Inka Kivinen ja Vili Manninen. Kuvat: Kuura Juntunen
TEATTERI | Kuura Juntusen ohjaama Gatsby-esitys on niin klassinen, että melkein ajattelee Tukkateatterin porukan tekevän parodiaa.
”Esitys on nyt editoitu kopio kirjasta, mutta vailla omaa tulkintaa.”
ARVOSTELU
Gatsby
- Ohjaus ja dramatisointi: Kuura Juntunen
- Alkuperäisteos: F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu
- Esitys: Tampereen Tukkateatteri 6.2.2024
Harvoin kuulee niin tasaisen kauniita ja ehjiä ääniä kuin Tukkateatterin Gatsby-näytelmään kootulla näyttelijäjoukolla.
On nautinto kuunnella myös täsmällistä, sanojen lopuista huolta pitävää puheilmaisua, huoliteltua replikointia ja katsoa tyylinmukaista, tässä tapauksessa 1920-luvun epookkiin istuvaa puvustusta.
Tukkateatterin ohjaaja Kuura Juntunen on pitänyt hyvää huolta ensemblestään. Hän on myös sovittanut F. Scott Fitzgeraldin dekadentin bestsellerin.
Ja alkuviikosta hän myös paikkasi Gatsbyn roolia.
* *
Tulkinnasta voi olla montaa mieltä. Esitys on niin klassinen, että melkein ajattelee porukan tekevän parodiaa.
Mietin, miksihän tähän tekstiin on päädyttykään. No, siinä on riittävästi rooleja nuorille.
Gatsbyn aika on 20-lukua – vaikkakin sata vuotta sitten – kuten meidänkin ristiriitainen aikamme.
Sota on kirpaissut kansakuntaa ja syvin lama on vielä edessä. Keinottelijat pärjäävät, rakkaus sekoittaa pään ja tragedia on menestyjän kohtalo.
Vanha suola janottaa ihmissuhteissa. Upporikas Jay Gatsby kaipaa ensirakkauttaan Daisy Buchanania ja Gatsby tekee kohteensa hurmatakseen kaikkensa. Mutta onko aika muuttunut? Onko vanhaa mahdollista toistaa?
* *
Oi, olisipa Juntunen joukkoineen uskaltanut ravistaa klassikkoromaania kunnolla, tutkinut vaikka romaanista tehtyjä leffoja ja kaikkea sitä populaarikulttuurin lepatusta, joka Gatsbyn ympärille syntyi. Miksi tämä kirja innosti yhtäkkiä niin paljon?
Mikä amerikkalaisessa yhteiskunnassa kasvattaa introvertteja, mutta innovatiivisia poikkeusyksilöjä – gatsbyjä, howardhugheseja, michaeljacksoneja ja markzuckerbergejä?
Esitys on nyt editoitu kopio kirjasta, mutta vailla omaa tulkintaa.
Fitzgeraldin huima taito kuvailla ihmisluonteita, heidän ikävystymistään ja huvittelunhaluaan on niin taidokasta, että se taitaa aueta vain lukemalla.
Tohtori T.J. Eckleburgin silmälasimainos on uljas oivallus julisteeseen ja lavastuksen katseenvangitsijaksi. Vanha maailma sieltä tarkkailee tuhkaksi palaneen maan yllä uuden ajan lapsiaan.
Mainoskuvan ironinen mukaanotto kerrontaan kiteyttää romaanissa Fitzgeraldin tyylin.
Anne Välinoro
Gatsby
- Ohjaus ja dramatisointi Kuura Juntunen
- Alkuperäisteos F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu (1925)
- Valosuunnittelu ja -ajo Kuura Juntunen
- Äänisuunnittelu Kuura Juntunen ja Ida Rantanen
- Ääniajo Ida Rantanen
- Tuotanto Laura Lehtinen, Jaakko Mela ja Pinja Viitala
- Puvustus, lavastus ja maskeeraus Muusa Kaukorinne, Lee Nieminen, Juliaana Räsänen ja työryhmä
- Rooleissa Karl-Erik Hakia, Jutta Kantar, Inka Kivinen, Anni Louhelainen, Vili Manninen, Vilhelmiina Meskanen, Daniela Ojanperä, Riikka Pietilä, Sakke Sikiö, Saara Sillanpää, Aino Tarvainen, Aleksi Toivanen
Ensi-ilta Tampereen Tukkateatterissa 2.2.2024. Esityksiä 9.3. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Arttu Soilumo avaa queer-Tampereen historiallisella kävelyllä – arviossa Peltienkelit
TEATTERI | Tampereen Teatterin Peltienkelit on rakkaudentunnustus Tampereelle ja samalla kertomus ihmisistä kotikaupungissaan, jossa heidän oli pakko piileksiä.
Presidentti, josta tarinoita riittää – arviossa Musiikkiteatteri Kapsäkin UKK
TEATTERI | Taru Mäkelän ohjaama parodia on railakas kuin vappujuhlat. Sirpa Kähkösen käsikirjoitus sijoittuu vuosien 1972–1973 vaihteeseen.
Perhe-elämän helvetin versiot – arviossa Ryhmäteatterin Lemminkäisen äiti
TEATTERI | Ryhmäteatteri herättää eloon tämän ajan Lemminkäisen tarinan Anna Krogeruksen käsikirjoittamassa ensi-iltanäytelmässä.
Päivä epäsuositun tytön elämästä – arviossa Kansallisteatterin Veljelleni
TEATTERI | Veljelleni on yksinpuhelu eli monologi, mutta sen esittämisen ohjaaja Otto Sandqvist on jakanut neljälle näyttelijälle.