Tykkäätkö musiikista, nauramisesta tai klassikoista? Työviksen tytön tärpit Tampereen seudun kesäteattereihin

01.07.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Viikinsaaressa pestään Likapyykkiä.

TEATTERI | Työviksen tyttönäkin tunnettu teatterin rakastaja Katja Hirvonen suosittelee Pirkanmaalta ja vähän kauempaakin kesänäytelmiä erilaisiin teatterimakuihin.

Eli Harju, teksti

Katja Hirvonen asuu Tampereella, mutta reissaa teatterin perässä ympäri Suomen. Somessa hänet tunnetaan nimimerkillä Työviksen tyttö. Hän käy teatterissa viikoittain, monesti jopa useita kertoja viikossa, ja pitää Instagramissa eräänlaista julkista teatteripäiväkirjaa.

Hirvonen on teatterin suhteen kaikkiruokainen ja käy katsomassa niin paljon esityksiä kuin vain ehtii.

– Se, mitä menen katsomaan uudestaan ja uudestaan, on yleensä musiikkia sisältävä esitys. Mutta rakastan teatteria ylipäänsä ja haluan nähdä kaikenlaista.

Kesäteatterilta Hirvonen ei odota mitään erityistä, sielläkin hänelle käy kaikki.

– Joskus ajattelin, että kesäteatterissa kuuluu olla musiikkia ja hauskuutta. Mutta sitten Pyynikin kesäteatteriin tulivat esimerkiksi Sirkku Peltolan Suomenhevonen ja Täällä Pohjantähden alla, enkä enää ole sitä mieltä.

tyoviksen tytto by tyoviksen tytto

Katja Hirvonen kuvasi itsensä ihan itse.

Jos joku kysyy, mitä kesäteatteria kannattaisi mennä katsomaan, Hirvonen kysyy vastakysymyksiä: tykkäätkö että esityksessä on musiikkia, haluatko nauraa, minkä mittaisista esityksistä pidät, haluatko nähdä lavalla tuttuja näyttelijöitä.

Tämänkertaiset vinkit Tampereen ja lähitienoon kesäteattereista sopivatkin hiukan erilaisiin teatterin nälkiin. Mukana on niin hauskuutta, sivistystä kuin musikaalia.

* *

Ilmasta rahaa

Tampereen Komediateatterin farssi Ilmasta rahaa on monella tavalla helposti lähestyttävä esitys. Teatteriin pääsee Tampereen keskustasta helposti, esitys kestää reilut pari tuntia ja se takuuvarmasti naurattaa, Hirvonen lupaa.

Ilmasta rahaa kertoo työttömäksi jääneestä Mikko Laineesta (Eppu Salminen), joka onnistuu huijaamaan itselleen monenlaisia sosiaalitukia, kunnes Kelan tarkastaja (Heidi Kiviharju) pääsee hänen jäljilleen. Sotkuun mukaan joutuu myös Mikon ystävä Otto Pelli (Janne Kataja).

– Farssi on tosi vaikea laji. Huonosti tehty farssi tuntuu ovien paiskomiselta ja sekoilulta, jota on ikävä katsoa. Komediateatteri kuitenkin onnistuu tyylilajissa tänä kesänä todella hyvin, siellä voi heittää aivot narikkaan ja nauraa, Hirvonen sanoo.

– Mielestäni Ilmasta rahaa sopii myös kaiken ikäisille.

Lindholm, Salminen,Salenius,Kataja, Kiviharju

Ilmasta rahaa -farssiin houkuttelevat tv:stä tutut kasvot. Kuva: Harri Hinkka

Jos toivoo näkevänsä lavalla tuttuja kasvoja, Komediateatterista niitä löytyy.

– Varsinkin vähemmän teatterissa käyville se voi olla tärkeää. Janne Kataja ja Eppu Salminen ovat monelle suomalaiselle televisiostakin tuttuja.

Komediateatteriin pääsee Tampereen keskustasta helposti kävellen tai nousemalla rautatieasemalla bussiin numero 29. Esitys kestää kaksi tuntia.

Lue myös: Rytmi löytyy yhdessä katsojien kanssa – Komediateatterin kesän avaa Michael Cooneyn Ilmasta rahaa

* *

Tuntematon sotilas

Jos asuu Pirkanmaalla ja käy tänä kesänä katsomassa vain yhden kesäteatteriesityksen, Hirvonen suosittelee ehdottomasti Tuntematonta sotilasta Pyynikin kesäteatterissa. Ei liene tarpeen erikseen kertoa, mitä teos käsittelee.

– Se on klassikko, mielestäni se kuuluu nähdä. Tietysti näytelmä kestää kolme tuntia, mikä voi jollekin olla kynnyskysymys. Tämän teoksen parissa aika menee kuitenkin kuin siivillä.

Vaikka sota on ehkä aihe, jonka ei haluaisi tulevan yhtään lähemmäs, Pyynikin versiossa Tuntemattomasta on Hirvosen mielestä todella hyvä kulma siihen.

– Se keskittyy myös niihin pieniin ilon hetkiin kaiken kauheuden keskellä. Hahmoissa näkyy ihmisyys ja näyttelijät (mm. Paavo Kinnunen, Kasperi Kola, Verneri Lilja, Pyry Kähkönen ja Tommi Raitolehto) on valittu hyvin. Toki Väinö Linnan tarina on jo alun perin merkittävä.

Tuntematon sotilas 7

Kimmo Sirénin lavastus Pyynikin Tuntemattomassa sotilaassa on pelkistetty. Kuva: Katri Dahlström

Tuntemattoman sotilaan Hirvonen kävi katsomassa jo ensi-illassa ja haastattelupäivänä on menossa uudestaan. Ensi-illassa satoi, ja on jännittävää nähdä, miten tumma tarina toimii aurinkoisessa säässä.

– Se on puhutteleva, mutta esityksessä saa myös nauraa.

Pyynikin kesäteatterille pääsee Tampereen keskustasta bussilla numero 10. Esityspäivinä yksi vuoro ajaa suoraan teatterille, muiden vuorojen lähin pysäkki on Rosendahl noin 10 minuutin kävelymatkan päässä.

Lue myös: Tuntematon sotilas Pyynikillä: Väinö Linnan romaanilla on sanottavaa nykypäivässä, ohjaaja ja sovittaja vakuuttavat 

* *

Vesku

Vesku-musikaali Valkeakoskella taas sopii hyvin niille, jotka haluavat kuulla kesäteatterissa paljon musiikkia.

Veskussa on upeita tulkitsijoita ja hyviä biisejä, siinä saa nauraa, yllättyä ja liikuttua, Hirvonen kertoo.

Heikki Paavilaisen ohjaama musikaali kertoo Vesa-Matti Loirin elämästä taide edellä.

– Veskukin on monelle suomalaiselle tuttu, ja musikaalissa korostuu se, että hän oli monipuolinen taiteilija. Se ei ole pelkkää Uuno Turhapuroa. Paavilaisen töitä odotan joka kesä, ja Vesku menee mielestäni hänen tuotannoistaan kolmen parhaan joukkoon.

Vesku Stage Photos 15

Ilkka Koivula on yksi kolmesta Veskusta. Kuva: Suomen Kesäteatteri

Musikaalissa on lavalla samaan aikaan kolme eri ikäistä Veskua, joita esittävät Ilkka Koivula, Lauri Mikkola ja Rasmus Koskinen.

– He kertovat Veskun tarinaa tämän eri ikävuosina ja heidän välillään on hyvää vuoropuhelua.

Tampereelta pääsee Valkeakoskelle linja-autolla reilussa puolessa tunnissa. Apianniemen kesäteatterille on Valkeakosken linja-autoasemalta matkaa noin 300 metriä.

Matkoille teatteriin

Tämän kolmen kärjen lisäksi pirkanmaalaisen ei kannata unohtaa Viikinsaarta, Katja Hirvonen sanoo. Siellä nähdään kesän aikana yhteensä neljä eri näytelmää sekä erilaisia vierailuesityksiä. Ohjelmistosta vastaavat Suomen Kiertueteatteri ja Suomen Hopealinjat.

Alkukesällä Viikinsaaren ohjelmistossa oli Hirvosen ikisuosikki Vanhoja poikia, jonka hän on nähnyt 60 kertaa. Nyt siellä pyörii Seela Sellan ja Esko Roineen Rakkauskirjeitä, ja pian alkavat avioliittokomedia Likapyykkiä sekä koko perheen Tatu ja Patu työn touhussa.

– Viikinsaari on tavallaan lähellä ja tavallaan kaukana, siellä tuntee olevansa reissussa. Kiertueteatterin ajatus on kiva, voi nähdä kesän aikana monta esitystä samassa kesäteatterissa. Olen nähnyt kaikki siellä tänä kesänä menevät näytelmät aikaisemmin, niitäkin voi kyllä suositella.

Viikinsaareen pääsee Laukontorin satamasta Hopealinjojen laivalla, ja matka kestää noin 20 minuuttia. Lippu laivaan on ostettava erikseen.

36. Antti Lang, Kaisa Hela, Lari Halme, Linda Hämäläinen. Kuvaaja Otto Ville Väätäinen

Jagellonica nähdään Samppalinnan kesäteatterissa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kauempana sijaitsevista kesäteatteriesityksistä Hirvonen odottaa innolla esimerkiksi musikaalikomedia Jagellonicaa Samppalinnan kesäteatterissa Turussa.

– Se on Niina Lahtisen käsikirjoittama musikaali Turun linnassa asuneesta Katariina Jagellonicasta. Odotan sitä todella suurella mielenkiinnolla, koska tykkään musikaaleista ja siellä on todella hyvä näyttelijäporukka. Kotimaiset kantaesitykset ovat muutenkin aina kiinnostavia.

Mitä muita terveisiä Työviksen tyttö antaa teatterikävijöille kesäksi?

– Ei oikeastaan mitään muuta kuin että käykää kesäteatterissa. Tänä päivänä kaikilla ei toki ole kauheasti rahaa ylimääräiseen, mutta kesäteatteri voi avartaa maailmaa. Sen takia teen somessakin teatterisisältöä, että ihmiset löytäisivät teatteriin.

Kaikki Pirkanmaan kesäteatteriesitykset löydät täältä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.