Teatterikone: Arkuttajat. Ensi-ilta Juomatehtaan studiolla Jyväskylässä 7.3.2020.

Kuolema kevyesti osallistavan tragikomedian aiheena ei äkkiseltään kuulosta aivan helpolta yhtälöltä. Vaikka kyse on luonnollisesta asiasta, siihen liittyy paljon kulttuurisia normeja: kuinka paljon kuolemasta saa puhua, mihin sävyyn ja milloin. Kuolemaan voi liittyä myös selittämättömiä kokemuksia, tunteita, uskomuksia ja intuitiivisuutta, mikä tekee aiheesta hyvin henkilökohtaisen ja siksi aran.

Teatterikone, joka on profiloitunut erityisesti osallistavan teatterin tekemiseen, tarkastelee kuolemaa kursailemattomasti meitä kaikkia yhdistävänä tekijänä. Samalla nousee esiin teatterin keskeinen voima – mitä tahansa aihetta voidaan käsitellä yhdessä, yhteisönä.

Annu Sankilammen käsikirjoittama ja ohjaama esitys Arkuttajat limittyy saumattomasti osallistaviin keinoihin.

Herkullisessa tarinassa seurataan kansalaisopiston ryhmää, jossa rakennetaan kauden aikana omat ruumisarkut ja suunnitellaan itselle sopivat hautajaiset.

Raisan (Annu Sankilampi) kovuus saa kurssilla selityksensä.

Osallistujien syyt tulla kurssille ovat tietysti henkilökohtaiset ja persoonatkin räikeän erilaiset. Erityisherkkä Minttu-Liina (Minna Tuomanen), kuolemasta innostunut Jaakoppi (Aaro Vuotila) ja kovettumaan joutunut Raisa (Annu Sankilampi) muodostavat räjähdysherkän ryhmän. Opettajana toimiva Arska (Kirsi Sulonen) pitelee pakettia töin tuskin kasassa. Komiikka kukkii.

Koomiset henkilöhahmot kuitenkin syvenevät, kun hahmojen traagiset kokemukset ja kuolemaan liittyvät traumat paljastuvat. Kunkin kohdalla kuoleman ja surun käsittelemättä jääminen on vaikuttanut siihen, miten elää. Vaikka Arska-opettaja tähdentää, että kurssilla ei pyöritellä traumoja, toisin käy. Sen myötä kurssilaiset löytävät lopulta yhteyden.

Näyttelijäntyö on taidokasta, räikeistä hahmoista paljastuu vääjäämättä myös koskettavuus. Yleisöstä kuuluu vuoroin naurunhörähdyksiä ja niiskutusta. Osallistaminenkin toimii – näkökulmat haastavaan aiheeseen laajenevat hienovaraisesti komediallisuudesta huolimatta.

Myös Arska-opettajalla (Kirsi Sulonen) on oma seläntakainen salaisuutensa.

Kohtausten lomassa katsojaa ohjataan pohtimaan teemoja omakohtaisesti ja myös jakamaan ajatuksiaan. Osallistavuus on kuitenkin kevyttä ja perinteinen katsojuus on aivan yhtä sallittua. Teatterikonelaiset osaavat luoda tilaan lämpimän, avoimen ja hyväksyvän tunnelman.

Esitys herättää vaivihkaa paljon ajatuksia. Illan aikana ajaudun pohtimaan, miksi kuolemasta puhutaan yleensä vasta, kun on siihen johtava diagnoosi ja arvioitu jäljellä oleva aika. Emmekö me tiedä kuolevamme? Emmekö me tiedä, että se voi periaatteessa tapahtua koska vain?

Kenties kuolemaa kannattaisikin mietiskellä kiertelemättä, Arkuttajien malliin. Kekseliäs käsiohjelma tarjoaa siihen myös konkreettisia työkaluja.

Päivi Röppänen