TEATTERI | Jos Tampereen Teatterin Oliver Twist teki vaikutuksen katkeamattomilla asun- ja roolinvaihdoksillaan, niin tämä veto ei ainakaan kauas siitä jää.
Teatteri
kritiikki
Kansallisteatteri avaa kiinnostavan näkökulman lahjakkaan kirjailijan elämään – arviossa Jotuni
TEATTERI | Maria Jotuni ei ehkä ollut aivan jättiläistä tarkoittavan muinaisskandinaavisen sukunimensä kaltainen kirjoittaja, mutta ehdottomasti merkittävä ja omavaloinen.
Poika, joka halusi enemmän – arviossa Tampereen Teatterin Oliver Twist
TEATTERI | Charles Dickensin vauhdikas näytelmä orpopojasta sijoittuu sumuiseen Englantiin Lontoon pimeille kujille ja siltojen alle. Dickens oli pienten ihmisten puolestapuhuja.
Lahden kaupunginteatterin Loistava ystäväni onnistuu kertomaan elämän tärkeimmistä teemoista
TEATTERI | Elena Ferranten kirjasarjaan perustuva näytelmä on italialaisamerikkalaisesta tv-sarjasta tuttu moderni klassikko, jota ei kuitenkaan vielä ole ehditty tulkita puhki.
Joonas Nordmanin näytön paikka – arviossa Porin Teatterin Tootsie
TEATTERI | Joonas Nordman näyttelee musikaalikomedian pääroolin keveästi ja luonnollisesti, eikä tuuppaa hahmoa isolla kädellä, mutta laulussa on vielä kehitettävää.
Hämeenlinnan teatterin Tulisiipi lunastaa sille asetetut kovat odotukset
TEATTERI | Tulisiiven näyttämösovitus luotaa vapaudenkaipuuta JP Koskisen romaania yksinkertaistetummin ja moralisoi enemmän, mutta kokonaisuus on silti vahva.





