Pikku vampyyrin ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä 6.9.2019.

Vanhemmuuden parhaita hetkiä ovat ne, kun pääsee näyttämään lapselleen jotain sellaista, mistä itse on pienenä innostunut.

Oman lapsuuteni ensimmäisiä, totaalisesti koukuttaneita romaaneja olivat saksalaisen Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyrit. Kauhukirjallisuuteen hurahtaneen pikkupojan ja vampyyrilapsen ystävyydestä kertovat kirjat pelottivat juuri sen verran, että illalla oli pakko tarkistaa, onko ikkuna varmasti kiinni, mutta ennen kaikkea ne tuntuivat avaavan portin johonkin uuteen ja kutkuttavan erilaiseen todellisuuteen.

Ennen Pikku vampyyrin ensi-iltaa ehdinkin hehkuttaa omalle kahdeksanvuotiaalleni moneen kertaan Sommer-Bodenburgin maailman hienoutta ja toivoa, että Tampereen Työväen Teatteri onnistuisi rakentamaan tuon maailman Eino Salmelaisen näyttämölle niin, että se veisi myös hänet mukanaan.

Heti ensimmäiset minuutit katsomossa vakuuttivat, että näin varmasti kävisi. Näyttämölle on vangittu loistavasti Pikku vampyyri -romaanien ydin: kutkuttavan kauhistuttava, mutta kuitenkin lempeän humoristinen tunnelma.

Pikku vampyyri Rydiger (Antti Peltola) ilmestyy Antonin (Juho-Matti Koskela) huoneeseen ensimmäisen kerran karmivasti sängyn alta.

Kaikkia aisteja puhutteleva elämys

Tampereen Työväen Teatterin lastenesityksistä huokuu kunnioitus lapsikatsojaa kohtaan. On mahtavaa, että lapsille suunnattua esitystä varten on rakennettu näyttämölle sekä huikea hautakammio, hyytävä hautausmaa että tavallisen perheen kerrostalokoti.

Lavastuksesta, valoista ja puvustuksesta syntyvät visuaaliset maailmat ovat iso osa teatterin taikaa, ja onkin upeaa, jos jo lapsena voi saada katsomossa kokemuksen, että teatteri kykenee luomaan kaikkia aisteja puhuttelevia suuria elämyksiä.

Hienoja ja juuri sopivan hurjia roolitöitä

Myös Sommer-Bodenburgin vampyyrihahmot on tuotu näyttämölle huikean hienosti. Antti Peltola on vampyyripoika Rydigerinä juuri sopivan pelottava niin, että lapsikatsojaa vähän hirvittää, mutta kuitenkin sen verran samaistuttava, että hänestä on helppo pitää. Eriikka Väliahteen vampyyrityttö Anna on aivan hurmaava ja Minna Hokkasen isoäitivampyyri rohkeasti vielä asteen verran pelottavampi kuin Rydiger, mutta samalla helpottavan hauska. Hiski Grönstrandin teinivampyyri Leopold taas on juuri niin raivostuttava, kuin teini-ikään jämähtäneen hirvityksen voi kuvitella olevan.

Myös Juha-Matti Koskela on Anton-poikana mahtava. Näyttelijä muuntautuu kauhukirjoihin hurahtaneeksi yksinäiseksi pikkupojaksi juuri sopivalla vakavuudella. Aikuinen lapsen roolissa ei ole lainkaan kiusaannuttava.

Rydiger (Antti Peltola) vie Antonin (Juho-Matti Koskela) vierailulle kotiinsa hautausmaalle.

Esitys uskaltaa pelotella sopivasti

TTT suosittelee esitystä yli kahdeksanvuotiaille, ja suositus kannattaakin ottaa huomioon.

Esimerkiksi Anton-pojan ja Rydigerin ensimmäinen tapaaminen on vielä omasta kahdeksanvuotiaastanikin melkein liian karmiva. Vampyyri ilmestyy pojan huoneeseen nimittäin juuri sieltä, missä kaikki kamala lasten mielestä yöaikaan piileskelee: sängyn alta.

Ainakaan ensimmäisenä yönä esityksen jälkeen kohtaus ei kuitenkaan näyttänyt siirtyvän uniin. Ja kyllähän hyvän kauhuesityksen kuuluukin vähän pelottaa. On pelkästään positiivista, että TTT on uskaltanut tehdä esityksestä sopivassa suhteessa sekä hurjan, herkän että hymyilyttävän.

Esityksen jälkeen tyttäreni ehdotti juuri sitä mitä olin toivonut: Voidaanko ensi viikolla käydä lainaamassa Pikku vampyyri -kirjoja kirjastosta.

Kaisa Järvelä