Santtu Karvonen ja Minna Suuronen. Kuva: Mitro Härkönen

Kuinka paljon meidän ihmisten elämä ja tavat ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana? Ulkoisesti paljonkin, mutta ihmisluonne ei niinkään. Näkyvät asiat, tavarat ja vempaimet ovat kyllä muuttuneet, mutta pääkoppa ei kovinkaan paljon.

Yhä me olemme oman itsemme keskellä, arvelemme muiden toiveita niitä kysymättä. Hiljainen kansa on äänekäs vain silloin, kun se itse ja sen toiveet ovat kyseessä. Puhuminen on yhä vaikeaa.

* *

Lemminkäisen perheen jäsenet elävät maantieteellisesti lähellä, mutta henkisesti kaukana toisiaan.

Äiti Elina Lemminkäinen on se, joka liikkuu, hoitaa ja välittääkin paljon. Hän kuuntelee hetkittäin muiden asioita ja ongelmia ja yrittää saada elämään jotakin tolkkua. Hän jaksaa kauan, kunnes huomaa, että muut eivät välitä edes kuunnella.

Aviomies Aku kuntopyöräilee, suunnittelee Suomen pisintä siltaa ja kuuntelee kaikkea muuta kuin vaimoaan. Koskettaminenkin on vaikeaa.

Poika Nico asuu omillaan, äidin rahoilla, pizzalaatikoiden ja tölkkien keskellä, ja pelaa vuorokaudet ympäri tietokonepelejä. Hänestä piti tulla jääkiekkoammatilainen, mutta hän ei kestänyt lajin vaatimuksia ja on nyt tietokoneen paras kaveri. Pettymys vei niin poikaa kuin jääkiekkoammattilaisuutta toivonutt isää. Äidin vaatimukset Nicolle ovat hieman kevyemmät, mutta eivät innosta Nicoa. Lemminkäisestä ei tullut sankaria.

Aapo Salonen. Kuva: Mitro Härkönen

* *

Elinan äiti Maire Kontinen on muistisairas ja asuu yksin. Elina piipahtaa päivittäin katsomassa äitiään, joka odottaa kuollutta miestään kotiin. Maire ei osaa vaatia muuta kuin kahvia. Eikä kukaan muuta kysykään.

Elina on äidinkielenopettaja, jolla on vaikeuksia saada oppilaitaan oppimaan. Kännykkä on tärkeämpi kuin opettaja. Oppilaista vain ukrainalainen maahanmuuttaja Anastasia opiskelee tosissaan ja opettelee kielen lisäksi elämää. Hän on raskaana eikä tiedä missä asuisi ja tarvitsee apua. Hän ei ole pelännyt mitään sen jälkeen, kun päiväkoti räjähti naapurissa ja hän selvisi hengissä. Tällä kokemuksella on lopulta paljon merkitystä muillekin.

Elina huomaa ensimmäisenä, että hänen avioliittonsa on naurettavasta ja kalliista terpiasta huolimatta epäonnistunut. Lopulta Elina ja Aku kinaavat jopa siitä kuka oli syyllinen suhteen alkamiseen. He eivät osaa keskustella, eivät rakastaa eivätkä osallistua yhdessä mihinkään. Aku ei ole tavallista parempi tai huonompi, isä koska ei tiedä mitä isyys on; hän ei ole itsekään saanut lapsena kunnon eväitä elämään.

Minna Suuronen ja Nana Saijets. Kuva: Mitro Härkönen

Nico on löytänyt netistä pelien ja pornon lisäksi elämäntavan, josta haaveilee. Hän haluaisi kaiken alkulähteille, luonnon keskelle, ilman krääsää.

Lopulta Elina pysähtyy oravapyörästään ja alkaa vaatia muiltakin samaa. Keskusteluja on, mutta päätökset ovat jotakin aivan muuta kuin Elinan toivomia. Nicon katoaminen käynnistää asioiden todellisen selvittämisen, elämänhalun ja ratkaisujen etsimisen kaikille.

Aapo Salonen ja Marja-Leena Kouki. Kuva: Mitro Härkönen

* *

Kalevalan tarinaa löyhästi sivuten Lemminkäisen äidissä päästään uusiin alkuihin. Minna Suurosen ja Marja-Leena Koukin esittämä runolaulu luo kokonaisuuteen upean tunnelman.

Näytelmä on Minna Suurosen (Elina Lemminkäinen) juhlaa. Hän esittää loistavasti monipuolisen hahmonsa, tragikoomisen naisen, äidin, tyttären ja opettajan. Suurosen taidoilla kaikki näyttää todelta.

Santtu Karvonen (Aku Lemminkäinen) on uskottava alun mykkänä ja lopun meluisana aviomiehenä ja isänä, joka vihdoinkin tajuaa hyvän päälle.

Aapo Salonen (Nico Lemminkäinen) on itselleni uusi tuttavuus. Hän tekee hyvän muotokuvan syyttelevästä ja katkerasta aikuisesta pojasta.

Marja-Leena Kouki (Maire Kontinen) näyttää ihmisen voiman haluta, vaikka kaikki ei enää olekaan ”kotona”.

Nana Saijets (Anastasia) kertoo sen mikä meiltä usein unohtuu. Elämää on muuallakin, eikä se ole yhtä helppoa kuin meillä täällä vaikeuksienkin keskellä.

Janne Siltavuoren lavastus ja Ville Mäkelän valosuunnittelu lisäävät kohtausten vaikuttavuutta.

Anna Krogeruksen käskirjoittamat näytelmät ovat aikaisemminkin käsitelleet elämästä pudonneita ihmisiä. Edellinen, Yhdeksän syytä elää (2018), oli sekin unohdettujen tarina. On nerokasta tuoda Kalevalan äidin kuvitus nykyaikaan ongelmineen.

Maija Kääntä

Lemminkäisen äiti

• Käsikirjoitus Anna Krogerus
• Ohjaus Eero-Tapio Vuori
• Rooleissa Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Marja-Leena Kouki, Nana Saijets, Aapo Salonen
• Lavastussuunnittelu Janne Siltavuori
• Valosuunnittelu Ville Mäkelä
• Videosuunnittelu Mika Haaranen
• Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
• Pukusuunnittelu Ninja Pasanen
• Maskeeraussuunnittelu Ia Luhtanen

Ensi-ilta Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämöllä 4.10.2024. Esityksiä 14.12. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua