Vilpitön mieli -näytelmän esitys Tampereen Komediateatterissa 20.9.2019. 

Panu Raipian kirjoittama ja ohjaama musiikkikomedia Vilpitön mieli on aiheeltaan poikkeuksellisen kiinnostava. Se perustuu tositarinaan väärennettyä taidetta Suomessa pitkään myyneestä kauppiaasta, Jouni Rannasta. Sujuvasanainen mies myi lahjakkaan maalarin, Veli Sepän, tekemiä väärennöksiä muun muassa schjerfbeckeinä, thesleffeinä, halosina ja särestönieminä rikkaille keräilijöille vuosikymmeniä.

Kiinnostus tarinaan myös näkyy Tampereen Komediateatterissa, sillä kriitikko hädin tuskin mahtui mukaan perjantain (20.9.) näytökseen. Saman viikon keskiviikkokin oli loppuunmyyty. Väärennöskauppiaan tarinasta kiinnostuneet haluavat nähdä näytelmän, ja kyllä, myös ne näytelmässä esiintyvät väärennökset.

* *

Näyttämöllä Jouni Rannan elämäntarinaa kuljetetaan eteenpäin kolmen näyttelijän voimin. Rantaa esittää Jani Karvinen koko näytelmän ajan, kun taas Petra Karjalainen ja Ola Tuominen tupsahtavat näyttämölle roolissa jos toisessakin. Näytelmässä käydään kronologisesti läpi Rannan elämää Forssan lapsuusvuosista  aina oikeuden tuomioon saakka. 

Jani Karvinen on varsin uskottava roolissaan Rantana. Jopa niin, että välillä unohtaa hänen olevan näyttelijä ja oikein ihmettelee, miten tuollainen tyyppi saa kulkea vapaana. Tässä uskottavuudessa auttaa myös se, että Karvisella on ihailtava taito sanoa vuorosanansa luontevasti, ei-näytellen, ikään kuin ne vasta siinä näyttämöllä juolahtaisivat hänelle mieleen. 

Taidekauppias Jouni Rantaa esittää Jani Karvinen.

Valovoimainen Petra Karjalainen on aina ilo nähdä lavalla – olipa rooli iso tai pieni. Tässä näytelmässä hän saa tehdä oikeastaan molempia: olla paljon esillä Rannan vaimon roolissa, mutta tehdä myös lukuisia pieniä karikatyyrejä. Karjalainen ehdottomasti kuuluu näyttämölle, sillä hän näyttelee koko kehollaan, ja eleet, pienetkin liikkeet, kävelytyyli, pään keikautukset, kaikki on harkittua, ajateltua näyttelijän työtä. Isoimmat naurut Karjalainen saa Ateneumin taideasiantuntijana, ja taitaapa näyttelijä itsekin nauttia erityisesti tästä roolistaan.

Ola Tuominen puolestaan saa ahkeroida ehkä liikaakin lyhyitä rooleja, ja varsinkin näytelmän alkupuolella olisi ollut eduksi, jos hahmot olisi paremmin erotettu toisistaan, joko maskeerauksella tai sitten näyttelemällä reilusti yli. Nyt katsoja joutuu miettimään, kuka sieltä tällä kertaa tulee. Parhaiten alkupuoliskon hahmoista jää mieleen Rannan duunari-isä. Näytelmän loppupuolella Tuominen pääsee paremmin oikeuksiinsa ja intoutuu leikkimään makoisilla hahmoilla.

* *

Näytelmä kulkee onnistuneesti, ikävystymään ei pääse. Kohtaukset ovat oikean mittaisia kepeitä katkelmia Rannan elämästä eri aikoina. Liian pitkään yhdessäkään kohtauksessa ei vellota, siirtymät ajassa ja paikassa tapahtuvat notkeasti ja vaivattomasti – ja laulutkin esitetään sopivissa kohdissa. 

Sen sijaan näytelmän sisällön suhteen tuntuu siltä, että nyt jääty liikaa kiinni Jouni Rannan elämäntarinaan. Lapsuuden, nuoruuden ja perhe-elämän kuvaus olisi voinut jäädä sittenkin vähemmälle, sillä tämä taustoitus syrjäyttää tarinan paljon kiintoisamman puolen: sen taidekaupan. Kun Ranta kerran oli niin mainio väärennetyn taiteen myyjä, miksi emme saa nähdä tätä kaupanhieronnan herkkua enempää? Varsinainen mysteerihän Rannan tarinassa on se, miten taiteesta alkujaan mitään tietämätön mies pystyy myymään väärennöksiä aitoina teoksina vuosikymmenien ajan.

Myös näytelmän repliikkejä olisi voinut vielä hioa. Joukossa on toki paljon nappiin osuvia letkautuksia, mutta myös joitakin liian pitkiä ja selittäviä tarinointeja, jotka olisi ollut mielenkiintoisempaa nähdä kekseliäästi esitettyinä.

Sama sanomisen runsaus vaivaa myös joidenkin näytelmässä kuultavien laulujen sanoituksia: informaatiota on liikaa, varsinkin näytelmän alkupuolen lauluissa. Tilanne kuitenkin paranee näytelmän loppua kohden, ikään kuin parhaimmat sanat ja sävelet olisi varattu juuri sinne. 

Vilpittömässä mielessä nähtävät taulut on maalannut Veli Seppä.

Kokonaisuudessaan näytelmä pääseekin paremmin vauhtiin vasta väliajan jälkeen, kun taustoista on selvitty ja päästy itse asiaan. Myös huumori muuttuu astetta hulvattomammaksi, ja varsinkin saunakohtauksessa on sellaista täysin älytöntä kreisihuumoria ja leikkiä, jota mielellään olisi nähnyt enemmänkin. 

Etukäteen olin pohtinut mahtaako musiikkikomedia olla oikea tyylilaji taideväärennöskaupan kiinnostavaan käsittelyyn. Olin arvellut, että nauttisin huumorini mieluummin mustempana, kuivempana, ilman musiikkia. Mutta Vilpitön mieli -näytelmää katsoessani huomasin toivovani oikeastaan vieläkin hullumpaa menoa. Sillä onhan suomalaisessa taidekaupassa muhinut vuosikymmeniä kaikki farssin ainekset.

* *

Entäpä ne taulut? Veli Sepän maalaukset, jotka jäljittelevät nimekkäiden suomalaisten taiteilijoiden teoksia.

Näytelmän lavastus on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan ihana. Alkupuolella näytelmää joka puolella näyttämöä roikkuu valkoisilla liinoilla peitettyjä tauluja, kunnes ne sitten sieltä vähitellen paljastuvat – ne aidot väärennökset. Tällä kertaa voi lämpimästi suositella katsojalle myös käsiohjelman hankkimista, sillä siellä teokset on esitelty – ja varustettu väärentäjä Veli Sepän ja väärennöskauppias Jouni Rannan kommenteilla.

Kaarina Lehtisalo