TEATTERI | Tampereen Tukkateatterilla vieraileva Harmaalla alueella -raiskauskabaree tarjoaa katsojalle tunnin verran komediaa ja harmillisen tuttuja tilanteita.
Teatteri
kritiikki
Itseen kirjoitettu kertoo samaistuttavan tarinan työväenluokkaisesta lähimenneisyydestä – arviossa TTT:n ensi-ilta
TEATTERI | Itseen kirjoitettu on taidokkaasti näytelty kertomus juurilleen palaavasta älykköpojasta. Teoriapitoinen tarina irvailee itselleen ja suuntaa peilin katsojan naamaan.
Tampereen isot teatterit ovat unohtaneet lapset – onneksi Valkeakoskella tehdään teatteria suurella sydämellä myös lapsille
TEATTERI | Yllättävän ajankohtainen Pekka Töpöhäntä näyttää, että pahaan ei pidä vastata ilkeydellä vaan hyvällä; siis ilolla, laululla, tanssilla, hymyllä ja huumorilla.
Helsingin Kaupunginteatterin Hildur nojaa näyttelijäntyöhön ja huumoriin
TEATTERI | Satu Rämön kansainväliseksi ilmiöksi nousseen dekkarisarjan ensimmäisen osan näyttämösovitus on kuin kotonaan Arena-näyttämön intiimiydessä.
Pikkuteatteri onnistuu mahdottomassa: sisällissodan kauhuista voi löytää valoa ja toivoa – arviossa Veriruusut
TEATTERI | Kangasalla nähdään jotain ainutkertaista – lasten ja nuorten teatteri esittää kuolemaan kulkevan hamekaartin viimeiset kuukaudet.
Vauhdikasta menoa Tampereen Teatterissa Ohukaisen ja Paksukaisen seurassa – arviossa Laurel ja Hardy: Mykkäfilmin mestarit
TEATTERI | Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä juhlistetaan Stan Laurelia ja Oliver Hardya. Rooleissa nähdään itseään säästelemättömät Risto Korhonen ja Ville Majamaa.





