Aleksi Holkko, Markus Riuttu ja Niko Saarela. Kuva: Noora Geagea

On itse asiassa erikoista, että erityisesti klassikoiden moderneista tulkinnoista meritoitunut, parikymmenvuotisen uran tehnyt Mikko Roiha ohjaa vasta ensimmäistä kertaan KOM-teatteriin. Teatterimaailman nomadina Roiha on operoinut laajasti eri näyttämöillä. Hän myös edelläkävijä teattereiden yhteistuotannoissa, joista viimeisin, Tommi Kinnusen romaaniin pohjaava Ei kertonut katuvansa, saa ensi-iltansa Turussa tänä syksynä. Esitys on Tampereen-ensi-illassa TT:llä alkuvuodesta 2024.

Roihan KOM-debyytiksi on valikoitunut Henrik Ibsenin klassikko Nukkekoti, jota ohjaaja tyypilliseen tapaansa on sovittanut varsin reippaalla kädellä. Tästäkin klassikkotekstistä on pyyhitty historian painolasti luottaen siihen, että tarinan universaalit teemat kantavat läpi vuosikymmenten.

Markus Riuttu ja Aleksi Holkko. Kuva: Noora Geagea

Klassikon sovittaminen nykyaikaan on tietysti perusteltua, jos sen ikiaikainen sanoma saadaan resonoimaan jotenkin tässä ajassa. KOMin Nukkekoti on tuotu Pohjanmaalle ja näytelmän tapahtumat ajoitettu käsiohjelman mukaan epämääräisesti jonnekin 2000-luvun alkuun. Ratkaisu tuntuu erikoiselta. Pohjanmaa toki maakuntana assosioituu usein ulkopuolisen silmin konservatiiviseen arvomaailmaan ja yksioikoiseen totisuuteen. Se tietty antaa tulkintaan tiettyä vapautta ja keveyttä, jonka ohjaaja hyödyntää varsin hauskasti. Samalla stereotyyppinen käsitys Pohjanmaasta taantumuksen tyyssijana vahvistuu. Itse vähän vierastan tällaista teatterintekijän ulkopuolista katsetta, jolla vahvistetaan mielikuvia menneisyyteen jämähtäneistä maakunnista.

Liekö ratkaisuun vaikutus Roihan Seinäjoen kaudella, jonne hän ohjasi erittäin hienon tulkinnan Orvokki Aution Pesärikko-romaanista. Sen keskeinen sanoma kun oli kunnian säilyttäminen ja kulissien ylläpitäminen yhteisössä – maksoi mitä maksoi. Samaa maineen menettämisen pelkoa on myös Nukkekodissa.

Toinen kummastusta herättävä seikka on tapahtuma-aika; miksi se on viety neljännesvuosisadan taa? Väitän että lakeuksillakin puhaltavat tänään moniarvoisemmat tuulet kuin vuosituhannen alussa. Näytelmän ylöspano ei myöskään anna juurikaan viitteitä tapahtuma-ajankohtaan, ellei ole sattunut tutustumaan käsiohjelmaan. Tämän päivän kulttuurisotiin Nukkekodin sanoma sopisi vallan mainiosti eikä se tarvitsisi ajallista etäännyttämistä edes nyt nähdyn vertaa.

Markus Riuttu ja Vilma Melasniemi. Kuva: Noora Geagea

Roihan sovituksessa Nukkekodin päähenkilö Nora on vaihtunut Aroniksi. Alkuteoksen patriarkaatin ylivaltaa avioliitossa kritisoinut aikansa kohunäytelmä laajenee tässä tulkinnassa käsittelemään tasa-arvoa uudesta näkökulmasta. Tässä Nukkekodissa avioliitossa elääkin miespari. Myös sivurooleissa heteronormatiivisuus loistaa poissaolollaan. Taitavasti Roiha välttää alleviivaamasta tätä tulokulmaa ja fokus pysyy roolitöiden välisessä jännitteessä.

Nukkekodin estetiikassa on melodraama tyylilajina vahvasti läsnä. Erityisesti Aronin roolin syvästi elävä Aleksi Holkko on tunteiden vyöryssään huimaa nähtävää. Tyylilaji tarjoaa herkullisen mahdollisuuden komiikkaan ja sitä Roihan sovitus myös hyödyntää. Ovikellon soittoon tai puolison huutoon oven takaa reagoidaan teatraalisen liioitellen. Kohtauksissa käytetty Bernard Herrmannin elokuvamusiikki täydentää eskapistista tunnelmaa.

Koomisten elementtien tuominen sovitukseen tuo toki tarvittavaa kepeyttä raskaaseen alkuperäistarinaan, mutta samalla se syö vähän kokonaisuutta. Aronin tuskaan ei katsojana pysty samaistumaan. Aronin Heikki-puoliso maskuliinisessa jäyhyydessään on oiva vastavoima hysteriaan taipuvaiselle Aronille. Niko Saarela rakentaakin Heikistään tarkan luonnekuvan, josta kaikki ylimääräinen on riisuttu pois.

Maailma ei suinkaan tasa-arvon näkökulmasta ole valmis. Teatteri on erinomainen väline käsitellä aihetta ja haastaa katsojan pohtimaan omaa suhdetta siihen. KOM-teatterin Nukkekoti tarjoaa tähän hyvän mahdollisuuden. Teatteriesityksenä se sen sijaan jättää hiukan ristiriitaisen olon.

Jussi Kareinen

Nukkekoti – kohtauksia eräästä arvioerosta

• Sovitus, ohjaus ja lavastussuunnittelu Mikko Roiha
• Äänisuunnittelu Jani Rapo
• Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
• Maskeeraus Leila Mäkynen
• Ohjaajan assistentti Tiiu Poikonen
• Näyttämöllä Aleksi Holkko, Niko Saarela, Vilma Melasniemi, Markus Riuttu ja Tiina Weckström

Ensi-ilta KOM-teatterissa 8.9.2023. Esityksiä 9.12. saakka. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua