Katrina (Jonna Järnefelt) ja Johan (Jyrki Mänttäri). Kuva: Kari Sunnari

Miten siirtää Tampereen Työväen Teatterin näyttämölle teos, joka on ollut peräti kolmesti ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi? Kuinka loihtia tuore tuulenhenkäys tekstiin vuosikymmenten takaa?

Ohjaaja Johanna Freundlich on ratkaissut tehtävän uutta suomennosta hyödyntäen yhdessä dramaturgin, lavastajan, koreografin ja koko tekniikan väen sekä TTT:n tanssivan ja laulavan näyttelijäkunnan kanssa.

Ahvenanmaalaistaustaisen Sally Salmisen (1906–1976) Katrina-romaani voitti vuonna 1936 ruotsalaiskustantamon käsikirjoituskilpailun. Kirja sai runsaasti kansainvälistä huomiota ja käännettiin kaikkiaan 20 kielelle. Romaanin ensimmäinen suomentaja oli Aukusti Simojoki.

Kirjallisuusviisaat Suomessa ovat sanoneet, että maailmanmenestyksestä huolimatta Suomessa ei ymmärretty Sally Salmisen teoksen arvoa. Syiksi on arveltu mannersuomalaisten kiinnostumattomuutta ruotsinkielisen Ahvenanmaan asioista, kirjan totuttuja käytäntöjä ravistelevaa yhteiskunnallista kipakkuutta – ja sitä, että kirjailija oli nainen.

Teatterimies ja kirjailija Juha Hurmeen uusi suomennos (2018) on herättänyt Katrinan jälleen eloon, ja juuri tuon suomennoksen pohjalta dramaturgi Seija Holma on sovittanut tekstin näytelmäksi Tampereen Työväen Teatterin Suurelle näyttämölle. Vertailukohdaksi Holma on tutustunut myös alkuperäiseen ruotsinkieliseen teokseen (joka löytyi sattumalta Maarianhaminasta pienestä antikvariaatista).

* *

Teija Auvinen on kirjailija Sally Salminen. Kuva: Kari Sunnari

Näytelmän askeettinen ja eleetön yleisilme on saanut sovituksessa väripilkukseen itsensä Sally Salmisen (roolissa Teija Auvinen) kirkkaanpunaiseen asuun pukeutuneena. Kuuluisa kirjailija seuraa näytelmän kulkua tarkkaan, sitä sivummalta kommentoiden ja ennakoiden. Välillä hän tuntuu tekevän muistiinpanoja, välillä tarkistavan valmiista romaanistaan, että noinko se meni.

Mark Väisäsen lavastuksen ja puvustuksen hillitty väriskaala on kuin merituulten ja suolaisten pärskeiden kuluttamaa ja auringonpaahteen haalistamaa, se sulautuu täydellisesti (kuviteltujen) kalliorantojen sävyihin. Kaunista.

Näyttämökuva pysyy samana koko ajan. Näkymä on kaksiulotteinen ja pelkistetty. Silti katsojat näkevät mielikuvissaan kylänväen ahkerointia pelloilla ja joskus yhteisiä juhliakin. Naapureissa piipahdetaan, jos on asiaa. Joutohetkiä ei juuri ole. No, hyvinvoivalla rouvasväellä saattaa ollakin aikaa kurkistella pitsiverhojensa lomasta kylänraitin tapahtumia. Ja vanhat vallasmiehet, kuten isännät ja kapteenit, patsastelevat mielellään ympäriinsä sillä aikaa kun rahvas raataa pelloilla ja laivat miehistöineen ovat merillä.

Satama on keskeinen kokoontumispaikka. Siellä saatellaan lähteviä ja odotellaan saapuvia. Yllättävää kyllä, pappia ei kyläkuvassa näy. Yhteiskohtauksissa lava puhkeaa eloon, seesteisissä hetkissä ihmisen yksinäisyys puolestaan korostuu lavastuksen harkitussa niukkuudessa.

* *

Kuva: Kari Sunnari

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Ahvenanmaan saaristoon 1800- ja 1900-lukujen taitteen tietämille. Ihmisten elämä on uomansa löytänyt: köyhät ovat köyhiä, vauraat vauraita. Merenkulkua, kalastusta, maanviljelyä. Osattomat ja tilattomat ahertavat patruunoitten palkollisina olemattomin korvauksin. Merikapteenit pestaavat miehiä aluksilleen puolenkin vuoden kauppapurjehduksille maailman toiselle laidalle. Vaimoväki lapsikatraineen saa tulla toimeen sillä aikaa omin neuvoin. Tämä ei ollut ihan sitä, mitä Katrina oli odottanut.

Katrina on kotoisin Pohjanmaalta, vakaista oloista. Kun yksitotiseen ympäristöön saapuu vilkkusilmä Johan kuvaillen oman kotiseutunsa ihanuuksia, on Katrina pian puheista pyörryksissä. Ahvenanmaalla on kuulemma viehättäviä, valkoisia kaksikerroksisia taloja puutarhoineen, jotka tuottavat jopa sinisiä omenia.

Katrina nauraa Johanin jutuille, mutta hurmaantuu silti. Vastoin vanhempiensa tahtoa hän avioituu Johanin kanssa, ja pari lähtee kohti Johanin merellistä ihmemaata. Heidän päästyään Johanin kotikonnuille Katrina kyselee malttamattomana, tuoko kaunis talo on meidän vaiko tuo. Mutta ei, matka jatkuu yhä syrjemmälle. Perille päästyä Katrina mykistyy. Ylhäällä kallionyppylällä nököttää pieni harmaa mökki. Siinä kaikki.

