Tampereen Musiikkiakatemia ja Valkeakosken kaupunginteatteri 14.9.2019 Tampereen Pyynikkisalissa.

– Jos tykkäsi tosi paljon, pitää taputtaa tosi kovaa. Minä taputan tosi kovaa, kuiskasi viisivuotias, kun Muumioopperan viimeinen nuotti hiljeni Pyynikkisalissa.

Tampereen Musiikkiakatemia ja Valkeakosken kaupunginteatteri ovatkin tehneet Ilkka Kuusiston klassikko-oopperan kanssa upeaa yhteistyötä.

Tove Janssonin Vaarallinen juhannus -kirjaan pohjautuva ooppera loihtii näyttämölle vaikuttavasti Janssonin alkuperäisten muumitarinoiden hengen.

Sopivan särmikkäitä muumihahmoja

Jo Helsingin Konservatorion parin vuoden takaisesta esityksestä lainatut mustavalkoiset lavasteet vievät katsojan suoraan muumikirjojen sivuille. Isoissakin lavasteissa on ihana, käsin piirretty jälki. Viisivuotias kysyy ihmeissään, ovatko muumitalon kalusteet paperia.

Aidon ja alkuperäisen muumihengen synnyttää kuitenkin ennen muuta se, että muumihahmoja ei ole latistettu liian kilteiksi ja värittömiksi pikkulasten peikoiksi. Muumipappa hermostuu tosissaan, kun hänen romaaninsa kehdataan muokata libretoksi, jossa kaikki on ihan toisin kuin hän oli ajatellut.

Muumipeikko (Allan Sääski) etsii epätoivoisesti Nuuskamuikkusen kadottamaa sävelmää, jotta tämä voisi palata Muumilaaksoon.

Muumipeikko ja Niiskuneiti taas kamppailevat läpi esityksen ihastuttavasti keskinäisten tunteidensa kanssa: rakastunutta Niiskuneitiä turhauttaa, kun Muumipeikko vaikuttaa välittävän vain Nuuskamuikkusesta, mutta lopulta Muumipeikkokin hieman avautuu ja tunnustaa himoitsevansa Niiskuneitiä. Nuoren parin keskinäinen kiemurtelu ja ison ja kömpelön muumiasun läpi tunkeutuva tunnemyräkkä saavat aikuiskatsojankin kihertelemään penkissä. 

Hienoa musiikkia ja taitavia muusikoita

Esityksen kantava voima on upea Ilkka Kuusiston säveltämä musiikki. Pyynikki Sinfonia soi Tuomas Turriagon johdolla hienosti ja voimakkaasti. Musiikki tempaa mukaansa niin, että reilut puolitoista tuntia hujahtaa hetkessä. Viisivuotiaskin sanoo, että esitys tuntuu lyhyeltä.

Lauantain esityksessä näyttämöllä oli oopperan kakkosmiehitys. Vaikuttavimman roolin heistä teki Roosa Halinen, joka sekä lauloi upeasti että onnistui tuomaan Niiskuneidin tunteet käsittämättömän hienosti näkyväksi muumipuvussa, jossa näyttelijän ilmeet eivät näy ja liikkuminen tuntuu todennäköisesti samalta kuin taaperosta toppahaalarissa. Kerrassaan uskomaton suoritus!

Myös palvelustytöstä oopperan primadonnaksi puhkeavan Miisan roolin tehnyt Anette Raukola sai laulullaan aikaan kylmiä väreitä, mutta ei ehtinyt kasvaa näyttämöllä ihan niin rohkean karismaattiseksi kuin Miisan roolissa olisi voinut toivoa. 

Valkeakosken teatteriopiston lapsinäyttelijöiden esittämät hattivattihahmot toimivat kokonaisuudessa ilahduttavana mausteena ja toivat näyttämölle mukanaan hienon sähköisen tunnelman.

Muumipeikon (Allan Sääski) ja Niiskuneidin (Roosa Halinen) keskinäinen tunnemyllerrys on esityksen herkullisinta antia.

Vaikuttava ensimmäinen oopperakokemus

Kaiken kaikkiaan Muumiooppera on elämys, joka varmasti madaltaa lapsikatsojan kynnystä lähteä oopperaan myös jatkossa. 

Tuttu tarina Muumilaakson valtaavasta tulvasta ja sinne ajautuvasta oopperatalosta tekee jo sekin haastavasta taidemuodosta helpommin lähestyttävän. Suurin syy vaivattomaan elämykseen on kuitenkin se, miten hienosti työryhmä näyttämöllä ja orkesterimontussa heittäytyy rooleihinsa ja onnistuu välittämään katsomoon koko joukon vahvoja tunteita ja tunnelmia. 

Taputin itsekin oikein kovaa.

Kaisa Järvelä