Jani Rasimus ja Tanja Huotari vastaavat monista Airan tanssikohtauksista. Kuva: Daniel Paul
TEATTERI | Kun Paavo Noponen menetti Aira Samulinin Ekku Peltomäelle, hän haastoi tämän kaksintaisteluun. Sen piti tapahtua asein Helsingin Vanhan kirkon puistossa, ja panoksena oli tietenkin Aira.
”Puoli tähteä tästä arviosta menee Valkeakosken Apianniemelle, joka on aivan loistava paikka kesäteatterille.”
ARVOSTELU
Aira – Musikaali Aira Samulinin elämästä
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Heikki Paavilainen
- Esitys: Apianniemen kesäteatteri, Valkeakoski 9.7.2022
Aira Samulin jos kuka on musikaalin arvoinen. Toinen samanlainen legenda jo eläessään on tietenkin Jorma Uotinen.
Ei ole sattumaa, että nämä ystävykset ja hengenheimolaiset nähdään hetken verran yhdessä lavalla Suomen kesäteatterin toteuttamassa Aira-musikaalissa Valkeakoskella.
Ja ovathan siellä Vesa-Matti Loiri – myös Uunona – Ekku Peltomäki, Helge Samulin ja Paavo Noponen, kaikki Airan ystävät ja poikaystävät.
Heistä Noponen oli itselleni yllätys. Niin hyvin en Airan tarinaa ennestään tuntenut, että olisin tiennyt pariskunnan puolijulkisesta seurustelusta 1960–1970-lukujen taitteessa.
Kun Noponen sitten menetti Airan nuoremmalle Peltomäelle, hän haastoi tämän kaksintaisteluun. Sen piti tapahtua vanhaan tyyliin asein Helsingin Vanhan kirkon puistossa, ja panoksena oli tietenkin Aira. Näin Peltomäki on itse kertonut. Musikaali tosin hukkaa näin mehukkaan juorun ja detaljin.
Pistoolit eivät kuitenkaan puhuneet. Samulin ja Peltomäki pitivät yhtä 30 vuotta.
Aira Suvio-Samulin (Helena Rängman) on itseoikeutettu kotimaisen musikaalin tähti. Airan tarinassa olisi ainekset vaikka elokuvaksi. Kuvassa myös Antti Hynninen. Kuva: Daniel Paul
* *
Isolla vaihteella eteenpäin
”Draamaa, energiaa, komediaa ja liikettä. Käsikirjoittajan unelma”, kuvaa musikaalin käsikirjoittaja ja ohjaaja Heikki Paavilainen vuonna 1927 syntyneen Aira Samulinin elämäntarinaa.
Totta. Materiaalia on paljon, ja elämä on ollut pitkä ja antoisa. Sen sovittaminen kesäteatterin näytämölle alle kahden tunnin aikarajoihin on selvästi ollut hyvin haasteellinen urakka.
Musikaalissaan Samulin jää auttamatta ohueksi hahmoksi, ellei katsojalla ole ainakin jonkun tasoisia pohjatietoja tanssimamman tarinasta. Onneksi useimmilla on, ja tapahtumissa pysyy mukana, vaikka eteenpäin mennään koko ajan isolla vaihteella, etukenossa kiiruhtaen ja mihinkään yksityiskohtiin pysähtymättä.
Ensin ollaan syntymäkodissa Hyrsylänmutkassa, hetken päästä sodassa, pian Airalle tärkeä isä on jo kuollut ja perhe muuttanut Helsinkiin. Tarinaa on kirjoitettu laulujen ja tanssien väliin juuri sen verran ja tarpeeksi, että kokonaisuus pysyy kuosissa.
Ekku Peltomäen 30-vuotinen osuus Samulinin elämässä on eletty läpi viidessä minuutissa. Sitten Aira onkin jo edessämme tutut pyöreät lasit päässä ja todistamassa, että ”mitä vanhemmaksi elän, sitä kauemmas tulevaisuuteen katson”.
Hauska oivallus on filminteko Helsingissä aikana, jolloin Aira sai pestin kuvausavustajana. Elokuvan purkitus on kuin kohtaus Chaplinin mykkäfilmistä.
Aira-musikaali pursuu tanssia ja liikettä. Kuva: Daniel Paul
* *
Yleisökin pääsee diskoon
Airan tarinaan tuovat syvyyttä inhimilliset haasteet ja omakohtaiset koettelemukset. Aviomies joi ja hakkasi, ja Pirjo-tytär kärsi koko elämänsä skitsofreaniasta.
Samulin onkin tehnyt suuren työn mielenterveyshäiriöiden tunnustamisen ja paremman hoidon puolesta Suomessa.
Koskettavimmat hetket koetaan Airan (Helena Rängman) ja Pirjon (Leea Lepistö) keskinäisissä kohtaamisissa. Lepistö ilahduttaa myös kauniilla lauluäänellään, samoin kokenut Ilkka Koivula.
Eniten vokaaliosuuksia on Rängmannilla sekä muun muassa Paavo Noposta esittävällä Harri Penttilällä. Molempien sinänsä jo selkeät lauluäänet vaikuttavat esityksessä hieman teknisesti ylivahvistetuilta.
Pirteästä koreografiasta vastaa tanssinopettaja Jani Rasimus, joka nähdään lavalla myös tanssijana ja näyttelijänä.
Musiikkia riittää Karjalan kunnailla -kansanlaulusta diskotanssiin asti, ja puoliajan jälkeen yleisökin pääsee tanssiin mukaan. Ja mikä paremmin voisikaan Airan elämää ja asennetta kuvata kuin ensimmäisen puoliajan päättävä Simply the best!
Airan setä Sten Suvio (Jani Rasimus) kohtaa saksalaisen Michael Murachin (Harri Penttilä) Berliinissä 1936 – ja voittaa olympiakultaa nyrkkeilyn välisarjassa. Kuva: Daniel Paul
* *
Mikä paikka teatterille!
Puoli tähteä tästä arviosta menee Valkeakosken Apianniemelle, joka on aivan loistava paikka kesäteatterille. Vesi ja luonto tulevat liki, katsomon penkit ovat hyvät istua ja koko katsomo katettu telttakankaalla.
Väliaika ja kahvitarjoulu toimivat loistavasti, ja saniteettitilat ovat upouudet. Harvoin ovat kesäteatterin fasiliteetit yhtä hyvässä kunnossa.
Kaiken koetun tuloksena katsomosta poistuu innostunutta ja tyytyväistä yleisöä, joka lopuksi on taputtanut esitykselle seisoen. Onnistuneelta kesäteatterikokemukselta ei voi juuri enempää vaatia.
Kari Pitkänen
Apianniemen kesäteatteri sopii ihanteellisesti juuri tähän käyttöön. Yleisö kiitti Aira-musikaalista seisoen. Kuva: Kari Pitkänen
Aira
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Heikki Paavilainen
- Kapellimestari: Ali Ahmaniemi/Kalle Ruusukallio
- Koreografia: Jani Rasimus
- Puvustus: Arja ja Igor Sahno
- Lavastussuunnittelu: Jyrki Seppä
- Äänisuunnittelu: Samuel Merisalo
- Äänitekniikka: Jesse Soini
- Rooleissa: Helena Rängman (Aira Suvio-Samulin), Leea Lepistö (Pirjo Samulin), Natalil Lintala (äiti), Tanja Huotari (Armi Ratia ym.), Lauri Mikkola (isä, Ekku Peltomäki ym.), Ilkka Koivula (Helge Samulin ym.), Harri Penttilä (Paavo Noponen ym.), Jani Rasimus (Sten Suvio ym.) sekä Tanssiseura Rocking Flames.
Ensi-ilta Valkeakosken Apianniemen kesäteatterissa 16.6.2022. Esityksiä 14.8. saakka. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Liikkeellinen vaellus omaan ja toisen maailmaan – arviossa Teatteri Telakan Ombra
TEATTERI | Ari Nummisen liike on upean jatkuvaa, hypnoottista ja rauhoittavaa; Heidi Kiviharjun näyttelijäntyö intensiivisen koskettavaa.
Kun loppu on jo alussa – arviossa Kansallisteatterin ja Teatteri Siperian Leikin loppu
TEATTERI | Samuel Beckettin näytelmä näyttää olemisen mustan aukon. Toivottomuus ja kauhu yltävät koomiseen hahmojen kipuillessa mitättömyyden tilassa, jossa mitään ei tapahdu.
Terapeuttinen teatterielämys – arviossa Tarina tytöstä joka halusi olla valas
TEATTERI | Valkeakosken kaupunginteatterin suojissa esitettävä Tarina tytöstä joka halusi olla valas on herkkä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.
Sisarusten suurin haave oli perustaa oma suomenkielinen teatteri – arviossa Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset
TEATTERI | Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan Kansallisteatterille kirjoittama näytelmä on osuva ja ajankohtainen kuvaus teatterin ja taiteen maailmasta.