Kuva: Saara Autere
TEATTERI | Jussi Moilan kirjoittamassa kantaesityksessä kreikkalaiset jumalat ja nykyiset vallankäyttäjät pyrkivät asemaansa myyteillä.
”Tekstin nerokkuus ei jää letkautusten ja sanailujen jalkoihin.”
ARVOSTELU

Jumalat
- Ohjaus: Juhana von Bagh
- Käsikirjoitus ja dramaturgia: Jussi Moila
- Ensi-ilta: Kansallisteatteri, Helsinki 13.2.2025
Kysymysten alkulähteenä ovat kreikkalaiset myytit, tarinat Olympoksen jumalista. Jokaisella jumalalla on oma nimensä ja tarinansa ja myöhemmin maailmanhistoriassa ja tässä näytelmässä ne on liitetty kierrätettynä ihmisten tarinoihin.
Näistä tarinoista ja kohtaloista Jumalat-näytelmässä lavalla nähtävä teatteriryhmä tekee kunnianhimoista esitystä, jossa pohditaan myös kaikkea tässä ajassa olevaa.
Oidipus ei ollut sankari vaan se, joka sai ennustuksen. Perhe tuhoutuu hänen tekojensa vuoksi. Ohjaaja Anneli von Griechen (Wanda Dubiel) mainitsee muutaman kerran perheen tärkeyden, vaikka hänellä itsellään on suuria ongelmia oman perheensä kanssa.
Yleisö pääsee seuraamaan näytelmän harjoituksia. Alun nähtyään katsoja ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Meno kuitenkin paranee ja nauru on se, jonka läpi tarinat nähdään ja kuullaan.

Kuva: Saara Autere
Näytelmä kehittyy hitaasti, vaikka sen kirjoittaja on itse myös ohjaaja ja vahva nainen. Anneli on sitä mieltä, että kreikkalaiset ovat varastaneet tarinansa Suomen karjalaisilta.
Annelin poika Basil ”Pasi” von Griechen (Pyry Nikkilä) on teatterinjohtaja, mutta ei löydä itsestään vahvuutta, jollaa säväyttää ja vakuuttaa työryhmää. Pasi haluaa olla kreikkalainen. Tytär Krista (Annika Poijärvi) on vahvempi ja saa auttaa äitiään ohjaamisessa.
Tapaamamme hahmot ovat näyttelijöitä, jotka esittävät itseään ja kreikkalaisia tarujen hahmoja. Jokaisella heistä on halu tehdä näytelmää ja muistuttaa taiteen tärkeydestä.
Juuri nyt elämä on vailla varmuutta. Pelastusta etsitään säästösyistä ja yllättävän kohtaamisen kautta saadaan mahdollisuus esiintyä Ateenan Akropoliksella. Tällä tavalla järjestellään Suomen ja Kreikan velka-asioita.

Kuva: Saara Autere
Näytelmän lavastus on toimiva ja visuaalisesti näyttävä. Jokaisella näyttelijällä on lavalla paikkansa, useita rooleja ja lupa sanoa.
Tekstin nerokkuus ei jää letkautusten ja sanailujen jalkoihin. Komeasti puetut kuorot ovat ilmaisussaan vahvoja. Myös musiikki ja äänimaailma tekevät vaikutuksen.
Ajasta riippuen maailma on tarinoista tuttu ja ymmärrettävissä – tai kuten juuri nyt, liian suuri ja käsittämätön. Maitotuote rahoittaa tätä esitystä, se kerrotaan kuuluvasti heti alkukohtauksessa. Ikävä tulevaisuudenkuva teattereissakin.

Kuva: Saara Autere
Näyttelijöistä Wanda Dubiel tekee ansiokkaasti tupakansavuisen, horjahtelevan aikuisen naisen roolin. Annika Poijärven tytär on avoin ja pyrkii totuuteen kysymyksillä, avoimilla ratkaisuilla ja rakkaudella. Pyry Nikkilä etsii isää ja rakkautta, usein loukkaantuneena siitä, että muut eivät huomaa hänen nerokkuuttaan.
Aksa Korttila on äänekäs totuudentorvi. Lempeyden ja pienen piruilun yhdistelmän taitaa Otto Rokka.
Kohtaukset ovat usein hulvattoman hauskaa kysymysten tulvaa. Näemme ja kuulemme asioita, joilla on merkitystä. Viisauksista jää mieleen kaikin puolin tärkeä ajatus: ”Taide pelastaa sodalta”.
Kysymykset ja teot ovat paljolti samoja niin antiikin aikana kuin nykyäänkin. Uudet sanomisen kanavat ovat tuoneet mukanaan uudenlaista arvaamattomuutta. Esityksessä kreikkalaiset jumaltarinat kertovat, että nykyiset vallankäyttäjät pyrkivät myös asemaansa myyteillä.
Maija Kääntä
Jumalat
- Ohjaus ja konsepti Juhana von Bagh
- Käsikirjoitus ja esitysdramaturgia Jussi Moila
- Lavastussuunnittelu Kati Lukka
- Pukusuunnittelu Minttu Vesala
- Valosuunnittelu Kalle Ropponen
- Videosuunnittelu Pyry Hyttinen
- Sävellys ja äänisuunnittelu Tatu Nenonen
- Koreografia Juhana von Bagh
- Koreografia Jenni-Elina von Bagh
- Koreografia Jumalat -työryhmä
- Koreografinen yhteistyö suunnitteluvaiheessa Emmi Venna
- Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
- Ohjaajan assistentti Joel Teixeira Neves
- Säveltäjän ja äänisuunnittelijan assistentti Lehmus Murtomaa
- Rooleissa Wanda Dubiel, Aksa Korttila, Anni Koskinen, Inke Koskinen, Pyry Nikkilä, Alen Nsambu, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi, Otto Rokka
Ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 12.2.2025. Esityksiä 28.4. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Paluu yhteiselle leirinuotiolle – arviossa TTT:n Vuonna 85 Reunion
TEATTERI | Liian myöhään Tampereelle muuttanut Jussi Kareinen kävi seuraamassa Työviksen suosikkiesityksen jatko-osaa ja pyrki ymmärtämään fanikulttuuria sosiologisesta näkökulmasta.
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.




