Kuva: Kari Sunnari

Teatteri Siperian ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto Ote melkein piti puhuu asiaa. Kyse on lasten ja nuorten pahoinvoinnista tai hyvinvoinnista. Kummin haluat.

Esitys on hyvä valinta tamperelaisen Teatteri Siperian 20-vuotisjuhlanäytökseksi. Se sopii Teatteri Siperiassa aiemmin nähtyjä monipuolisten ja laadukkaiden esitysten jatkumoon.

Veera Tyhtilän käsikirjoittama ja Tuomas Rinta-Panttilan ohjaama näytelmä nostaa framille suomalaisen lastensuojelun tilanteen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä ne vähäiset keinot, joita heidän hyväkseen tällä hetkellä on käytössä.

”Välittämisen pitää tapahtua siinä hetkessä, kun se nuori on siinä. Ja kun mä olen töissä. Muuna aikana ne ei oo mun toimintaoikeuden piirissä. Niiden kanssa ei saa ystävystyä. Niitä ei missään tapauksessa saa rakastaa. Ja silleen näiden sitte pitäs kasvaa. Maailmassa, jossa joku välittää susta vain silloin, ku se saa siitä palkkaa.”

Me kaikki ymmärrämme, että lapsuus ja nuoruus eivät ole irrallisia vaiheita ihmisen elämässä. Kaikki silloin koetut tapahtumat, sosiaaliset suhteet, ympäristö sekä fyysinen ja psyykkinen kehitys luovat pohjan koko nuoruudelle. Ja ne ovat tärkeitä ja merkityksellisiä myös aikuisuudessa.

* *

Ote melkein piti -näytelmässä ensimmäistä kertaa nuorisokoti Valomaahan keskellä yötä saapuu kuusivuotias Anni (Milla Tissari). Hänet ottaa vastaa sosiaalityöntekijä Jake (Tuukka Huttunen), joka saa pikkuhiljaa kontaktin varautuneeseen lapseen. Valitettavasti käynti ei jää viimeiseksi, vaan epätasaisen tasaisin väliajoin Anni palaa nuorisokodin turvaan. Jake seuraa Annin kasvua aikuisuuden kynnykselle saakka.

Näytelmän sosiaalityöntekijän roolissa Tuukka Huttunen on mies paikallaan; ymmärtävä ja kärsivällinen Jake, joka keksii loputtomiin keinoja saavuttaakseen Annin luottamuksen. Huttunen näyttää sekä aidon välittämisen että myös turhautumisen, kun keinot loppuvat, siinä mitä ei ole sallittua tehdä.

Milla Tissarin näyttelemä Anni on hyvä vastapari. Kolhiutunut, turhautunut lapsi ja nuori, lukittu lipas. Tissarin ja Huttusen yhteisnäytteleminen on luontevaa, ja herkkä synttärikohtaus saa kyyneltymään. Luottamus Jaken ja Annin välillä näkyy.

Tyylillisesti teemaan sopii valittu rauhallinen kohtausten tempo, mutta esityksellisesti kaipasin välillä pientä rytmin vaihdosta. (Sermin takana toteutetun liikuttavan, esityksen alussa nähdyn tossukohtauksen äänet eivät valitettavasti kuuluneet katsomoon.)

Näkökulma tarinaan on Jaken, joka kertoo miten tilanteet hänen mukaansa ovat menneet. Anni ei varsinaisesti pääse itse ääneen ollenkaan. Meille näytetään Annin paha olo ja sen aiheuttamat reaktiot, itkut, raivoisat haistattelut ja pelko, mutta meille ei kerrota mitä hänelle on kotona tapahtunut. Miksi hän joutuu jo kuusivuotiaana nuorisokotiin?

En tarkoita väkivallan yksityiskohtaista sanallistamista, mutta kaipasin jotakin viitteitä siitä mistä on kysymys. Tekstissä viitataan pihalla oleva häkkiin ja näytelmän loppupuolella teini-ikäinen Anni kertoo häntä hyväksikäyttäneistä miehistä. Mutta olisi ollut kiinnostavaa kuulla Annin oma tarina myös hänen itsensä kertomana.

Tuukka Huttunen ja Milla Tissari. Kuva: Kari Sunnari

* *

Viime aikoina on puhuttu paljon lapsiperheköyhyydestä, joka vaikuttaa perheisiin monin tavoin (Lastensuojelun Keskusliitto 20.3.2025):

• 17 000 lasta tippuu köyhyysrajan alle sosiaaliturvaleikkausten myötä
• Useampi kuin joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä.
• Perheiden lapsista 71 % on huolissaan tulevaisuudestaan
• 60 % on kokenut yksinäisyyttä
• 19 % kokee, että ei saa ruokaa riittävästi ja säännöllisesti kotona
• 48 % on joutunut kiusatuksi

Lähteet: Perusturvan kehitys vuonna 2010-2020 (SOSTE), Tulonjakotilasto 2023 (Tilastokeskus), Lapsen ääni 2024 (Pelastakaa Lapset), Pienituloisten perheiden lapset joutuvat kiusatuksi muita useammin 2024 (KARVI), Review of the mechanisms underlying the intergenerational transmission of poverty 2024 (Itla), SOSTE 2024.

* *

Näytelmä herättää yhtä lailla kysymyksiä lastensuojelun piirissä olevista lapsista ja nuorista kuin siellä olevien työntekijöiden tilanteesta. Miten meidän tulisi toimia. Onko meillä tällä hetkellä käytössämme parhaat mahdolliset keinot lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Tässä tarinassa Annin turva, nuorisokoti Valomaa, on vain laastari, jossa katsotaan pari päivää, josko tilanne kotona rauhoittuisi. Mutta mitään ei ratkaista.

Ote melkein piti -näytelmä on fiktiota, mutta näytelmän henkilöt ovat heijastumia todellisista lapsista ja nuorista sekä työntekijöistä lastensuojelun piirissä.

Maarit Saarelainen

Ote melkein piti

• Käsikirjoitus Veera Tyhtilä
• Ohjaus Tuomas Rinta-Panttila
• Näyttelijät Tuukka Huttunen ja Milla Tissari
• Äänisuunnittelu ja lavastussuunnittelu Mikko Hynninen
• Valosuunnittelu T-J Mäkinen
• Vastaava tuottaja Marika Heiskanen / Teatteri Siperia

Tampereen Työväen Teatterin ja Teatteri Siperian yhteistuotanto. Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 28.8.2025. Esityksiä 27.11. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua