Santeri Kinnunen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Jez Butterworthin Jerusalem-näytelmää on sanottu yhdeksi parhaista tämän vuosituhannen näytelmistä. Se sai maailmanensi-iltansa Lontoossa jo vuonna 2009 ja käynnisti Britanniassa laajan yhteiskunnallisen keskustelun . Sitä taustaa vasten on vähän yllättävääkin, että se saa Suomen- ja Pohjoismaiden-kantaesityksensä vasta viisitoista vuotta ensitulemisensa jälkeen.

Tarinan keskiössä on entinen surmanajaja Johnny ”Rooster” Byron (Santeri Kinnunen), joka asustaa luvattomasti asuntovaunussa kaupungin ulkopuolella. Hän on kerännyt ympärilleen joukon muita yhteiskunnan marginaaliin pudonneita. Heille Byron on eräänlainen narrikuningas, joka pilkkaa estottomasti valtaapitäviä. Roosterin ristiriitainen persoona tarjoaa pakopaikan syrjäytetyille. Hänen oma elämänsä toisaalla on sukeltamassa kohti syvää kuilua.

Markus Järvenpää ja Lumi Aunio. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Ari-Pekka Lahden suomennos taipuu näyttelijöiden suuhun varsin luontevasti, olkoonkin että teksti suorastaan vilisee perienglantilaisia paikannimiä. Butterworthin alkuperäistekstissä on vertauskuvallisuutta ja sen nerokkuus alkaa valjeta katsojalle pikkuhiljaa tarinan edetessä. Pinnalliselta tuntuvan läpänheiton kautta Butterworth kommentoi viiltävästi yksilön ja yhteiskunnan välistä ikiaikaista konfliktia.

Jerusalemin keskeinen kysymys on: minkä verran yhteiskuntaruumiiseemme mahtuukaan vapaita sieluja ja kesyttämättömyyttä? Tekstin korkeakulttuuriset viittaukset ja sitaatit tahtovat suomennoksina tosin jäädä katsojalta vähän piiloon, ellei ole erityisen perehtynyt vaikkapa William Blaken runotuotantoon tai englantilaiseen mytologiaan.

Myös dramaturgiselta rakenteeltaan Jerusalem on taiten tehty. Kohtaus kohtaukselta se kuorii Rooster Byronin sisintä auki. Surmanajajan sankat ihailijalaumat ovat ajansaatossa kutistuneet Byronin huume- ja viinavarastoja kärkkyväksi teiniporukaksi. Kiinnostavaksi tulkinnan tekee myös se, miten moni asia jää lopulta auki. Onko Byron hyväksikäyttäjä vai hyväksikäytetty? Tai kuuluuko nuorten päihdehakuisuus ikään kuin vääjäämättömänä osana ihmisenä kasvuun? Nämä Butterworth jättää viisaasti katsojan päätettäväksi. Se osaltaan selittää miksi näytelmä herätti ilmestyessään niin paljon keskustelua.

* *

Jerusalem ei synkästä aiheestaan huolimatta ole millään tapaa raskas näytelmä, päinvastoin. Rooster on legendaarinen jutunkertoja, jonka tarinoinnissa vastuu jää savolaiseen tapaan aina kuulijalle. Kohtausten dialogi paiskautuu myös väliin ihan omalle kiertoradalleen. Byronin vakavalla naamalla kertoma juttu Stonehengessä kohtaamastaan 50-metrisestä jättiläisestä kääntyykin kuulijoiden kommenteissa pohdinnaksi paikallislehtien journalistisen sisällön mielekkyydestä.

Lennokkaan levoton dialogi on paljolti myös syy siihen, että näytelmän kohtuuttoman pitkä kesto (3h 15 min) ei sittenkään tunnu liian pitkältä. Santeri Kinnusen vangitsevasti tulkitseman pääroolin lisäksi lavalla tehdään erittäin hienoja roolitöitä kautta linjan. Markus Järvenpään adhd-Ginger on fyysisyydessään ja tarkkuudessaan loistavaa työtä. Jouko Klemettilän hulvattomasti tulkitseman pubinpitäjän Wesleyn humala taas asettuu itseoikeutetusti suomalaisen näyttämötaiteen kännikaanonin eturiviin.

Rauno Ahonen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Niin… Santeri Kinnusen roolityötä on hehkutettu medioissa eikä syyttä. Kinnunen on väkevästi läsnä roolissaan, olipa kyse sitten kohtauksen suvereenisti haltuun ottavasta jutunkertojasta tai sitten vain tilannetta sivummalta tarkkailevasta kommentoijasta. Mies on jotenkin häkellyttävän uskottava ulkoista olemusta myöden, olkoonkin että hiukset ja muhkeat viikset lienevät värjätty. Roolin täydellisestä sisäistämisestä kertoo myös se, että katsojana tuntee sympatiaa Roosteria kohtaan, vaikka mies elättää itsensä huumekauppiaana ja sekoilee alituiseen kylän pubeissa. Kinnunen löytää koskettavasti myös Roosterin inhimillisen puolen.

Helsingin kaupunginteatteri on Suomen suurin lajissaan. Repertuaariteatterin tehtävä on tyydyttää laajaa katsojakuntaa, ja siksi ohjelmistoon mahtuu hyvin erilaisia esityksiä. Jerusalem on nappivalinta, jos katsojana kaipaa esitykseltä jotain sanottavaa. HKT:n osaava ensemble ohjaaja Pasi Lampelan johdolla on rakentanut Jerusalemista toimivan esityksen. Estetiikaltaan se ei sisällä mitään erityistä tai yllättävää. Tulkinnan ytimessä on Jez Butterworthin loistava teksti, jonka tekijät lihallistavat näyttämölle taiten.

Jussi Kareinen

Jerusalem

• Käsikirjoitus Jez Butterworth
• Ohjaus Pasi Lampela
• Suomennos ja dramaturgi Ari-Pekka Lahti
• Lavastus Katariina Kirjavainen
• Pukusuunnittelu Sari Suominen
• Valosuunnittelu Kari Leppälä
• Äänisuunnittelu Eradj Nazimov
• Naamioinnin suunnittelu Tuula Kuittinen
• Tarpeiston suunnittelu Mira Rokkanen
• Rooleissa Santeri Kinnunen, Rauno Ahonen, Lumi Aunio, Minni Gråhn, Markus Järvenpää, Jouko Klemettilä, Merja Larivaara, Alvar Lisko, Betadi Mandunga, Mitra Matouf, Ursula Salo, Niilo Sämpi, Mikko Virtanen, Alexander Wendelin, Joachim Wigelius

Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterissa 1.2.2024. Esityksiä 11.4. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua