Mia Vuorela. Kuva: Seinäjoen kaupunginteatteri
TEATTERI | Lapuan patruunatehdas räjähti vuonna 1976 ja tappoi 40 tehtaan työntekijää. Seinäjoen kaupunginteatterin Patruunatehdas on täynnä tunteiden pauhua, jännitystä ja surua.
”Lavastus, valot, videot ja äänisuunnittelu ovat upeita, kuin myös Jani Johanssonin näyttelijäntyö surevana leskenä.”
ARVOSTELU
Patruunatehdas
- Käsikirjoitus: Anne Koski-Wood
- Ohjaus: Panu Raipia
- Päärooleissa: Mari Pöytälaakso, Jani Johansson, Marjut Sariola, Annika Junno, Esa Ahonen, Mia Vuorela
- Ensi-ilta: Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämöllä 10.9.2022.
Lapuan patruunatehdas räjähti vuonna 1976 ja tappoi neljäkymmentä tehtaan työntekijää. Etelä-Pohjanmaalla kaikki tietävät tapauksen, monella on sukulainen tai tuttava, joka kuoli tai menetti läheisiään onnettomuudessa. Patruunatehdas-näytelmää on odotettu kovasti, ja sen varmasti ennakoidaan vetävän teatteriin myös sellaista yleisöä, jonka arkeen teatteritaide ei muutoin kuulu.
Teatteria kokemattomalle teatterinkävijälle, sitä Patruunatehdas todella tarjoilee. Näytelmässä on paljon dokumentaarista selitystä ja turhankin yksinkertaisia ratkaisuja. Muun muassa kehyskertomus, jossa tapahtumia selitetään ummikolle, tuntui turhan osoittelevalta, kuin selkokieliseltä osuudelta. Paikkapaikoin katsomossa tuntui kuin olisi seurannut televisiodokumenttia. Lopussa suoraan yleisölle lausuttu elämänohje tuntui myös turhalta ja pateettiselta.
Vaikka katsomossa varmasti oli ja tulee olemaan yleisöä, joka ei ole syvällä teatteritaiteessa, uskoisin ettei kaikkea olisi silti tarvinnut pureksia näin valmiiksi.
Mari Pöytälaakso ja Jani Johansson. Kuva: Seinäjoen kaupunginteatteri
Kun nyt tuli heti arvion alkuun lausuttua kaikki negatiivinen, on aika kiitosten aiheiden. Anne Koski-Woodin kirjoittama ja Panu Raipian ohjaama näytelmä oli myös täynnä tunteiden pauhua, jännitystä, surua ja tuskastumista suunnattomaan epäoikeudenmukaisuuteen.
Jani Johansson onnistui hienosti suruunsa hukkuvana puolisona ja Marjut Sariola lapsensa menettäneenä äitinä. Mia Vuorela taituroi hämmästyttävän pitkien ja teknisten vuorosanatulvien kanssa, näyttäen silti virkamiehen inhimillisen turhautumisen. Myös Esa Ahonen tehtaanjohtajana teki jälleen kerran ansiokkaan roolin.
Näytelmä kertasi historiallisen suuronnettomuuden tapahtumia yhden perheen tragedian kautta, mikä oli onnistunut valinta. Samalla peilattiin yhteiskuntaa laajemminkin, 1970-luvun työttömyyttä ja politiikan kiemuroita.
Patruunatehdas paneekin miettimään myös nykypolitiikkaa. Miten on mahdollista, että poliittisin perustein nimitetyt ministerit aina yhtäkkiä pätevöityvät tuoreen salkkunsa erityispiirteisiin? Miten yks kaks puolustusministeriksi nostettu voi olla sinkojen paras asiantuntija? Eihän hän voikaan.
Lapuan onnettomuuden aikaan juuri puolustusministerit vaihtuivat tiuhaan. Patruunatehtaan toiminnalle luvan antanut ministeri oli aivan kujalla tilanteesta, eivätkä seuraajansa ainakaan näytelmän perusteella olleet sen viisaampia.
Patruunatehtaassa siis on opetuksellinen ja valistava puolensa, ja se on aivan tervetullutta.
Kuva: Seinäjoen kaupunginteatteri
Patruunatehtaan lavastus, valaistus- ja videosuunnnittelu sekä musiikki olivat vaikuttavia. Niiden avulla loihdittiin kohtauksia, joiden aikana yleisö pidätti hengitystään. Lähtölaskenta räjähdykseen (kello 7.42) oli intensiivinen. Räjähdyksessä kuolleiden ihmisten vaatteiden nostaminen lavan kattoon oli kohtaus, joka sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Erityisesti pidin myös ”kengänkiillotuskohtauksesta”, joka toi esitykseen pienen, tanssillisemman, tehokkaan paikan.
Lopun lämpöinen tanssilavakohtaus oli kuin vapahdus yleisölle. Tiukka historiallinen tykitys ja tahmeana seittinä kaiken päälle laskeutuva suru ovat jotain, jota yleisökään ei määräänsä enempää kestä.
Pahinta teatterikokemuksessa oli haju. Edessäni istuva henkilö oli kaatanut ylleen koko hajuvesiarsenaalinsa. Tunsin koko parituntisen ajan tukehtuvani makeaan kakkutaikinaan. Milloinkahan ihmiset oppivat, että tuoksuja ei kannata holvata päälleen, ei teatteriin eikä elokuviin?
Kirsi Haapamatti
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Terapeuttinen teatterielämys – arviossa Tarina tytöstä joka halusi olla valas
TEATTERI | Valkeakosken kaupunginteatterin suojissa esitettävä Tarina tytöstä joka halusi olla valas on herkkä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.
Sisarusten suurin haave oli perustaa oma suomenkielinen teatteri – arviossa Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset
TEATTERI | Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan Kansallisteatterille kirjoittama näytelmä on osuva ja ajankohtainen kuvaus teatterin ja taiteen maailmasta.
Kun loppu on jo alussa – arviossa Kansallisteatterin ja Teatteri Siperian Leikin loppu
TEATTERI | Samuel Beckettin näytelmä näyttää olemisen mustan aukon. Toivottomuus ja kauhu yltävät koomiseen hahmojen kipuillessa mitättömyyden tilassa, jossa mitään ei tapahdu.
Kotimaisia musikaalikantaesityksiä kohottava musikaalikonsertti on naisten juhla – arviossa Myrskyluodon Maijasta Momentumiin
KONSERTTI | Tampereen Työväen Teatterin vanhoista musikaalikantaesityksistä koottuun konserttiin on saatu upea ensemble teatterin näyttelijöistä.