Johanin lähdettyä taas pian merille Katrinan harteille jää vastuu toimeentulosta. Hän on jo raskaana, mutta elämästä on selvittävä. Myös Jonna Järnefelt Katrinana kannattelee tarinaa eläytyen, ponnistellen, jaksaen. Väsyen, sinnitellen, taistellen. Katrina on seudulla vieras ja mitättömäksi leimattu. Johania (roolissa Jyrki Mänttäri) pidetään yksinkertaisena ja aikaansaamattomana tunarina, mutta Katrina näkee hänessä jotakin muuta.

Katrina päättää pärjätä heidän molempien puolesta, koko tasaisesti kasvavan perheen puolesta. Hän sopeutuu sellaiseen, mihin on pakko, mutta kieltäytyy alistumasta vääryyksiin. Näin Katrina ottaa vähitellen oman paikkansa yhteisössä. Kylän napamiehet eivät kylläkään pidä Katrinan oikeudenmukaisuutta ja muutoksia vaativasta tyylistä.

Hurmaavimpia kohtauksia näytelmässä on tanssien esitetty kylänväen yhteinen työnteko, jossa heidän hikipisaransa muuttuvat isäntien kirstuun kilahtaviksi kolikoiksi, siis noin kuvaannollisesti. Talontyttärenä Katrinalla ei ole aluksi uudenlaisessa ympäristössä vaadittuja taitoja, mutta hän oppii. Hän riemuitsee omista voimistaan ja yhdessä tekemisestä, toisiin tutustumisesta, joukkoon kuulumisesta. Tämä kaikki ilmenee Ari Nummisen hengästyttävän vauhdikkaassa koreografiassa!

Katrina on myös ylpeä ja itsepäinen, eikä osaa ottaa apua vastaan. Tilanne onkin kauhistuttava, kun Katrinan lehmä kuolee. Se on perheen ainoa omaisuus, heidän elinehtonsa. Miten kasvavat lapset nyt ruokitaan? Katrina ratkaisee ongelman, mutta näytelmän väliajalla leivoskahvipöydässä viriää keskustelu ihmisen perustarpeista. Tässä maassa on kasvatettu maidolla ja perunalla sukupolvia, mikä on, ettei enää kelpaa!

Kuva: Kari Sunnari

* *

Vuodet vierivät, lapset varttuvat. Johan on viettänyt tähänastisesta elämästään puolet merillä. Nyt sinne hakeutuvat perheen pojat, kukin vuorollaan. Kolmen pojan lapsuuden yhteiset leikit ovat muuttuneet kyräilyksi ja veljeskateudeksi. Jokaisen lapsen synnyttyä Katrina on istuttanut karun maan niukkaan multaan omenapuun. Niiden kasvua seuraten Katrina arvioi ja ennustaa poikiensa hyvinvointia näiden ollessa merillä. Mutta onko Katrinalla lempilapsi?

Johan on Katrinalle yhä edelleen tärkeä. Valkoisen talon ja puutarhan sijasta Katrina on saanut elämäänsä köyhyyttä, surua ja yksinäisyyttä, mutta myös Johanin. Katsojalle Johan näyttäytyy suupalttina ressukkana, mutta Katrinalle hän on elämänmittaisen rakkauden arvoinen.

Näytelmän loppupuolella tarina junnaa välillä paikallaan, aivan kuin sekin menettäisi vähitellen elinvoimaansa vaikeiden vuosien jälkeen. Vähäisten ilonhetkien kipunat eivät jaksa enää lämmittää, mutta Katrina ja Johan puhaltavat yhteiseen hiileensä loppuun asti toisiinsa nojaten.

Jonna Järnefelt Katrinana on näytelmän valo, mutta vauhtia ja verevyyttä tarinaan tuo kylän väki touhuineen ja tansseineen eli siis Tampereen Työväen Teatterin ammattimaisen notkea ja muuntautuva ensemble. Näytelmässä kuullaan muutamia reippaita sekä haikeita ruotsiksi yhdessä laulettuja tai yksin hyräiltyjä kansanlauluja, jotka syventävät tarinan kulloisiakin tunnelmia. Sally Salmisen (Teija Auvisen hahmossa) ottaminen mukaan itse kirjoittamansa kertomuksen sivustatarkkailijaksi tuo näytelmään omanlaisensa tuulahduksen.

Ritva Alpola

Katrina

• Sally Salmisen romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Seija Holma
• Ohjaus Johanna Freundlich
• Koreografia Ari Numminen
• Lavastus- ja pukusuunnittelu Mark Väisänen
• Valosuunnittelu Eero Auvinen
• Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
• Kampausten ja naamioinnin suunnittelu Pepina Granholm
• Romaanin suomennos Juha Hurme
• Laulujen harjoittaja Riitta Keränen
• Ohjaajan assistentti Timo Saari
• Rooleissa Jonna Järnefelt, Jyrki Mänttäri, Viktor Idman, Joonas Snellman, Saska Pulkkinen, Teija Auvinen, Aimo Räsänen, Pentti Helin, Kristiina Hakovirta, Heli Hyttinen, Jaana Oravisto, Anna Kuusamo, Jari Leppänen, Samuli Muje, Heidi Kiviharju, Elizaveta Hiisku, Roope Myllyselkä, Timo Saari, Erkki Lahtinen, Jukka Vahter, Daniel Kärkkäinen, Martti Ahola, Leon Ruokola, Aleksi Saari, Oskari Korpinen, Mauno Kemppilä, Miisa Kivimäki, Alma Järvensivu, Vilja Kurra, Vuokko Leinonen

Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterissa 11.1.2023. Esityksiä 26.4. asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua