Kuolema, seksuaalisuus ja historian itseään toistava luonne. – ”Maailma on ongelmallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden, jotka seisovat vieressä, eivätkä tee mitään.”

Toiseuden vaikeus, ulkopuolisuuden kokemus, autenttisen identiteetin kieltäminen. – Toiseus järjestelmän tuottamana.

Uskonnon ja vallankäytön vaikutus ihmisen elämänkaareen sekä valintoihin. Syyllisyyden rakentaminen ja autenttisuuden kieltäminen. – Rakkaus.

Näissä teemoissa sukkuloi Teatteri Telakan torstaina 21.11.2019 ensi-iltansa saanut Jussi & Jussi -näytelmä.

* *

Näytelmän taustalla vaikuttaa Taivassalon pappilan renkien, ”Heikkien” – Heikki Mikonpojan ja Heikki Pekanpojan – kohtalo Suomen ensimmäisinä nimeltä tiedettyinä homoseksuaaleina. Heidät tuomittiin vuonna 1665 sodomiittisista synneistä kirveellä mestattaviksi.

Näytelmän Jussit ovat tämän mestauskuoleman kokeneet rengit, jotka matkaavat välitilassa kohtaloaan reflektoiden.

Pyöveli Mikko Heikinpoika selventää omaa mieltää ja mielettömyyttään. Hän on elänyt hillittömän elämän ja saanut lopulta itsekin hirttotuomion. On hänen kuolinpäivänsä marraskuussa vuonna 1670.

Elämän ja kuoleman välitilassa hän pohtii elämäänsä halveksuttuna pyövelinä, jolla kuitenkin oli paikkansa ja jota tarvittiin.

Näytelmä käsittelee osaltaan pyövelin perheen kohtaloa pyöveli Mikko Heikinpojan ja hänen äitinsä Britan suulla. Samalla pyöveli kertoo Jussien tarinaa.

Pyövelin kokemuksellinen toiseus toistuu Jussien kohtalossa. Ihminen pelkää aina vierasta ja tuntematonta. Tietämättömyyden tuhoisa voima. – Mitä tapahtuu, kun oleminen lakkaa?

* *

Kuolemantuomion täytäntöönpanon jälkeen on edessä kohtalottarien kohtaaminen. Kohtalottaret ovat skandinaavisen mytologian hahmoja ja niiden esikuva lienee antiikin taruston kohtalottarissa.

Maailmanpuu Yggdrasilin luona ja Urdin kaivon (kohtalon kaivo) äärellä heidän tehtävänään on kehrätä jokaisen ihmisen kohtalon lanka. He pyrkivät estämään Yggdrasilin kuihtumisen, kastelemalla sitä Urdin kaivon ihmeitä tekevällä vedellä.

Urd (”kohtalo”), Verdandi (”kehittyminen) ja Skuld (”syyllisyys”). Kontekstista irrotettunakin nämä nimet puhuvat itsessään paljon, vaikka eivät mitään sanoisikaan. Kohtalottaretkin painottavat omaavansa menneisyyden.

Kuolema ei olekaan niin yksikertainen asia, vaan tarvitaan kolme nuhteetonta elämää, ennen kuin siirtyminen toiselle puolelle on mahdollista. – Mitä tämä nuhteettomuus sitten on?

Yhteiskunnan rakentuminen kontrollin ja velvoitteen käsitteen yhteyteen, tässä seksuaalisuus on keskeinen elementti. Seksuaalisuuden historia, normaalin määrittely, poikkeavuuden rankaisu, kontrolli ja tarkkailu. Taustalla voi nähdä Foucaultin nyökyttelevän.

Torjunnan aikakausi on alkanut 1600-luvulla ja yhä tänäkin päivänä ovat läsnä tietyt valtarakenteet ja tukahduttaminen. Normaalin ja poikkeavan käsitteet, normaalin seksuaalisuuden määrittely ja ilmiantokulttuurin merkitys diktatuureissa. Vallalla alistaminen.

* *

Jussit ovat päässeet pappilan kirjastossa käsiksi Platonin Pidot -dialogiin. He pohtivat Aristofaneen osuutta ja dialogin ajatusta ihmisen alkutilasta ja rakkauden synnystä.

Aristofaneen mukaan Jumalat halkaisivat alun perin kahdeksanraajaiset kolmea eri sukupuolta edustaneet pallomaiset, miesmiehet, naisnaiset ja androgyynit eli miesnaiset kahtia.

Puoliskot tuntevat kuitenkin kaipausta alkuperäistä vastapariaan kohtaan ja etsivät toisiaan, tullakseen jälleen kokonaiseksi rakastettuaan syleillessään ja tähän kietoutuessaan. Tässä sukupuolella ei ole merkitystä.

Pekko Käpin näytteleminen (URD, DJ Anatomy Hippokrates ja Kuningatar Kristiina) on jokseenkin sujuvaa ja varsinkin jo syntymässä pojaksi luullun miesmäisen Kuningatar Kristiinan roolissa Käppi on luonteva. Hän on ehkä ollut näyttämöllä aikaisemminkin.

Nuutti Vapaavuori (SKULD ja Porvari Jaakob Sillin vaimo) on parhaimmillaan päästäessään äänijänteensä valloilleen. Tämä vimmaisuus paikkaa osin muuta ilmaisua.

VERDANDIna psykedeelisiin peiliaurinkolaseihin verhoutuneen Tommi Laineen (VERDANDI, Housu Maija) roolityöt hakevat ajoittain paikkaansa. Oletettavasti ensikertalaiseksi suoritus on kuitenkin hatunnoston arvoinen.

Sanomattakin on selvää, että Käpin, Vapaavuoren ja Laineen ehdoton vahvuus on Tanjalotta Räikän sanoittaman ja Käpin säveltämän musiikin tulkinnassa.

Santeri Niskanen ja Arttu Soilumo (molemmat Näty4) tekevät myös useamman roolin ja sujuvoittavat kokonaisuutta varmalla otteellaan. Heidän kohtaamisessaan Jusseina on aitoutta ja viehkoa sulokkuutta. He puhuvat rakkaudestaan kauniisti pimeällä näyttämöllä, ajan tuolla puolen.

Santeri Niskasen eheyttäjänäkin toimiva, itsensä kieltävä kirkkoherra hullunkiilto silmissään kuvaa hyvin kaksinaismoralismin suota.

Antti Mankosen roolityö huikentelevaisena pyövelinä on taidokasta ja vaikuttavaa. Amorina hän on aivan järjettömän hauska.

* *

Valojen ja visuaalisen ilmeen sujuvuus ja kokonaisuuden yhteen sovittaminen on onnistunut. Jouhikon valittava sointi osuvaa, kun rakkautensa vuoksi mestattujen Jussien sielut harhailevat välitilassa rauhaa etsien.

Tanssikohtaukset ovat toimivia ja rytmittävät näytelmän kokonaisuutta. Varsinkin Arttu Soilumon tanssiosuudet Jussina vaikuttavat alkuvoimaisella fyysisyydellään.

Tässä tunnustusta on annettava myös koreografioista, joista osan takana on tanssitaiteilija, koreografi Riikka Puumalainen. Dynaaminen liikekieli on tuttua Telakalla vastikään nähdystä Homo Secundus -produktiosta, jonka koreografiat olivat Puumalaisen käsialaa.

Välillä näyttämöllä tapahtuu ehkä liikaakin. Erilaisia hahmoja lipuu läpi näyttämön turhankin tiuhaan.

Disco-kohtaus valoineen on visuaalisesti toimiva, DJ Anatomy Hippokrateen (Pekko Käppi) megafonista kuuluvasta puheesta ei vain oikein saa selvää. Tämä hieman laskee kohtauksen intensiteettiä.

Näytelmä on täynnä huolella rakennettuja koomisia yksityiskohtia, kuten kuvaus paratiisista paikkana, jossa kommunikoidaan viheltäen. Kohtaus saa ulvomaan naurusta.

Näytelmän teema on aina ajankohtainen. Historia vaikuttaa toistavan itseään. Valtasuhteet ovat tiukassa ja niistä mitä ilmeisimmin halutaan pitää kiinni. Seksuaalisuus on suuri voima ja yhä vieläkin sitä halutaan kahlita, rajoittamalla ja puuttumalla ihmisen henkilökohtaisimpiin autenttisuuden muotoihin.

Mitä suvaitsevaisuus on? Erilaisuuden suvaitsemiseenkin liittyy eriarvoisuutta. Eriarvoistava järjestelmä ja kulttuuri tuottaa yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, irrallisuuden kokemusta.

Näytelmässä liikutaan eri tasoilla välillä hengästyttävälläkin nopeudella. Katsojan on oltava äärimmäisen tarkkaavainen, jos mielii hahmottaa kuka kulloinkin puhuu ja missä mennään. Siirtymät tunnelmista toiseen ovat kuitenkin sujuvia ja moniroolisuus kantaa. Roolityöt tukevat toisiaan, vaikka näyttelijöiden taitotasoissa on eroja.

Toisaalta ajoittain tapahtuu niin paljon ja yhtä aikaa, että kärryillä pysyy juuri ja juuri. Välillä vähemmän voisi olla enemmän.

Outo tunnelma ja mystiikka vetoaa ja musiikki siirtää katsojan vastaanottavaiseen tilaan. Näytelmä on syvällisistä ja synkistäkin teemoistaan huolimatta karnevalistinen, viihdyttävä ja kevytkin. Matkaa tehdään kiitäen läpi galaksien, jouhikon itkiessä, aina liikutukseen saakka.

* *

Käsikirjoitus yhdistää oivaltavasti mytologiaa, historian tapahtumia ja ihmiskohtaloita sekä ottaa voimakkaasti kantaa suvaitsevaisuuden ja rakkauden puolesta. Rakkauden, jota ilman elämää ei ole. – Kokonaisuus on kunnianhimoinen ponnistus ja tehdyn työn määrä välittyy katsomoon.

”Miten yksinkertaisempaa kaikki olisikaan ilman rakkautta”… ”Se mikä aina liikkuu on kuolematonta… Alulla ei voi olla alkua. Se ei ole syntynyt, joten se ei voi myöskään kuolla”…

Platonin ajattelulle, joka nousee näytelmässä esiin Pidot-dialogin kautta, rakkaudessa keskeistä on nimenomaan muutosvoima ja liike.

Vastinparit ovat Platonin mukaan olennainen ja erottamaton osa toisiaan niin dialogissa kuin rakkaudessa. Rakkaus sijaitsee vastaparien välillä, kumpaankaan toisiaan täydentävään puoliskoon palautumatta.

Platon myös kuvasi aikaa liikkuvaksi kuvaksi ikuisuuden liikkumattomuudesta. Tämä kiteyttää mielestäni hyvin myös tämän kokonaisuuden tunnelmaa ja tematiikkaa.

Hanna Telakoski