Pihla Pohjolainen. Kuva: Kari Sunnari

Kysymys pahasta, sen alkuperästä ja sisällöstä on meidän aikanamme ajankohtaisempi kuin vuosikymmeniin. Pikku-perkeleitä ja vähän suurempiakin tuntuu näkyvän kaikkialla. Katsokaa vaikka, mitä Ukrainassa ja Gazassa tapahtuu.

Ei paha koskaan ole ihmisen viereltä hävinnyt. Se on yhtä vanha kuin vastakohtansa rakkaus. Ihmisten maailmassa vain tätä jälkimmäistä jaellaan turhan säästeliäästi silloinkin, kun pahuudella ei tunnu olevan mitään rajoja.

Onko tuo ihme. Kun itse Saatana puhuu Riikka Papusen suulla ihmiselle viekkaan maireasti käärmenahkatakissaan, olisi suorastaan ihme, jos Eeva ei haukkaisi omenasta. Se on Aataminkin menoa se.

Ollaan Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa etsimässä Kadotettua paratiisia. Matka onkin hieno, kiitos oivaltavan tekstin ja upeiden näyttelijöiden.

Riikka Papunen. Kuva: Kari Sunnari

Maista, maista omenaa

Kanadalaisen Erin Shieldsin kirjoittama näytelmä pohjautuu John Miltonin samannimiseen runoelmaan vuodelta 1667. Sen jälkeisille kristityille sukupolville se on ollut ohittamaton maailmanselitys hyvän ja pahan välisestä taistelusta, enkeleistä, luomisesta, ensimmäisistä ihmisistä, syntiinlankeemuksesta ja katkerasta karkotuksesta paratiisin porttien tuolle puolen.

Vaikka ei yhtään kristitty olisikaan, tarina on ikiaikainen. Sen tuntevat kaikki. Ihmisellä on aina ollut tarve selittää käsittämättömän pahan alkuperä ja tarkoitus. Vaikka eihän selittämättömälle selitystä ole.

Saatana on Shieldsin näytelmän päähenkilö ja tarinankertoja. Tyyppi on kiero ja kade. Jumalan uusin luomus – ihminen – herättää hänessä ristiriitaisia ajatuksia. Kovin kauniita ovat, viattomiakin, mutta eikö juuri heidät pilaamalla tulisi loukanneeksi heidän luojaansa pahimmalla mahdollisella tavalla?

Siihen on se tuttu keinokin: omena, johon Isä Jumala on kieltänyt koskemasta. Houkutus on tietenkin liian suuri. Eeva maistaa, Aatami perässä. Ihmisestä tulee tietoinen olento, joka osaa tehdä myös pahaa niin halutessaan.

Vanha vihtahousu sai kostonsa ja kertoo, mitä seuraavaksi. Luetteloa kuunnellessa alkaa paleltaa ja yököttää. Hyi saatana!

Verneri Lilja. Kuva: Kari Sunnari

Koe-erästä valtiaaksi

Vaikka aihe on järisyttävän suuri ja tarinakin tuttu, tässä stoorissa ei todellakaan pitkästy. Teksti on loistava, ajaton ja hauska. Soisin kaikkien tiukkapipojen näkevän esityksen, koska on tervettä nauraa välillä myös itselleen ja omille totuuksilleen.

Nuoret näyttelijät tekevät kautta linjan vakuuttavaa työtä. Aatami (Verneri Lilja) ja Eeva (Pihla Pohjolainen) ovat juuri niin hellyttävän hyväuskoisia ja tyhjäpäisiä hölmöjä, kuin ensimmäisten ihmisten voisi kuvitellakin olleen.

Ihmisen muuttuminen savesta ja kylkiluusta luodusta koe-erästä maapallon valtiaiksi ja turmelijoiksi näkyy käytöksessä ja puheessa.

Luomisen jälkeen nuoripari puhuu itsestään hän-pronominilla. Se sisältää ajatuksen myös kumppanista, koska mitään ”minää” ei ole. Lankeemuksen jälkeen puhe vaihtuu minä-muotoon. Ihminen sellaisena, kuin me itsemme tunnemme, on valmis.

Jari Ahola. Kuva: Kari Sunnari

Jumalan Poika, The Boss

Ai niin. Se henki tai voima tai mikä lie kaiken tämän takana, Jumala. Mitä hänestä voi sanoa?

Isä Jumala (Petra Ahola) ei näytä kasvojaan. Hän kuitenkin tietää ja sallii kaiken tapahtuvan. Koska ihmisen vapaa tahto.

Isän ankaraa rakkautta ihmiskuntaa kohtaan lieventää hänen poikansa. Ja kun Jumalan Poika (Jari Ahola) astuu näyttämölle Boss-bokserit vilkkuen, on pakko nauraa. Tämäkin vielä.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi

Kadotettu paratiisi

• Käsikirjoitus Erin Shields
• Suomennos Juho Gröndahl
• Ohjaus ja sovitus Janne Pellinen
• Lavastus- ja pukusuunnittelu Paula Koivunen
• Valosuunnittelu TJ Mäkinen
• Äänisuunnittelu Niklas Vainio
• Tuottaja Heidi Kollanus
• Rooleissa Jari Ahola, Petra Ahola, Heidi Kiviharju, Verneri Lilja, Riikka Papunen, Pihla Pohjolainen, Hiski Vihertörmä

Suomen kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 27.1.2024. Esityksiä 4.5. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua