Tanjalotta Räikkä, Petra Poutanen, Piki Rantanen ja Kerttu Opus. Kuva: Petteri Aartolahti
TEATTERI | Teatteri Telakalla esitettävä Synnytystalkoot-kabaree nostaa valokeilaan mahdollisimman monta lisääntymiseen liittyvää näkökulmaa.
”Synnytystalkoot leipoo samaan pitkoon politiikkaa, myötätuntoisia kohtaamisia ja verta.”
ARVOSTELU
Synnytystalkoot
- Konsepti ja ohjaus: Meri-Maija Näykki
- Esiintyjät: Kerttu Opus, Petra Poutanen, Piki Rantanen, Tanjalotta Räikkä
- Ensi-ilta: Teatteri Telakka 24.2.2024
Perhestatukseen katsomatta moni lienee väsähtänyt lisääntymiskeskustelun kiihkoon ja syyllistävyyteen. Tai syntyvyyskeskusteluun, kuten se usein muotoillaan, niin kuin kukaan meistä muka olisi syntynyt itsekseen. Teatteri Telakan monitaiteinen Synnytystalkoot-kabaree lähestyy aihetta sopivalla eli vaihtelevalla vakavuudella.
Esityksen nimi on peräisin vuodelta 2017, kun Sdp:n silloinen puheenjohtaja Antti Rinne kehotti kansalaisia ryhtymään ”synnytystalkoisiin” tulevaisuuden väkiluvun turvaamiseksi. Sanavalinta sentään tuomittiin julkisesti monesta suunnasta, mutta keskustelu ei ole muuttunut seitsemässä vuodessa juuri paremmaksi. Lisääntymispuheissa elelevät edelleen ristikkäin yksityinen ja julkinen, järki- ja tunneperusteet. On velvollisuutemme kansakunnalle hankkia lapsia pitelemään väestöpyramidia pystyssä, mutta lapsia kuuluu myös haluta ihan itse, koska muuten olet viallinen.
Lapsettomat ovat itsekkäitä velvollisuudentunnottomia yhteiskunnan vapaamatkustajia, ja lapsien hankkiminen liikakansoitetussa maailmassa se vasta itsekästä onkin. Siksi lapset kuuluu elättää ja hoitaa ilman yhteiskunnan apua, mutta yhteiskunta tarvitsee lapsia pysyäkseen pystyssä, ja niin edelleen.

Tanjalotta Räikkä. Kuva: Petteri Aartolahti
Synnytystalkoot tarttuu aihepiirin ristiriitaisuuteen heti ensipuraisusta lähtien. Show vauvapastellein koristetulla lavalla aukeaa ihan oikealla pullan leivonnalla ja säälimättömillä synnytystarinoilla, joissa elämän ihmettä tehdään traumoilla, verellä ja vitutuksella.
Kaikki on täytetty herkullisesti vastakohtaisuuksilla ja ihmettelyllä. Puvustuksessakin ovat päällekkäin kimmeltävä, niukka kabareevaatetus, ja raskas, koliseva talkoovarustus – feminiiniseksi ja maskuliiniseksi mielletty. Meininki on sopivan absurdi huvittaakseen, mutta riittävän hallittu käsitelläkseen todellisia asioita.
Esitys etenee varsinaisen juonen sijaan lisääntymisaihetta eri tavoin käsittelevien kohtausten kautta. Useimmissa on hilpeästi satirisoiva ote, ja moni on terävästi poliittinen. Lavalla vierailevat esimerkiksi kuuluisat illusionistit ”Petteri ja Riikka”, jotka tekevät aivan silmiemme edessä suorastaan häikäilemättömiä temppuja. Suvantokohdissa Piki Rantanen lausuu runoja perhemyytin kapeudesta ja luvasta hakea perhettä muualta kuin biologiasta. Lopuksi katsojat saavat halutessaan syödä esityksen aikana leivottua pullaa.

Piki Rantanen. Kuva: Petteri Aartolahti
Monilajinen kabaree antaa katsojalle vapauden kokea melkein mitä vain tunteita liikutuksesta hillittömään huvitukseen. Se tekee myös mahdolliseksi näyttää aiheeseen monta näkökulmaa ilman, että yksi on yli muiden. Joissakin tosin tuntuu olevan enemmän näköä kuin kulmaa, ja silloin tällöin Synnytystalkoiden taikina kohoaa hiukan liikaa. Ehkä esimerkiksi nimiäiskohtaus tuntuu hauskemmalta niistä, jotka ovat miettineet teemaa enemmänkin, mutta ainoastaan kyseisten bileiden juhlakaluna olleelle aihe on naurahdeltu läpi nopeasti.
Parhaimmillaan kohtaukset kuitenkin paitsi naurattavat, herättävät samaistumista niihinkin asioihin, joista ei mitään tiedä. Petra Poutasen esittämä laulu toistuvista keskenmenoista ja Kerttu Opuksen tulkinta miehenä olemisen keljuista puolista herättävät muutakin kuin halun nauraa räkättää.
Siihen on monella muualla syntyvyydestä esitetyllä lausunnolla matkaa.
Eli Harju
Synnytystalkoot
- Konsepti ja ohjaus Meri-Maija Näykki
- Käsikirjoitus ja koreografia Työryhmä
- Dramaturginen apu Iira Halttunen
- Musiikki ja äänisuunnittelu Petra Poutanen
- Puvustus Ella Kauppinen / Työhuone Hengari
- Lavastus ja valosuunnittelu Perttu Sinervo (Lavastuksen osana nähdään Elena Nestorovan teos Via Dolorosa, C’est la Vie, Bon Voyage)
- Graafinen ilme, valokuvat, teaserit ja traileri Petteri Aartolahti
- Esiintyjät Kerttu Opus, Petra Poutanen, Piki Rantanen, Tanjalotta Räikkä
Ensi-ilta Teatteri Telakalla 24.2.2024. Esityksiä 3.4. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaksi yksinäistä löytää toisensa Louhiteatterin juurevan kauniissa tulkinnassa näytelmästä Talo
TEATTERI | Kahden näyttelijän Talo on tunnelmallinen ja koskettava, mutta ei liian nostalginen. Se istuu täydellisesti Louhiteatteriin.
Valkeakosken kaupunginteatterin Häräntappoase on lahjakkaiden näyttelijälupausten taidonnäyte
TEATTERI | Pyry Joen ohjaama näytelmä etenee Anna-Leena Härkösen kirjaa kunnioittaen ja sitä ei ole onneksi modernisoitu.
Taren pirunpolska kehässä ja keittiössä – arviossa Tarmo Uusivirrasta kertova Mestari
TEATTERI | Mestari näyttää suuruuteen nousevan pienuuden, ihmissuhteiden vaikeuden ja intohimon petollisuuden Pasi Lampelan näytelmässä.
Taide pelastaa sodalta ja Jumalat-näytelmä tylsyydeltä – arviossa Kansallisteatterin kantaesitys
TEATTERI | Jussi Moilan kirjoittamassa kantaesityksessä kreikkalaiset jumalat ja nykyiset vallankäyttäjät pyrkivät asemaansa myyteillä.