Kuva: Jere Riihinen / Tampereen Komediateatteri

Suomen Teatteriopiston ja Tampereen Komediateatterin yhteistyönä toteutettu Aladdin ja taikalamppu on varmaankin se kalutuin Tuhannen ja yhden yön tarina. Aina löytyy silti se uusi sukupolvi, jolle tarinan käänteet ovat uusia ja ihmeellisiä ja jotka lumoutuvat taikuudesta ja ajatuksesta, että joku voisi toteuttaa kaikki toiveet. Näytelmän ensi-iltaesityksessä mukanani olivat 13- ja 4-vuotiaat lapset, joiden kokemuksia ja tunnelmia kalastelin esityksen jälkeen.

Näin korona-aikaan ensi-illan tunnelma on erikoinen, sillä yleisöä on otettu sisään vain noin kolmannes kapasiteetista eikä ennen esitystä niin tyhjästä katsomosta välity sellainen tuttu odottava kuhina. Teatterin taika (lue: värivalot) onnistuvat onneksi vangitsemaan seurueeni huomion välittömästi esityksen alkaessa.

Tarina käynnistyy hieman hapuillen, kun Aladdinin laiskaa luonnetta esitellään ja isä poistuu poikaansa pettyneenä kuolemaan yksin. Tämä käänne herätti meissä kaikissa hieman hämmennystä, mutta se unohtui pian, kun tarinan konna saatiin paikalle. Karikatyyrisesti rakennettu velho teki tarinassa tehtävänsä ja loi selkeän jännitteen, vaikka näytelmän alku tuntuikin muutoin melko pitkäksi venytetyltä. Kun tarinan johdattelussa oli päästy taikalampun löytymiseen asti, olivat molemmat seuralaiseni kuitenkin jo syvällä tarinan lumoissa.

Ensi-illan jännitys alkoi pian karista myös nuorista näyttelijöistä, ja esitykseen saatiin mukaan energiaa ja näyttelemisen riemua. Alussa hieman kököistä hahmoista alkoi hiljalleen löytyä enemmän sävyjä. Erityisesti lampun henki Saara Pohjoismäki ja sulttaanina illan onnistuneimman roolinsa vetänyt Roope Kuusisto lämpenivät esityksen edetessä.

Nelivuotias seuralaiseni oli varmuuden vuoksi ottanut mukaansa turvallisen unikaverin, ja sen seuraa välillä tarvittiinkin. Velho oli sen verran pelottava hahmo, että hänestä ei kotona enää esityksen jälkeen haluttu juurikaan puhua. Taikominen oli jännittävää, ja välillä nelivuotiaalle piti hieman selitellä oleellisia avainsanoja, kuten mitä naimisiinmeno tarkoittaa.

Lampun hengen oikeaoppisen eksentrinen käyttäytyminen kirvoitti useammat naurut ja ihmetykset. Hänelle kirjoitetut vieraskieliset sanat tai 1980-luvun kaikuja kantavat vitsit eivät nekään tiputtaneet nuorempia kärryiltä. 13-vuotias taas nautti siitä, että tajusi ranskankieliset vitsit. Eniten molempia nauratti kuitenkin iänikuinen pieruhuumori, joka onneksi oli sen verran kekseliäästi sisäänrakennettu tarinaan, ettei se tuntunut yleisön väkisin kosiskelemiselta.

Ensimmäisen puoliajan loppuun oli jätetty juonenkäänne, joka sai odottamaan toista puoliaikaa – vaikkakin luvattu jäätelö nostikin väliajan merkityksen korkealle kokonaiselämyksessä.

* *

Esityksen jälkipuolisko oli dynaaminen ja piti jännitystä yllä kiitettävästi. Tarinankäänteet olivat riittävän selkeitä ja vaikka välillä nelivuotias ei ihan hahmottanut, mitä kaikkea oli meneillään (kuten Aladdinin symbolisen palatsin taikominen Afrikkaan), huomio ei herpaantunut.

Esityksen puvustus (Kaisa Savolainen) oli asiaankuuluvan koreaa. Eniten seurueemme piti hengen, suurvisiirin ja sulttaanin puvuista. Myös lavastus oli hillittyä ja näyttämöratkaisut toimivia. Etukäteen hieman jännitin sitä, millaisina ”itämaat” näytelmässä esitetään, mutta mielestäni esityksessä oli onnistuneesti vältetty tarinan sijoittaminen tiettyyn paikkaan tai aikaan ja edetty sadunkerronnan ehdoilla.

Useita kertoja ennenkin Komediateatterissa vieraillut 13-vuotias antoi lopuksi vielä erityiskiitokset Aladdinin äidille (Pauliina Eilola), jonka ilmaisu oli selkeää ja kuuluvaa. Lasten kommenttien perusteella näytelmä ansaitsee suositukset ja neljä tähteä.

Lari Aaltonen ja 13- ja 4-vuotiaat avustajat

Aladdin ja taikalamppu

Tampereen Komediateatteri ja Suomen Teatteriopisto

• Dramatisointi: Christian Lindroos
• Ohjaus: Panu Raipia
• Suomennos: Hannu Mäkelä
• Pukusuunnittelu: Kaisa Savolainen
• Lavastus: Oskari Löytönen
• Äänisuunnittelu: Janne Pärnänen
• Valosuunnittelu: Jonna Rautala
• Rooleissa: Antti Heinonen, Janika Peltola, Saara Pohjoismäki, Onni Reilin, Pauliina Eilola, Roope Kuusisto

Ensi-ilta 30.6.2020. Esityskalenteri täällä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua