Kuva: Nokian työväenteatteri
TEATTERI | Serpin komedia vuodelta 1937 on visuaalisesti upeasti toteutettu, muttei kuitenkaan ainakaan vielä nouse oikein lentoon.
”Puhetta ja paikallaanoloa on liikaa, vauhti ja rytminvaihdokset ovat osittain hukassa.”
ARVOSTELU

Herrat ovat herkkäuskoisia
- Ohjaus: Rami Saarijärvi
- Pääosissa: mm. Eero Väätäinen, Hannele Lepistö, Tuomas Mannila, Jannina Heiman
- Ensi-ilta: Nokian työväenteatteri 9.11.2024
Nokian työväenteatterin syksyn ensi-iltana nähdään Serpin eli Seere Salmisen jo vuonna 1937 kirjoittama komedia Herrat ovat herkkäuskoisia. Ammattijohtoisessa harrastajateatterissa on näytelty kunnianhimoisesti jo yli sadan kymmenen vuoden ajan. Kesällä teatteri ylläpitää erittäin suosittua Nokian kesäteatteria. Ohjelmistossa on nähty vuosikymmenien varrella runsaasti kantaesityksiä, laulu- ja musiikkinäytelmiä.
Aikamoista!
Tällä kertaa näytelmäksi valikoitunut Herrat ovat herkkäuskoisia kertoo professori Karpalaisen 60-vuotissyntymäpäivistä. Perheen käyttäytyminen on kuitenkin vallan omituista ja perin outoa. Salaisuuksia varjellaan ja hätävalheita keksitään. Miten tämä kaikki ratkeaa vai ratkeaako? Se jää nähtäväksi.

Loviisa, Raikku ja Sanelma. Kuva: Nokian työväenteatteri
* *
Interiööri
Nokian työväenteatteri toimii Nokian vanhan lukion auditoriossa. Ennakkoon ounastelin, että se olisi perin haastava paikka näytelmäkappaleen esittämiselle. Voi pojat, että yllätyin, kuinka hieno lavastus ja puvustus esityksessä kuitenkin oli ja miten mainiosti se oli saatu sopimaan leveälle näyttämölle. Kampauksetkin olivat vimosenpäälle prikulleen justiinsa ja 1930-luku näkyi kaikessa ja kuului myös musiikissa. Kerrassaan huolellista ja omistautunutta uurastusta, esillepanoon oli totta vieköön nähty vaivaa.
Teatteriseurue
Näyttämöllä nähtiin peräti kaksitoista näyttelijää, ja he olivat ihailtavasti eri ikäisiä, kokoisia ja näköisiä. Komeljanttarit puhalsivat yhteen hiileen ja kokonaisuutena näyttelijäntyö oli sujuvaa ja mainiota. Tyylilaji oli hallussa ja kaikesta näki, ettei asialla oltu ensimmäistä kertaa.
Näytöksen ohjannut konkariohjaaja Rami Saarijärvi ei harmikseni kuitenkaan ole saanut komediaa oikein lentoon. Tämä johtunee paljolti kappalevalinnasta ja etenkin dialogista, jota on todella paljon ja toimintaa puolestaan valitettavan vähän. Oikein teräväksi teroitettu punakynä olisikin ollut paikallaan ja sitä olisi voitu käyttää ponnekkaasti ja uskaliaasti.
Näyttämökuva pysyi samana, ja sekin varmasti osaltaan lisäsi esityksen staattisuutta. Näkemäni sunnuntain päivänäytös oli vasta kolmas esitys, joten teos ei ehkä ollut päässyt aivan irti lähtötelineistään. Kun hauskoja, vanhoja sanoja ja lausahduksia täynnä oleva teksti alkaa sujua, on helpompi hullutella, ja kevään näytännöissä meininki on todennäköisesti rytmisesti sukkelampaa ja monisyisempää.

Neiti Urpu ja perhe. Kuva: Nokian työväenteatteri
* *
Atmosfääri
Yleisö oli runsaslukuisuudestaan huolimatta hyvin vaitonaista. Katsojien reaktiot olisivat taatusti onnistuneet osaltaan siivittämään esityksen uudelle tasolle vallattomaan hulvattomuuteen.
Minua ilahdutti perinpohjaisesti, että katsomo oli käytännössä katsoen täynnä. Noteerasin pois lähtiessäni ainakin neljä tilattua linjavaunua. Huikeaa, että erilaiset eläkeläisyhdistykset ja muu varttunut väki on löytänyt takaisin Thalian äärelle. Kokeneet harrastajat tekevät teatteria suurella sydämellä ja käyttävät siihen kaiken vapaa-aikansa. Vallan mainiota ja merkillepantavaa, että yleisö palkitsee valtavan työn saapumalla paikalle.
Kati Eskola
Herrat ovat herkkäuskoisia
- Käsikirjoitus: Seere Salminen (Serp)
- Ohjaus: Rami Saarijärvi
- Lavastus: Tapio Huilla
- Ääni- ja valosuunnittelu: Arje Mulari
- Puvustus: Milja Leppänen
- Kampaukset ja maskeeraus: Milja Leppänen ja Jannina Heiman
- Rooleissa: Eero Väätäinen, Hannele Lepistö, Tuomas Mannila, Jannina Heiman, Lotta Mäkelä, Heli Pitkänen, Tilta Silverberg, Teemu Mäkelä, Tuomas Peltonen, Mari Huvi, Jyrki Alanen, Milja Leppänen
Ensi-ilta Nokian työväenteatterissa 9.11.2024. Esityksiä 23.3.2025 asti. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
Waltteri Torikan baritoni soi kaikki tunteet rintamien välissä – arviossa Ihminen parhaan kykynsä mukaan
OOPPERA | Joel Järventaustan ja Tommi Kinnusen pienoisooppera päästää kokemaan sotilaan kauhun ja kaipuun. Turun Saaristo-ooppera vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa.




