Teatterikone on jyväskyläläinen pieni ja notkea ammattiteatteri, joka tuottaa esityksensä usein omasta kynästä. Remontti on ohjaaja Annu Sankilammen käsikirjoittama komedia, jossa otetaan aloilleen asettumisen angstista suunnilleen kaikki irti.

Näytelmässä seurataan Lintusen perhettä, johon kuuluvat äiti Marjo (Annu Sankilampi) ja isä Iivari (Jussi Helminen), pariskunnan teinipoika (Aaro Vuotila), sekä kärkevästi perhekuvioon tunkeva anoppi Signe (Minna Tuomanen). Oman lusikkansa ihmissuhdesoppaan kastaa myös Signen ihastus: kaupan ilmoitustaululta löydetty supliikki remonttimies Reiska (Aaro Vuotila).

Tarina käynnistyy Signe-anopin palatessa Espanjasta varoittamatta Iivari-poikansa perheen luo asumaan. Signe päräyttää kaapit haluamalleen paikalle ja käynnistää talossa remontin omin päin – ehkäpä Reiskallakin on osuutta asiaan. Reiska purkaa talon keittiön ja remontoi siinä sivussa Signen raha-asiat ja perheen ihmissuhteetkin uudelle tolalle.

Huoliin hukkuva perheenäiti yrittää pidellä lankoja käsissään, mutta ajautuu silti perheestään ulkopuoliseksi. Samaan aikaan ikäkriiseilevä isä jumppaa ”tässäkö tämä nyt oli” -kokemustaan eskapistisin keinoin. Tasapainoisimpana näyttäytyy seksielämäänsä aloitteleva perheen teini-ikäinen poika, joka seuraa aikusten sekoilua kärsivällisesti kuunnellen ja lohdutellen.

Remonttimies Reiska tietää paljon hummereiden reviiritaistelusta.

Vaikka asetelmat ja henkilöhahmot vaikuttavat aluksi arkisilta ja stereotyyppisiltä, suhteet sekä tapahtumien syyt ja seuraukset kutoutuvat vaivihkaa koukuttavaksi juoneksi. Kaikki mikä näyttömälle tuodaan, viedään niin pitkälle kuin mahdollista. Sen ansioista hahmot syvenevät, juoni virittyy ja käänteet onnistuvat lopulta yllättämään koskettavuudellaan. Näennäinen arkisuus kääntyy lopulta kultakaivokseksi.

Näyttelijäntyö on monipuolista. Komiikkaa hersyvässä anopin roolissa loistaa Tuomanen upealla tilannetajulla, eleillä ja mimiikalla, joka ilmaisee tehokkaasti myös rivien välit. Vuotila puolestaan herättää absurdisti hummereista kertoilevan vilungin remonttimiehen sekä vilpittömän teinipojan täysin erilaiset hahmot taitavasti eloon – yhtä aidon oloisina.

Keski-ikäisiä hahmoja syventää tragedian murunen, joka tuo tarinaan hitusen myös verevää kosketuspintaa. Sankilampi äidin roolissa ja Helminen perheenisänä onnistuvat tuomaan kriisissä kurvailut näyttämölle uskottavasti, samaan aikaan naurettavana, ärsyttävänä ja koskettavana. Esimerkiksi äidin yksinäisyys on paikoin jopa riipaisevaa.

Räväkkä anoppi osaa yllättää.

Ikäkriiseilyä revitellään eri-ikäisten henkilöhahmojen kautta monelta kantilta, suorasanaisesti ja pilke silmäkulmassa. Keskeisimmät teemat vahvistuvat ajatukset paljastavien laulujen myötä. Laulukohtaukset valokuvamaisine koreografioineen tuovat esitykseen sopivasti myös rytminvaihdoksia.

Näppärä huumori kolahtaa, kohtaukset rullaavat ja juoni kypsyy sujuvasti. Sieltä täältä esityksen läpi putkahteleva hummerijuttu nivoo kokonaisuuden lopulta järjettömän suloiseen pakettiin.

Päivi Röppänen