sankarit milloin kertovat omasta elämästään, milloin näyttelevät kohtauksia hupaisista elokuvistaan. Näytelmässä edetään niin sutjakkaasti, että joitakin tarkistuksia on tehtävä vielä kotona Wikipediasta.

Roolitus on kylläkin aivan selvä: elokuvissa Ollie pomottaa ja moittii Stania mennen tullen, kaverinsa knallia lennätellen ja takaraivoon läimäytellen. Kaikki kommellukset kiertyvät aina jotenkin Stanin syyksi. Stan on kylläkin pölhö, mutta myös salaa juonikas! Sekä Korhosen että Majamaan ilmeily on kuin suoraan elokuvista, samoin habitus.

Esityksen hauskuus syntyy perin yksinkertaisista elementeistä, joiden ei uskoisi naurattavan, mutta niin vain käy, että katsoja huomaa vähintään virnuilevansa. Nämä näyttelijät ovat ajoituksen ja mimiikan mestareita. Aivan hillitön on näytelmän ehkä ainoa verkkainen kohtaus kananmunan kuorimisesta.  Ei voi mitään, mutta tässä vaiheessa katsomo on jo naurusta hervoton.

Näytelmän lavastus on Teppo Järvisen ja puvustus Mari Pajulan. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Jännänä vastakohtana, ja ehkä yllätyksenä, tulee todellisuus elokuvaroolien takaa. Stan Laurel ei olekaan se filmien säälittävä komennettava, vaan tekemisen primus motor, ideoija ja suunnittelija, joka haluaisi viimein eroon Hal Roachin lieasta. Oliver Hardy on mukavuudenhaluisempi, eikä hän ehkä välittäisi ottaa riskejäkään, vaan puttailla mieluummin golfviheriöillä. Mutta oikea ystävyys ylittää kaikki esteet. Stan Laurel ja Oliver Hardy pitävät yhtä loppuun asti. Vasta kuolema heidät erottaa.

Näytelmän katsojille tarjotaan jäähyväisiksi Stanin ja Ollien hulvaton tanssinumero, joka ilmentää myös kaksikon samassa tahdissa kulkemaa vuosikymmenten matkaa sekä vilpitöntä iloa siitä.

Ritva Alpola

Laurel ja Hardy – mykkäfilmin mestarit

• Ohjaus ja koreografia Chris Whittaker
• Rooleissa Risto Korhonen ja Ville Majamaa
• Pianistina Helmi Jonasson
• Lavastus Teppo Järvinen
• Puvustus Mari Pajula

Ensi-ilta Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 12.2.2026. Esityksiä 7.5. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua