Rauli Jokelin: Kakkua kerrakseen Tampereen Komediateatterissa 31.1.2020.

Muutamaan kertaan on jo tullut todetuksi, että Antti Mikkola on suomalaisen sukupolvensa eturivin käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Nyt Mikkolasta kuoriutuu myös kelpo farssinäyttelijä. Tampereen Komediateatterin estradilla hän etsii, nostelee, kaivelee ja pudottelee housujaan kuin olisi koko ikänsä esiintynyt hassutteluissa.

Homman nimi on Kakkua kerrakseen, ja se tuntuu vetävän täysiä katsomoja sekä viihdyttävän perinteiseen mieltynyttä yleisöä eri puolilta maata, muualtakin kuin Mansesta.

Rauli Jokelin on kirjoittanut sekä ohjannut helposti seurattavan ja ilman närästysoireita sulavan ”humoristis-kvalitatiivisen viihdesommitelman”, kuten käsiohjelma teosta kuvaa.

Mikkolasta on pyntätty apulaispoliisipäällikkö Vanamo, joka – sattumalta tai ei – muistuttaa roolimaskissaan yllättävän paljon Jokelinia.

Jokelinin kokemus näkyy. Rytmi on kohdallaan, hahmot ovat selkeitä, dialogi ja fyysinen koreografia synkkaavat jo viikko ensi-illan jälkeen.

Miten somasti sujuukaan sitten, kun 21. maaliskuuta vietetään Rauli Jokelinin 45-vuotista näyttämötaiteilijajuhlaa ja samalla juhlistetaan hänen 70-vuotista elämäänsä.

* *

Kakkua kerrakseen -pläjäyksessä on kiinnitetty huomiota ilmiöön, jota aikoinaan tavattiin kutsua hyväksi mauksi. V-sanaa ei lausuta loppuun. Pikkutuhmuuksia heitellään, mutta missään kohdassa ei pahoiteta kenenkään mieltä liikaa.

Housut putoavat, mutta vain päällyshousut.

Sekin, että yhden pääroolin sukunimeksi on annettu Pelttari, vaikuttaa lähinnä lottonumerotason sattumalta. Pelttari (Ola Tuominen) on näet näytelmässä sisäministeriön kansliapäällikkö. Ja tosielämässä näyteltiin juuri äsken pikadraama, jossa Pelttari-niminen supo-johtaja jäi nimittämättä sisäministeriön kansliapäälliköksi.

Toinen huomio hyvän maun rajoista: Jokelinin vitsit eivät loukkaa vähemmistöjä eivätkä ole rasistisia. Poliittisestikin ne ovat suorastaan harvinaisen korrekteja – joka suuntaan.

Sovinismia on sen verran kuin tämäntapaisissa jutuissa nyt tuppaa olemaan.

Toki asiat, joista pilaa lohkotaan, ovat jokseenkin tuttua tavaraa, suorastaan kliseistä. Mies pukeutuu naiseksi, virkaportaissa kähmitään ja kehvelöidään, roistolla ei oikein lanttu leikkaa.

Väkijuomien kanssa tietenkin läträtään myös. Ja hui: ihan huumeitakin on rekvisiitassa mukana! Tätäkin kautta päästään piipahtamaan ajankohtaisten poliisiuutisasioiden rajapinnassa.

* *

Kunnon farssin tapaan kaikki tapahtuu yhden illan aikana yhdessä huoneessa, jossa on ovia eri suuntiin. Päivällistä valmistellaan, vieraaseen on tarkoitus tehdä vaikutus. Sitten asiat lähtevät menemään pieleen eri tavoilla, ja itse kukin tekee epätoivoisia yrityksiä korjata edeltäviä kömmähdyksiään, mikä mutkistaa asioita vain entisestään.

Keskiössä on – kuinka omaperäistä! – hovimestari, joka ainoana hallitsee tilanteita ammattimaisesti.

Hovimestari Hartikaista esittää Sami Hintsanen. Hänelle on kirjoitettu haastavin ja persoonallisin rooli. Hän kannattelee sen läpi kohtuullisen luotettavasti.

Sille ei vain voi mitään, että Ola Tuomisen Pelttari-hahmon varassa tämä kappale kuitenkin toimii sen verran, että sille sopii myöntää tähden puolikas kahden päälle. Tuominen on tamperelaisen teatteritaiteen kypsän polven kivipilareita. Hänen ympärilleen voi rakentaa Hiiriä ja ihmisiä -tapaisen klassikon, koskettavan Ellingin tai Viulunsoittaja katolla -musikaalin, mutta myös hupailun.

Farssiperinnettä myötäilee kai sekin, että seitsemästä roolista viisi on miehille. Merja Koivula rouva Hilja Vanamona ja Annika Junno tytär Raisa Vanamona tekevät sen, mitä pitää. Samoin Antti Väre onnettomana tunarina Tero ”Tertsa” Toivakkana.

Janne Kyyhkyselle on langennut prätkärikollisjengin pomon osa. Ei natsaa oikein kohdalleen. Kyyhkynen oli paljon paremmassa lennossa esittäessään pari vuotta sitten Mikkelissä aivan mahtavaa Tuntematon sotilas -monologiaan.

* *

Kakkua kerrakseen on tiivistetysti sanottuna yksi niitä esityksiä, joista poistuessaan katsoja voi sanoa, että ”kyllä siinä nauraa saa”.

Mutta ei ole pakko.

Matti Mörttinen