Kuopio Tanssii ja Soin kahden illan teosten tunnelmat voisi tiivistää seuraavasti: äärimmäistä fyysistä taitoa, vauhtia ja dynaamisuutta, paljon savua, pimeyttä ja äkillistä kirkkautta sekä voimakkaita äänimaailmoja, joissa yhdistyivät klassiset sävelet uuteen elektroniseen rytmiin.

Sekä Kuopio Tanssii ja Soi että sen kauimmainen vieras, Sydney Dance Company, viettävät tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. 50 vuotta sitten Sydney Dance Companyn taitavien tanssijoiden vanhemmat lienevät olleet hädin tuskin syntyneet. Kuopiossa nähtiin Sydney Dance Companyn Espanjasta lähtöisin olevan taiteellisen johtajan Rafael Bonachelan kaksi teosta.

Molempia teoksia määritti nopea, vaativa ja taidokas liikekieli sekä suuren ryhmän ja tilan monipuolinen käyttö. Jos silmä poimikin ryhmästä muutaman upean tanssijan erityisesti soolojen tai duettojen kautta, on huomionarvoista, että koko ryhmä on tasaisen erinomainen.

Tilallisesti Juhlagaalassa nähty teos Lux Tenebris rakentui mielenkiintoisesti niin, että sitä olisi voinut katsoa mistä suunnasta tahansa. Koko illan teoksessa ab [Intra] Damien Cooperin näyttämön visuaalista ilmettä kuin varkain muuttaneilla valoilla oli enemmän vaikutusta myös siihen, mihin katsojana kiinnitti huomiota.

Niin huikeita ja tanssillisen akrobaattisia kuin ryhmän tanssijat olivatkin, ab [Intra] jäi kokemuksena kylmän kliiniseksi suoritukseksi. Yli tunnin liikkeellinen tykitys jätti ähkyn olon, joten samankaltaisesta liikemateriaalista ja soolo-, pienryhmä- ja ryhmäkohtauksista koostunut lyhyempi Lux Tenebris toimi minulle lopulta paremmin.

Sydney Dance Company teos [ab] Intra. Kuva: Petri Laitinen

Grand Finale herätti eloon Berliinin juutalaisten muistoalueen

ab [Intra]:n kylmyys saattoi syntyä myös kontrastina samana iltana esitettyyn Hofesh Shechter Companyn emotionaalisesti vahvaan Grand Finaleen. Teoksen lavastuksena käytettiin korkeita seinämiä, joilla tilaa rakennettiin eri tavoin. Harmaat seinämät assosioituivat itselläni vahvasti Berliinissä sijaitsevaan juutalaisten muistoalueeseen, jossa vierailin vajaa kaksi kuukautta sitten. Grand Finale herätti alueen kivipaasit ja niiden taakse kätkeytyvät tarinat uskomattomalla voimalla eloon.

Hofesh Shechter Companyn liikekieli oli lopulta kohtuullisen selkeää ja yksinkertaista. Mutta millä intensiteetillä ja veitsen terävillä dynamiikan muutoksilla ryhmä tanssikaan! Myös tämän companyn esitys oli yhteistyön juhlaa, jossa ei näkynyt yhtään heikkoa lenkkiä. Viiden hengen muusikkokokoonpano vaihtoi pimeydessä soittimineen paikkaa huomaamatta ja toi teokseen oman panoksensa paitsi musiikillisesti myös visuaalisesti.

Vaikka Grand Finalen taustalla näkyy koreografi Hofesh Shechterin israelilaisjuuret, teoksen tematiikka tuntui yleiseltä. Kohtauksissa voi nähdä välähdyksiä ihmiskunnan kipupisteistä eri puolilta maailmaa. Ja vaikka väkivalta, raakuus ja epätoivo mylläävät, mukaan mahtuu myös seesteisiä, kauniita ja toivoa luovia näkymiä.

Hämmennystä ja ahdistusta

Compagnie Pál Frenákin teos Lutte. Kuva: Petri Laitinen

Siinä missä Grand Finalen maailmankuva herätti surua ja myötätuntoa, unkarilaisen Compagnie Pál Frenákin Lutte paiskasi kaiken pahuuden silmille ja synnytti erikoisen hyväksikäytön tuntemuksen. Kun teos päättyi, katsomossa vallitsi pitkähkö hiljaisuus ennen aplodeja. Oma oloni on hämmentynyt vielä seuraavinakin päivänä. Koen, että rajani katsojana ylitettiin ja olin kohteliaasti jähmettynyt paikalleni. Hiljainen vastarintani on vain muistilehtiööni raapustettu Lopettakaa!!!

Fyysisesti ja teoksen vaatimalta osaamiselta tämänkin ryhmä on erinomainen ja heittäytymiskykyinen. Teoksen pornahtava estetiikka tuntui kulahtaneelta ja halvalta nykypäivän tanssitaiteessa, mutta vasta kun yleisöä osoitettiin (leikki)haulikolla ja huudettiin, että ”Fuck you, I kill you all” ja alettiin räiskiä kohti tanssijoita, oma ajatus sumeni. Ahdistuksesta on vaikea päästä eroon.

Gaaloissa juhlitaan festivaalia ja Jorma Uotista

Laajan yleisön suosikki on joka vuosi tanssigaala. Tänä vuonna gaaloja on kaksi, näkemäni juhlisti 50-vuotiasta Tanssii ja Soi -festivaalia, toisessa gaalassa tullaan jättämään hyvästit väistyvälle taiteelliselle johtajalle Jorma Uotiselle.

Gaalat tuntuvat aina liian pitkiltä. Niihin kootaan lyhyitä teoksia tai katkelmia mahdollisimman eri tanssigenreistä, eivätkä ne yleensä jaksa kiinnostaa tanssin ammattilaisia. 

Tämän vuoden Juhlagaala ei ikävä kyllä loistanut tai säkenöinyt, mutta tarjosi yleisölle balettia, nykytanssia, flamencoa, kansantanssia sekä katutanssin genrestä lähteneen esityksen. Illasta erottuivat jo mainitsemani Sydney Dance Companyn Lux Tenebris sekä Mariana Colladon ja Carlos Chamorron jälkimmäinen lempeän leikittelevä flamenconumero.

Jorma Uotisen 18 vuoden taiteellinen johtajuuskausi päättyy tähän kesään. Ohjelmistosta pistää silmään se, että yhtä parityönä koreografioitua ja tanssittua duettoa lukuun ottamatta kaikki festivaalin teokset ovat mieskoreografien tekemiä ja ryhmien taiteelliset johtajat miehiä.  Gaalastakaan ei löytynyt kuin yksi itsenäinen kansantanssin naiskoreografi. Pisteenä tälle all male panelille viimeisenä päivänä esiintyy poikien tanssileiri.

Sattumaa, tietoista valintaa vai vallitseva olotila tällä hetkellä nykytanssin kentällä?

Merja Koskiniemi