Teatteri Telakan kokeileva esitystaiteellinen parturikampaamo Salon Teija Ores on virkistävä, yllättävä ja eheyttäväkin elämys

Salon Teija Ores, paikalla kaksi asiakasta. Kuva: Petteri Aartolahti

Teatteri Telakan näyttämötilassa on viime aikoina nähty niin ravintola anniskeluoikeuksineen, lyhytelokuvaa, tekno-dj kuin keski-ikäinen goottikin.

Nyt kuitenkin liikahdetaan alueelle, jota moni ei varmasti ole aikaisemmin kokenut. Teatterissa näet pääsee parturiin, eikä kyseessä ole mikä tahansa parturi vaan esitystaiteellinen parturikampaamo Salon Teija Ores.

* *

Teatteri Telakan Salon Teija Ores pohjautuu länsimaisen tragedian varsinaisena perustajana pidetyn Aishkyloksen (525–456 eaa.) näytelmätrilogiaan Oresteia (suom. Kirsti Simonsuuri), joka saattaa vaikuttaa sangen kaukaiselta aikamme yleisöille.

Trilogian keskeiset teemat, kosto ja oikeuden synty, ovat kuitenkin yhä ajankohtaisia. Varsinkin nyt, kun edustuksellisen demokratian perusta on horjahdellut eri yhteyksissä.

Oresteia kertoo tuhoon tuomituista suvuista, verikoston päättymisestä, oikeusvaltion synnystä ja demokratian valitsemisesta. Keskiössä ovat tahdon vapaus ja siitä kumpuava vastuu ja toisaalta kärsimys vääjäämättömänä osana ihmiseloa.

* *

Salon Teija Ores on taide-elämys, joka katkaisee arjen sananmukaisesti veitsellä leikaten. Se vetää ensin vaivaantuneeseen epämukavuuteen, joka kuitenkin hyvin nopeasti sulaa uteliaaseen odotuksen ja rentouden tilaan.

Kyse on klassisen tragedian näkemisestä uudella tavalla, ehkä jopa tragedian aineksilla leikittelystä. Siinä samanlaisuus ja erilaisuus kohtaavat yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden. Sitä luonnehtivat yllätyksellisyys, vapautuminen, intiimiys, jaettu kokemus ja katsojan osallistaminen.

* *

Tämä esitystaiteelliseksi parturikampaamoksi mainittu taideteos käynnistyy jo aikaa varatessa; katsojaoletetun on tullut varata aika ”Kampaamo Salon Teija Orakseen” puhelimitse.

Itse en soita juuri mihinkään, ellei ole pakko. Nyt on. Jo tämä tapa, jolla ”lipun”/ ajan kampaamoon saa, poikkeaa aikamme käytännöistä, jossa asiansa yleensä pystyy hoitamaan etäältä, nappia painamalla.

Ajanvaraus koostuu joukosta kysymyksiä kampaamoon saapuvalle. Nämä kysymykset hämmentävät, mutta eräänlaisessa absurdiudessaan ainakin minua viihdyttävät.

Huomioni on saatu, varmasti, ja samalla koen myös itse saaneeni huomiota, aikakautena, jona kohtaamiset ovat edelleen yhteiskunnassamme ”entistä normaalia” vähäisempiä. Koen olevani osa jotain, joskaan en tiedä mitä.

Kuva: Petteri Aartolahti

Esityspäivän koittaessa käy selväksi, että meitä asiakkaita eli katsojia (eli katsottavia eli itseään ja tosiaan katsovia) onkin vain kaksi. Vaivaantuneisuus nostaa päätään. Nyt en voi kätkeä itseäni yleisön massaan, olla yksi monista. Piiloutuminen ei ole vaihtoehto. Koen kuitenkin olevani myös etuoikeutettu.

* *

Salon Teija Oreksessa palvelu on henkilökohtaista, huomioivaa ja hienotunteista. Kampaamon henkilökunta, siskokset Teija ja Raakel Ores (Raakel O.),eivät kärsi tai kamppaile vihan tunteidensa kanssa. He kuitenkin perehdyttävät asiakkaansa siihen, kuinka verikoston kierre Oresteian tapauksessa eskaloituu.

Koston teema on Oresteiassa keskeinen. Traaginen konflikti syntyy, kun väkivaltainen kuolema on oikeutettua kostaa toisella väkivaltaisella kuolemalla. Oresteian tapauksessa sovituksen mahdollisuus oikeuden synnyn kautta mahdollistaa poikkeuksen vääjäämättömään tuhoon päätymiselle.

Tragediassa keskeistä on ristiriitojen logiikka, josta ei ole poispääsyä. Traaginen toimija on usein kaksijakoinen siten, että valinnan vapaus ja vastuu omista teoista vaikuttavat yhtäaikaisesti.

Aristoteleen runousopin mukaan keskeistä on, että tragedian hahmot ovat samaistuttavia. Katsojan emotionaalinen puhdistuminen tapahtuu näyttelijän heijastaman kärsimyksen kautta. Näin katsoja voi oppia uutta niin itsestään kuin ympäröivästä maailmasta.

Katharsiksella (kreik. puhdistuminen) tarkoitetaan äkkinäistä tunnetilaa, joka johtaa elämänhalun palautumiseen, voimistumiseen tai uudistumiseen. Reko Lundán kuvasi katharsista olemisen hyväksymiseksi, pisteeksi, jossa äärellinen ja ääretön kohtaavat. Tuossa pisteessä teatteri ja taide tekevät ymmärrettäväksi muutoin tavoittamattomissamme olevaa.

* *

Oresteian tapauksessa verikoston kierre katkaistaan järjestäytyneen oikeuden synnyn kautta. Sen mahdollistaa ihmisen oma aktiivinen toimijuus. Ihminen on vapaa päättämään itse toimiensa suunnan, ilman myötätuntoa ja anteeksiantoa ei kuitenkaan ole oikeuttakaan.

Kontrasti niin kohtalon kuin vapauden, oikeuden ja armon, yksilöllisen ja kollektiivisen kärsimyksen ja onnen välillä itsessään viestivät sitä, ettei yksilö elä erillään vaan nimenomaan yhteydessä muihin, osana kokonaisuutta.

Oresteian kertomuksessa ei voi selvästi osoittaa hyvää tai pahaa. Kyse on ihmisistä, jotka kohtaavat mahdottomia valintoja. Surmatöitä tehtailevat hahmot kamppailevat epäonnisten tapahtumien melskeissä ja jumalien vaatimusten ristipaineissa, eivätkä ole pahoja itsessään vaan pikemminkin epäsuotuisien tapahtumainkulkujen ja elämän epäreiluuden uhreja.

* *

Salon Teija Oreksen kokonaisuus ei muodoltaan keskity Oresteian kertomuksellisiin detaljeihin, vaan toimii teemojen tasolla ja esittelee niitä hienovaraisesti. Kampaajat demonstroivat veritekojen kavalkadia metaforisella tasolla valmistamalla juoman. Me katsojat todistamme tätä eräänlaista murhatöiden toisintoa. Verta ei kuitenkaan nähdä, eikä huutoja kuulla.

Kuva: Petteri Aartolahti

Kampaajien hahmot eivät herätä huomiota, mutta ne johdattelevat tapahtumia sulavasti eteenpäin, vuoroin hiuksia ”leikaten”, vuoroin asiakkaalleen uusia näkemisen tapoja avaten.

Kampaamon asiakas ehkä hetkellisesti jopa unohtaa kampaamon esitystaiteellisen luonteen. Rajat sen suhteen, missä esitys alkaa ja mikä kuuluu esitykseen, alkavat häilyä. Se on vapauttavuudessaan oudon viehättävää. Reflektoiminen on läsnä monella eri tasolla, kun niin asiakkaita kuin peilejä liikutellaan esitystaiteellisen kampaamon tiloissa.

Tila itsessään synnyttää unenomaisen ympäristön ja mahdollisuuden arkiminän sivuuttamiselle. Katsojina tulemme osaksi esitystaiteellista aktia ja samalla ehkä näemme hetkellisesti puolen itsestämme, joka muutoin olisi todennäköisesti jäänyt pimentoon.

Ajanvarauksessa antamani vastaukset kohtaan myös itse esityksessä, kun minun ja tuon toisen katsojan sanoma keskustelee, näyttelijöiden suulla, ainutkertaisesti.

On tärkeää, ettei muuta yleisöä ole. Se rikkoisi sen luottamuksen tilan, joka kampaamossa vallitsee, ja muuttaisi asetelman täysin toisenlaiseksi.

Esitystaiteellinen parturikampaamo avaa ovia yksilöllisen ymmärryksen ja kollektiivisen kokemisen tilaan. Kyse on pikemminkin emotionaalisesta ymmärtämisestä. Näemme itsemme selvemmin ja ymmärrämme, että viime kädessä emme pysty siihen ilman toisia.

Älyllinen ymmärtäminen ei tätä voi tavoittaa, ainakaan yksin. Me ihmisinä piirrämme toistemme ääriviivat ja ilman toisia niitä ei ole.

* *

Asiakkaan tietty avuttomuus, kontrollin puute sekä sen haltuunottamisen keinojen havainnointi näyttäytyvät esitystaiteellisen parturikampaamon tiloissa. Asiat ilmenevät niin kuin ne ovat juuri sillä hetkellä.

Mitä vain voi tapahtua, ja muistaminen, empatia ja outo yhteenkuuluvuuden tunne nousevat asiakaskäynnin edetessä.

Kuka katsoo ja ketä? Esittäminenkin on itsessään riisuttua – mistä se alkaa ja mihin se päättyy? Turhia elementtejä ei ole, katse harhailee, elää.

Läsnä ovat niin jonkinlainen kaoottisuus kuin eräänlainen aukeamisen kokemus. Hetkessä eläminen ja heittäytyminenkin kuvaavat ns. katsojan osaa. Näyttelijät taasen vartioivat kokonaisuutta, asiakkaitaan palvellen.

* *

Hiusten leikkaamisen on sanottu symboloivan muutosta tai ainakin tarvetta muutokselle. Kampaajan käsittelyssä olet aina jollain tapaa toisen armoilla.

Hiusten leikkaaminen voidaan nähdä myös jonkin uuden alkuna. Toisaalta kampaamokäyntiin liittyy aina jotain intiimiä, tavalla jota on vaikea selittää.

On uskottu, että hiusten leikkaaminen itsessään on eräänlainen puhdistautumisrituaali, jopa siten, että tunteet voisivat varastoitua hiuksiin. Näin siis menneen painolastista ja kärsimyksestä voisi vapautua hiuksensa leikkauttamalla.

Tästä näkövinkkelissä Salon Teija Oreksen toimintaympäristön voi nähdä erinomaisen selkeästi niin metaforisesti kuin konkreettisestikin kerroksellisena puhdistautumisen tilana. Kampaamossa on lupa nähdä asiat toisin, kyseenalaistaa, muistaa tai unohtaa edes hetkeksi.

Siellä kärsimys on läsnä kertomuksen kautta, ei esitystaiteellisen parturikampaamon tunneilmastossa. Puhdistautumisen mahdollisuus on silti oudon todellinen. Läsnä ovat rauha, harmonia ja eittämättä myös absurdin vivahteen saava yllätyksellisyys. Katsoja on heitettynä keskelle esitystä ja osa sitä.

Kuva: Petteri Aartolahti

* *

Lait ovat sopimuksia, ja Oresteian trilogiassa esillä ovat koston ja järjestäytyneen oikeuden eli tavallaan järjestäytyneen koston teemat. Aiskhyloksen mukaan ihmisen valta, toisin kuin jumalten, on mahdollista ainoastaan yhteiseen sopimukseen, kompromisseihin ja oikeudenmukaisuuteen perustuvana.

Moderni eurooppalainen ihminenkin oppii Antiikin kreikkalaisten tavoin tekemään sopimuksia niin jumalien kuin toisten ihmisten kanssa. Näissä sopimuksissa risteilevät ihmisten kohtalot niin Antiikissa kuin omassa ajassamme.

Aikamme henkii näytelmän teemojen ajatonta luonnetta. Katsoja ei voi olla miettimättä sotaa, vakavia sairauksia, kuolemaa ja hätää, jotka vaikuttavat ihmisten elämiin järkyttävin tavoin tälläkin hetkellä.

Myytti, kohtalo, historia, yksilö, yhteisö, tragedia, sairas sielu ja katalien juonien toteutus kietoutuvat yhteen. Yhtä kaikki lienee selvää, että ihmisinä me olemme aina ja kaikkialla niin itsemme kuin toistemme armoilla, halusimme tai emme.

Yksin ihminen ei kuitenkaan pärjää. Hän tarvitsee toisen. Kaksinaisesti olemme toistemme tuho ja pelastus.

Sairauksien ja sotien kurimuksessa uusi yhteisöllisyys ikään kuin syntyy aina uudestaan, joka päivä. Tämä yhteisöllisyys kumpuaa kollektiivisesta katharsiksestamme, joka näyttää samankaltaisuutemme ja johdattaa erillisyyden ja erilaisuuden tuolle puolen sekä korostaa kohtaamisen merkitystä.

Kuva: Petteri Aartolahti

* *

Pienet yksityiskohdat esitystaiteellisen kampaamon tiloissa kertovat asiakkaalle omaa tarinaansa. Niistä ainakin kampaamossa koristeena oleva kilpikonna viitannee Aiskhyloksen väitettyyn, hyvin erikoiseen kuolinsyyhyn.

Esitystilan lattialle ripoteltu suola voi viitata sotiin ja niiden syntymekanismeihin. Suolasta on taisteltu sodissa, mutta sitä pidetään myös elämää ylläpitävänä voimana, jolla on myyttinen olemus. Myös muinaiset kreikkalaiset uhrasivat suolaa jumalilleen ja suolaa käytetään yhä rituaaleissa jatkuvuuden ja puhtauden symbolina.

Toisaalta lavastuksen kampauspöydillä tilaa koristavien tulppaanien muotoa on pidetty kärsimyksen maljan vertauskuvana. Tulppaani on tunnetusti myös uhrautuvan rakkauden symboli. Rakkauden, joka antaa vaikka henkensä toisen puolesta. Se kuvastaa elämän voittoa kuolemasta.

* *

Esitystaiteellinen parturikampaamo Salon Teija Ores palvelee ja pysyttää samaistumisen tunteen keskeisyyden. Se saa asiakkaansa näkemään itsensä hieman toisin, enemmän johonkin kuuluvana kuin irrallisena, saatellen kohti ymmärryksen mahdollisuutta.

Koston kierre ja ihmisen oma vastuu. Ihminen oman elämänsä tyrannina, kysyjänä ja vastaajana. Yhteisöllisyyden merkitys, ajatus siitä, että ihminen näkee itsensä lopulta vasta toisten kautta, toisissa ihmisissä. Katsominen ja katsotuksi tuleminen, kontakti ja lähestyminen.

Salon Teija Ores kokeilee ja minä olen koe-eläin, mielelläni. Sen voisi sanoa olevan muodoltaan eräänlaista toimintataidetta. Siinä operoidaan läsnäolon kautta, tässä ja nyt.

Katsojasta ei ole enää pelkästään katsoja, vaan myös hän on toimija. Vaikka hän ei näyttele, hänen panoksensa on kokonaisuuden kannalta olennainen. Sen, kuka katsoo ja ketä, voi välillä nähdä hämärtyvän.

Näytelmää luonnehtii siis innovatiivisuus ja vuorovaikutuksellisuus ja sen voidaankin sanoa edustavan eräänlaista kokeilevaa teatteria.

Avantgardistisiin taideliikkeisiin on aina liittynyt utopia taiteen ja elämän yhdistämisestä. Utopia voidaan katsotaan saavutetuksi, kun ne ovat yhtä. Salon Teija Oreksessa hivuttaudutaan aavistus tätä kohti ja hetkittäin tuntuu aivan kuin rajaa ei olisikaan.

* *

Elämä on aina tavalla tai toisella epäoikeudenmukaista. Ei ole tapaa lunastaa varmuudella oikeutta itselleen ja siksi elämä on viime kädessä aina myös traagista.

Voiko tätä väistämätöntä traagisuutta katsoa etäältä, lempeästi. Miten voimme kulkea sen kanssa tai hetkittäin jopa nousta sen yläpuolelle, puhdistua siitä?

Kysymyksiä tulee esittää, ne ovat tärkeitä, eivät niinkään vastaukset. Ihmiset, sinä ja minä, kykenevät pahaan ja sodilla on aina seurauksensa niin yksilön kuin yhteisöjen tasolla. Tekojemme kautta tulemme siksi, mitä olemme.

* *

Kaisa Sarkkinen ja Antti Tiensuu. Kuva: Työryhmä

Salon Teija Ores on virkistävä, yllättävä ja eheyttäväkin elämys, jota voin suositella kaikille.

Samalla esitän hartaimman toiveeni, että erinäiset tositeeveeformaatit määrätään täten kerralla lakkautettaviksi ja näin säästyvät rahat käytetään Salon Teija Oreksen kaltaisiin taiteellisiin produktioihin. Näin maailmasta tulee kerralla parempi paikka.

Tällaisen eräänlaisen osin mittatilaustyönä tehdyn teatteritaiteen tekeminen vaatii tekijöiltään omistautumista, mutta lopputulos on taide-elämyksenä kaiken vaivannäön arvoista.

Kiitos.

Hanna Telakoski

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua