Kansallisoopperan Innocence on vaikuttava ja yhteisön kipukohtiin pureutuva teos

My Johansson, Simon Kluth, Vilma Jää, Julie Héga. Kuvat: Suomen kansallisooppera ja -baletti/ Ilkka Saastamoinen

Innocence on nykyoopperaa parhaimmillaan. Se on vaikuttavaa musiikkia, nykykonserttimusiikkia hyvin tulkittuna ja esitettynä, siinä on hieno ja monitasoinen libretto ja tarina sekä toimiva lavastus. Esiintyjäkaartiin ja esitystapaan on kasattu miellyttäviä yllätyksiä. Ennen kaikkea se herättää kysymyksiä oopperan ulkopuolelta ja saa katsojan ajattelemaan. Teos valuu ulos esityssalista, osaksi yhteiskunnallista keskustelua.

On sukuhäät. Perheen poika menee naimisiin romanialaisen Stelan kanssa. Joku on kuitenkin häistä poissa, mutta silti kaikkien mielessä. Mutta häissä on kuokkavieras, tilaisuuden tarjoilija, joka huomaa joutuneensa menneisyyden tragediansa aiheuttaneiden palvelijaksi. Ja joka päättää avata asiat uudelleen.

Traumat elävät vuosikymmenen. Camilo Delgado Díaz, Simon Kluth. Kuva: Ilkka Saastamoinen

Kymmenen vuoden takainen elää kaikissa oopperan henkilöissä ja heidän kauttaan matkustetaan menneeseen. Siellä on väkivaltainen teko, kouluampuminen kansainvälisessä koulussa. Tämä teko on sitonut jokaisen osallisen vangiksi muistoon, suremaan kuolleita mutta myös tuntemaan syyllisyyttä siitä mitä teki tai jätti tekemättä. Se on aiheuttanut traumoja: kuten eräs entinen oppilas sanoo, hän ei koskaan istu selkä sisäänkäyntiin päin.

* *

Innocence sai alkunsa Kaija Saariahon ideasta tehdä ooppera, jossa olisi useita henkilöitä ja kieliä ja jonka tapahtumat nähtäisiin useiden henkilöiden näkökulmasta. Mukaan tulivat Sofi Oksanen libreton kirjoittajaksi ja Aleksi Barrière dramaturgiksi ja kääntäjäksi. Sekä laulua että puhetekstiä on yhdeksällä eri kielellä.

Keskushenkilöitä on kolmetoista. Heistä jokainen valaisee uuden puolen draamasta, tuo jälleen yhden uuden näkökulman traagiseen tapahtumaan. Itse tekijä esittäytyy vasta loppupuolella, mutta hän on enemmänkin hahmo, jolle kaikki muut vuorollaan antavat merkityksiä.

* *

Sofi Oksanen, joka on teoksissaan Puhdistus ja Kun kyyhkyset katosivat luodannut Viron historiaa ja sen jättämiä traumoja monessa aikatasossa ja useiden henkilöiden kautta kulkevan kerronnan kautta, on luonut samalla metodilla libreton, joka kääntää prismaa tapahtumiin aina uudelta kulmalta joka kerta, kun lavastusrakennelma pyörähtää uuteen kohtaukseen.

Teos poikkeaa normioopperasta siinä, että mukana on myös näyttelijöitä, jotka eivät laula. Vilma Jää laulaa Marketan, mutta yhä edelleen äitinsä mielessä elävän kouluammunnan uhri merkittävän roolin. Jää on opiskellut Sibelius-Akatemian kansanmusiikkilinjalla ja hänen tulkintansa käyttää perinteisiä karjankutsuhuutoja osana laulavaa tulkintaa.

* *

Saariahon hiljalleen kehittyvien sointimassojen musiikki luotaa vähitellen paljastuvaa tapahtumavyyhtiä. Saariaho on yksi kansainvälisesti arvostetuimpia nykysäveltäjiä ja on jälleen luonut tyylilleen ominaisen ja aiheeseen istuvan musiikin, joka tuntuu vellovan yhtä syvällä kuin tunteet oopperan henkilöiden sisällä.

Innocencen vaikuttavuutta lisää toimiva Chloe Lamfordin lavastus. Pyöreä kaksikerroksinen lavastus eri huonetiloineen muuntuu milloin kouluksi tai hääjuhlapaikaksi. Se sallii nykyisyyden ja kymmenen vuoden takaisen menneisyyden elää rinta rinnan. Jokainen henkilö tuntuu olevan kuin vankina lavasteessa. Kun he lopulta päästävät menneestä irti, se tapahtuu lavasteen ulkopuolella.

Innnocencen monitasoinen lavastus toimii sulavasti. Lucy Shelton, My Johansson, Julie Héga, Simon Kluth, Camilo Delgado Díaz, Olga Heikkilä. Kuva: Ilkka Saastamoinen

Yksityiskohdat ovat hienoja: hääkohtaus tuo mieleen Leonardo da Vincin Viimeisen ehtoollisen ja koulun seinillä on niitä tuttuja opetusjulisteita. Mel Pagen puvustus on myös osuvaa: anopin pinkki silkkijakkupuku ja Marketan viattomuutta korostava valkokauluksinen mekko tuovat heidän hahmonsa esille.

Teoksen kaikki henkilöt läpileikkaava teema on syyllisyys: vanhemman syyllisyys siitä, miten tuli kasvattaneeksi murhaajan, veljen syyllisyys osallisuudesta, papin syyllisyys siitä, ettei tajunnut edeltäviä merkkejä kouluampujassa, luokkakavereiden syyllisyys siitä, että he onnistuivat pysymään hengissä kun viereinen kaveri kuoli. Yksiulotteiseksi aiheen käsittely ei jää: kun prismaa käännetään, paljastuvat syyt tekoon.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua