Sari Puumalainen (Ansku), Raikku (Maria Kuusiluoma) ja Sisko (Katariina Kaitu). Kuvat: Suomen Kansallisteatteri

Ihan tavalliset ihmiset (heitä ei tietenkään lähempää tarkasteltuna ole olemassakaan) tekevät korona-aikanakin töitä, koskettelevat toisia, kuten kampaajat, ja koettavat hankkia elantonsa.

Mika Myllyahon uusimman oman näytelmän nimi on Kampaamo.

Sinne kiteytyy kaikki: yrittäjyys kehnoina aikoina homeisessa toimitilassa, pönttöön juuttunut paska (oikea boa), kaksihaaraisiaan poistattamassa käyvä alkoholistiäiti, pöllöt puolisot ja oma, murenemassa oleva tahto ja henkilökohtaiset rajat.

Kampaamo on loistava laboratorio kaikelle tälle. Pitäisi tehdä kauneutta kurjuuden ja lemun keskellä.

Myllyaho kirjoitti teoksensa rinnakkaisnäytelmäksi Korjaamolle (2018). Tässä pääosassa ovat naiset, tahtonaiset.

Mitä nyt huoltomies (Petri Liski) käy rassaamassa pöntön ruostuneita putkia ja sisupojat heittämässä polttopullon kostoksi nöyryytyksestään ikkunan läpi.

Kun Myllyaho on myös ohjaaja, hän tietää tasan tarkkaan, miten käsitellä omaa tekstiään.

Soljuvan dialogin lomaan on rakennettu jäädytettyjä hetkiä, takaumia ja ”etumia”, joissa tunteet näytetään rautalankamallilla ja Kare Markkolan monikerroksisilla videoprojisoinneilla.

Miltä tuntui, kun ukko hakkasi? Miltä tuntui, kun juoppo äiti kävi taas ruinaamassa rahaa? Kuka minä olen, täystolloko, kun laitan tilitietoni nettiin?

Mitä tehdä, kun pönttöön juuttuu pökäle? Kampaamossa selvitään tästäkin.

* *

Naisyrittäjät, tuolinpitäjät, kuten kampaamoalalla sanotaan, haluaisivat uuteen toimitilaan, missä on iiiiiiso ikkuna, enemmän asiakkaita ja kivat lounaspaikat – siis ostarille.

Muutama satanen tulisi tilavuokraan lisää, mutta sekin on Raikulle (Maria Kuusiluoma) liikaa.

Raikku on tulipää, kuumenevaa sorttia ja kaiken lisäksi hallitsee potkunyrkkeilyä.

Ansku (Sari Puumalainen) haluaisi paskanhajusta ja hilseilevistä seinistä eroon, ihan johonkin oikeaan ympäristöön, kiinni mahdollisuuteen.

Siistijä Sisko (Katariina Kaitue) haluaisi tyttärelleen kunnon elämän, mutta oma mallina olo ei ihan onnistu.

Suomen Kansallisteatterin väistötilassa Vallilan vanhalla konepajalla on loistava akustiikka ja viihtyisä ympäristö.

* *

Parasta Kampaamossa on muheva, vanhanaikaisen hyvä dialogi, jossa elämää pannaan pinoon akkojen tapaan, välillä tukassa kiinni, välillä aidosti olkapäänä ollen.

Onko tämä sitten manifesti vähäosaisten ihmisarvosta?

No ei. Niin helpolla ei näytelmästä selviä. Enemmän näen Kampaamon mainiona kuvauksena siitä, kun asiat alkavat kasautua ja saavat osalliset vihdoin miettimään oman elämänsä perustuksia ja hiertymiä.

Se kasautuminen voi todella alkaa vaikka pönttöön juuttuneesta jöötistä, jonka äkistää sinne hyvää hyvyyttään vastaanotettu ilmaisasiakas.

Avunannon tragikoomiset seuraukset ovat tässä tapauksessa valtavat.

* *

Itse olen Prahan väliaikaisasunnossani kerran ajellut askelmalle juuttunutta tavaraa eteenpäin henkarilla. Tässä se tehdään kenkälusikalla.

Kun olin saanut pöntön auki, aloin miettiä kysymyksiä Vaclav Havelin haastatteluun.

Bereitet die Bahn!

Aina on saatava väylä auki ennen suuria koetuksia.

Anne Välinoro

Kampaamo

• Ohjaus, käsikirjoitus ja lavastus: Mika Myllyaho
• Puvustus: Auli Turtiainen
• Valo- ja videosuunnittelu: Kare Markkola
• Äänisuunnittelu: Veli-Pekka Lahtela
• Musiikki: Samuli Laiho
• Naamioinnin suunnittelu: Petra Kuntsi
• Rooleissa: Katariina Kaitue, Maria Kuusiluoma, Petri Liski ja Sari Puumalainen

Kantaesitys Vallilan Kansallisteatterissa, Helsingissä 8.12.2021. Esityksiä 18.5.2021 asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua