David Mamet: Karvas pala Tampereen Työväen Teatterissa Eino Salmelaisen näyttämöllä 21.1.2020.

Kyllä, Aimo Räsänen tekee aivan mahtavan roolityön seksuaalisena ahdistelijana ja härskinä vallankäyttäjänä.

Ja kyllä, onhan se arvostettavaa, että koko maailmaa ravistelleesta aiheesta Lontooseen tuotettu näytelmä saadaan vain noin puolen vuoden viiveellä ja asiallisesti suomennettuna Tampereelle.

Mutta lopputuotteen kokonaisuus jotenkin lässähtää valoisien odotusten jälkeen harmaaksi pettymykseksi.

Syy ei ole näyttelijöiden eikä ohjaaja Milko Lehdon. Teksti on teksti.

Karvas pala hakee tarkoitustaan – eikä löydä sitä. Se on sisäpiirien piikittelyä sisäpiirien sotkuista aiheenaan sisäpiirien julkiset salaisuudet.

Tampereen Työväen Teatteri on ilmeisesti joutunut ostamaan sian säkissä. Sopimus David Mametin Bitter Wheat -kappaleen tuottamisesta Salmelaisen näyttämölle lienee tehty ennen kuin on tunnettu esityksen koko sisältöä. On luotettu siihen, että #metoo-ilmiötä käsitellään suorasukaisella tavalla – eli ollaan ajankohtaisen ja kuohuttavan aiheen äärellä.

Kautta vuosien on angloamerikkalainen esittävä taide tehnyt parhaita tuotoksiaan käsittelemällä itse itseään. Elokuvista Billy Wilderin Sunset Boulevard (1950) on klassikkoesimerkki. Musikaalifilmipuolella Bob Fossen All That Jazz (1979) oli aikoinaan rohkein alan synkän puolen kuvaus.

Bitter Wheat ei tule asettumaan samaan sarjaan.

* *

Suomalaisessa versiossa ison ongelman aiheuttavat jo kulttuurierot. ”Amerikkalaista” aihetta voi meillä katsella esityksen julmasta raadollisuudesta huolimatta melko turvallisen etäältä. Ei tarvitse miettiä hirveän tarkkaan sitä, tapahtuuko minun omassa lähiympäristössäni jotain edes etäisesti vastaavaa. Tai mieskatsojan tapauksessa sitä, onko minussa itsessäni jotain ”Barney Feinia”.

Paljon enemmän rohkeutta vaatisi tehdä tarinaa hyväksikäytöstä ja ahdistelusta kotoisessa miljöössä. Ja tehdä se tavalla, jossa kohdehenkilö tai -henkilöt tulisivat yhtä ohuesti peitellyllä tavalla tunnistettavaksi kuin tapahtuu Mametin mustassa komediassa.

On tullut jo usein kerrotuksi, että Karvaan palan Barney Fein on karikatyyri (vai onko edes karikatyyri, eli onko sittenkin näköispainos?) #metoo-herätyksen nostattaneesta Hollywood-tuottaja Harvey Weinsteinista. Nyt Salmelaisen näyttämöllä tuntui ainakin aluksi siltä, että kohteena on osaltaan myös eräs käsittämättömällä tavalla maailman mahtavimpaan presidentin virkaan noussut kiinteistökunkku, jonka suuri haave on ollut aina olla sittenkin show- ja mediapersoona.

* *

Bitter Wheatin kantaesitys Lontoossa hämmensi. Valtaosa kriitikoista leimasi käsikirjoituksen sekavaksi, suorastaan omalaatuiseksi. ”Mamet ei putoa jalustaltaan, muttei tästä pokaalejakaan ole luvassa”, päätteli Telegraphin Dominic Cavendish.

Etenkin poikkeuksellisen lyhyt ja rakenteeltaan epätavallinen toinen jakso hämmensi brittiläisiä teatteritoimittajia. Osan mielestä rohkean keskustelunavauksen sijasta Bitter Wheat osoittautui klikkisyötiksi.

”Se tuntuu ensimmäiseltä raakavedokselta, sen hölmö ja epätyydyttävä toinen puolikas vaatii uudelleenkirjoittamista”, kuittasi Timesin Dominic Maxwell.

* *

Olen ehkä käsitellyt nyt liikaakin käsikirjoitusta ja alkuperäisversion saamaa vastaanottoa. Mutta keskittymistä tekstiin voi perustella silläkin, että juuri käsikirjoitus tekee Karvaasta palasta yhden hahmon varassa seisovan tai kaatuvan kappaleen. Välillä tuleekin mieleen, olisiko esityksen pitänyt olla monologi.

Lontoossa luotettiin siihen, että amerikkalainen supernäyttelijä John Malkovich paikkaa kyvyillään konseptissa olevat reiät. Tampereella sama taakka asetettiin Aimo Räsäsen harteille.

On vaikea kuvitella, kuka muu kaupungissa pystyisi ylipäätään suorittamaan Barneyn roolin. Jos tämä näytelmä syntyi sikana säkissä, niin sen päähenkilö on sika häkissä. Hän vain ei ole häkissä yksin, vaan tekee siellä lukuisten muiden elämästä helvettiä.

Malkovichin esitystä kritisoitiin turhasta monotonisuudesta. Räsänen ei ole millään muotoa monotoninen manipuloivan mogulin muotissaan. Hän löytää sävyt hybriksen korkeudesta itsesäälin alhoon asti välillä liiankin korostetusti.

* *

Itse asiassa roolihahmossa on myös palanen suomalaista vanhentuvaa ja riippuvaista menestyjää, jolle mikään ei riitä ja kaikki on liikaa. Sellaista on tullut kerran vuosia sitten seuratuksi niin sanotulla opintomatkalla Euroopassa, kun eräs politiikan maakuntasarjan merkkimies päästi kerralla lähes viikon ajaksi kaikki demoninsa irti.

Sen, että Karvaasta palasta ei tule käytännössä monologia, pelastaa Suvi-Sini Peltola assistentti Sondran roolissaan. Peltola tekee sitä, mitä Räsänen on tehnyt niin monta kertaa muissa kappaleissa: näyttelee silloinkin, kun vuorosanoja ei ole, kantaa esitystä pienilläkin eleillä estradin sivustoilta.

Räsästä, Peltolaa ja monipuolista Yuko Takedaa lukuun ottamatta muille näyttelijöille (Tommi Raitolehto, Jari Ahola, Janne Kallioniemi ja Joes Teka) jää Karvaassa palassa lähinnä piipahduksia. Niissä mitataan omistautumista ja kunnianhimoa: kuka panee kaiken osaamisensa myös pieneen rooliin.

* *

Jäin toisaalta ihmettelemään, miksi arvostetut huippukriitikot lyttäsivät Lontoossa juuri näytelmän jälkipuoliskon.

Tamperelaisessa toteutuksessa juuri se toi jotain tolkkua jutun juoneen. Melkeinpä pelottavalla tavalla.

Alkuosaa heikensivät mellastaminen, rivouksilla mässäily ja heti ensimmäiset lauseet. Jostain syystä piti taas sortua ”selitysteatterin” tekemiseen ja kertoa yleisölle alussa monen hengen voimin, mitä tulossa on.

Niin kuin näytelmää ei voisi aloittaa sillä, että ryhdytään esittämään näytelmää.

Matti Mörttinen