Kuva: Johanna Peltola
SIRKUS | Ensemblediä katsoessa tuntuu kuin olisi työryhmän olohuoneessa, tosin vähän eriskummallisessa ja jännittävässä sellaisessa.
”Tekeminen ammentaa yhteydestä tekijöiden välillä, ja sen tuntee katsomoon saakka.”
ARVOSTELU

Arctic Ensemble: Ensembled
- Esitys: 15.8.2025 Tampereen Pyynikintorilla
Nykysirkuskollektiivi Arctic Ensemble haki viime vuonna Italiasta mittatilaustyönä suunnitellun sirkusteltan, johon mahtuu yli 400 katsojaa. Ensembled-esitys on ryhmän ensimmäinen tähän telttaan suunniteltu koko illan teos. Kollektiivi on kiertänyt sen kanssa Suomea koko kesäkauden, muutamia taukoviikkoja lukuun ottamatta.
Esitystä katsoessa tuntuu kuin olisi työryhmän olohuoneessa, tosin vähän eriskummallisessa ja jännittävässä sellaisessa. Esityksen aikana yleisö näkee, miten kiinnityksiä vaihdetaan ja telineitä pystytetään. Kollektiivin taiteilijat lämmittelevät ennen esitystä kehojaan vapaasti maneesilla liikkuen, yleisön ja tekijöiden rajapinta hälvenee. Lentokoneen turvallisuusohjeita muistuttavaa juontoa kuunnellessa herää ajatus siitä, että olemme ehkä lähdössä pienelle lennolle. Tunnelma luodaan alusta lähtien viihtyisäksi, yleisö toivotetaan tervetulleeksi ja työryhmä on itse kotoisasti omassa sirkusteltassaan.
Ensembled-esityksessä nähdään monta kiinnostavaa numeroa: yllätyksiä, jännitystä, viihdettä ja huumoria. Vaikeita tunteita vilahtaa, kuten yksinäisyyttä ja näkymättömyyttä ihmisjoukossa. Näkymättömyyttä kuvataan hyvin konkreettisesti, kun laulavaa Armas Lintusaarta hinataan vinssillä hiljalleen lattian poikki ja muiden kävellessä hänen ylitseen. Parhaimmillaan sirkuksessa voi käsitellä ja tuoda näkyväksi sosiaalisia ilmiötä kehollisen ja liioitellun ilmaisun avulla niin että katsojan on pakko pysähtyä hetkeksi miettimään näkemäänsä ilmiötä.
Linnea Purontauksen nuorallakävelynumerosta on tehty viihdeohjelmaa muistuttava show, jossa yleisön joukosta valitaan kaksi henkilöä tiputtamaan häntä ilmapuhaltimilla nuoralta. Liekki-asuun pukeutuneen Linnean temppuilu on niin vakuuttavaa, että olin varma, ettei hän tippuisi lainkaan.
Viihdettä on todellakin tarjolla koko kaksituntisen edestä ja show pidetään käynnissä. Esityksen tunnelmat ovat vaihtelevia ja muuttuvat jatkuvasti. Hämmästyttävää taitoa ja tekemistä on tarjolla koko esityksen ajan.

Yleisö pääsee tiputtamaan Linnea Purontausta nuoralta. Kuva: Johanna Peltola
Anselmi Kaisanlahden ja Minna Pulsan temppu ensimmäisellä puoliskolla nostaa kylmät väreet. Anselmi tasapainoilee tolpalla, joka hetki sitten roikkui katossa, mutta irrotetaan sieltä. Pulsa, jonka sirkusura alkoi lapsena puihin kiipeilyllä, kipuaa helpon oloisesti ylös alkaa tasapainoilla tolpan latvassa. Tämä ryhmä todella uskaltaa olla irti maasta hyvällä tavalla. Visioita, unelmia ja taitoa riittää. Teltta toimii ainakin Tampereella myös muiden kulttuuritapahtumien, kuten Cirkus Ruska Festivalin ja Impro-iltamien, areenana. Sirkusteltta on itsessään nähtävyys ja omalakinen todellisuutensa.
Live-esityksessä voi tapahtua mitä vain ja teltan ulkopuolelta tulevat äänitehosteet, kuten ambulanssin ja jäätelöauton äänet, tulevat oikeilla iskuilla ja ovat kuin käsikirjoitettuja esitykseen. On todella hauskaa, että saamme yleisönä nauttia tällaisesta uudesta kiertävästä nykysirkusryhmästä ja heidän esityksestään. Tampereen Pyynikintorille ilmestynyt sirkusteltta ja esiintyjien asuntovaunut luovat viihtyisää tunnelmaa kaupunkitilaan.

Korelaisessa tuplakehdossa lennetään yli puolelta toiselle. Kuva: Johanna Peltola
Esityksen musiikista vastaavat Eeti Nieminen ja Erik Fräki. Teosta varten sävelletty musiikki oli kiinnostavaa ja välillä äänimaailmanomaista. Riikka Mannin puvustus on hyvin linjassa esityksen sisällön ja tunnelmien kanssa. Raksa-asut näyttävät hyvältä neonväreissä ja esitysvaloissa.
Parasta Ensembled-esityksessä on ehkä se, miten hyvin työryhmä toimii yhteen koko esityksen ajan ja miten kaikki tehdään itse. Tekeminen ammentaa yhteydestä tekijöiden välillä, ja sen tuntee katsomoon saakka. Arctic Ensemble on niittänyt mainetta myös kansainvälisesti enkä yhtään ihmettele miksi.
Lopuksi korelaisen tuplakehdon rakentaminen on kiinnostavaa katsottavaa ja vielä jännittävämmäksi tilanne menee, kun sirkustaiteilijat alkavat lennellä teltan puolelta toiselle niin monilla volteilla että tipun laskuista. Arctic Ensembled esiintyminen ja toiminta on jollain tavalla suorasukaista ja rentoa. Ryhmä on todella taitava, mutta ei tee siitä sen isompaa numeroa, vaan on mitä on. Mahtavaa työtä!
Johanna Peltola
Arctic Ensemble: Ensembled
- Konsepti ja esiintyjät Ada Forsberg, Anselmi Kaisanlahti, Armas Lintusaari, Eino Kaisanlahti, Emmi Peltola, Linnea Purontaus, Minna Pulsa, Orfeo Llewellyn, Pihla Ojala
- Muusikot Eeti Nieminen, Erik Fräki
- Säveltäjä Eeti Nieminen
- Pukusuunnittelija Riikka Manni
- Valosuunnittelija Jaakko Sirainen
- Äänimestari Jarkko Keinänen
- Dramaturginen tuki Adam Opus
Ensembled-esityksiä seuraavaksi 20.8.2025 alkaen Vantaalla. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Virne – Smirk on nykytanssiteos, joka synnyttää sekä luottavaisia hymyjä että huolestuneita ajatuksia
TANSSI | Tamperelaisen Tanssiteatteri MD:n uutuusteos valaa toivoa ja uskoa tulevaan, jos kykenemme säilyttämään uteliaan lapsenmielen ja avoimen sydämen.
Soriversumin galaktisessa todellisuudessa mikä vain tuntuu olevan mahdollista – arviossa Sorin Sirkuksen joulushow
SIRKUS I Sorin sirkuksen ammattitaitoinen henkilökunta ja monipuoliset esiintyjät ovat loihtineet jälleen kerran upean joulusirkuksen piristämään pimeintä vuodenaikaa.
Ihmiskohtalot hiekan näyttämöllä – tanssia ja teatteria yhdistävä BLIND EYES SEA tulossa ensi-iltaan
TANSSITEATTERI | Katja Mustonen ja Jasu Parviainen kiinnostuivat hiekasta fyysisenä olosuhteena sekä yhteiskunnallisesti merkittävänä, mutta katoavana resurssina.
Syntyä / syvyydestä yhdistelee kansanperinnettä ja psykologiaa tarkkasilmäiselle aukeavaksi kokonaisuudeksi
TANSSI | Outi Markkula, Emila Lajunen ja Jaana Kurttila tuovat performanssissaan kansanperinteen ja autenttisen liikkeen praktiikan yhteen.




