Kuvat: Heikki Järvinen

Voyeur on Tanssiteatteri MD:n ja Todellisuuden tutkimuskeskuksen (Helsinki) yhteistuotanto, joka toteutetaan yhdessä Pirkanmaan Tanssin Keskuksen, Nätyn (Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma) ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian tanssialan koulutuksen kanssa.

Esityksen koreografi, Matilda Aaltonen, on tanssija ja väitöstutkija, joka tutkii muun muassa ”kehollista empatiaa, ihmiseläimyyttä ja lajienvälistä kommunikaatiota”. Esityksen on ohjannut Joel Teixeira Neves. Tampereen Hällä-näyttämöllä esitettävään tutkailuun osallistuu viisitoista esiintyjää, joista kolmasosa on Tanssiteatteri MD:n jäseniä. Mukaan kokonaisuuteen otetaan myös yleisö.

Tanssiteatteri MD:n katsomo on tyhjänä, sillä katsojien paikka on nyt näyttämöllä, vastapäätä lasiseinämällä erotettuja toisiaan katselevia esiintyjiä. En sano heitä tanssijoiksi, vaan liikkujiksi. Hyvin hitaiksi, laiskiaismaisiksi liikkujiksi.

* *

Alkuasetelma on se, että lasintakaiseen esitystilaan asettuneet henkilöt muodostavat pieniä, sattumanvaraisilta vaikuttavia ryhmiä. Osa on lattialla, osa omassa, porrastetussa katsomossaan. He katsovat toisiaan ilmeettömästi silmiin, antavat sitten viipyilevien katseittensa etsiä uusia kohteita. Oma katseeni yleisön puolella hakee joukosta tuttuja MD:n tanssijoita.

Teoksen liikehdintä on hapuilevaa, muita ei kosketeta, vain pieniä sipaisuja tai nojautumisia siellä täällä. Asetelmat vaihtuvat verkkaan. Henkilöt konttailevat, venyttelevät, ojentelevat jäseniään. Ameebamainen liikehdintä ei pysähdy, mutta ei juuri etenekään.

Me tiedämme, että katseella voi kutsua, katseella voi torjua, anoa tai vaatia, mutta tosiasiassa katse tarvitsee tuekseen myös jotakin muuta: kehon kieltä, ilmeitä. Esityksessä näin ei tapahdu. Liikehdintä on vain liikkujaa itseään varten. Kun sanatonta tuijottamista on kestänyt aikansa, katseita aletaan ulottaa kohti lasintakaista yleisöä. Näihin katseisiin myös vastataan. Ilmeisen sovitusti eturivistä hivuttautuu muutamia henkilöitä kämmenkontaktiin lasia vasten tai peilikuvana tehtävään sormileikkiin. Mutta entä sitten?

Kun katseet ovat neutraaleja, niitä on vaikea tulkita. Jos katse ei kysy eikä kerro, katseet ja katsojat eivät oikeastaan kohtaa. Voyeur-esityksen koreografi Matilda Aaltonen on myös tutkija. Mitä hän mahtaa saada irti tästä? Asetelma on niin keinotekoinen. Onhan näitä eläintarha- ja apinaserkkuvertailuja tehty ennenkin. Ihmistenvälinen silmäpeli tuottaa yleensä iloa ja ”särjen paistaminen” päättyy nauruun, mutta Voyeur on sangen totista touhua, eikä osallistujien kesken synny yhteyttä.

Jotta monotonisena jatkuvaan keskinäiseen tuijotteluun saataisiin vaihtelua, esiintyjät alkavat väännellä naamojaan, sukia hiuksiaan ja katsella ylöspäin kohti valospotteja, kuin niille antautuen. Vastaus avaruudesta? Jokin kultti? Kuuhulluutta? Auringonpalvontaa? Ehkä sittenkin kutinaa tai vaateahdistusta, sillä esittäjät alkavat kuoriutua erikoisesti kerrostetusta vaatetuksestaan. Onko porukka menossa saunaan?

Koko ajan taustalla jumputtanut äänimatto voimistuu, ikään kuin odotettavissa olisi jonkinlainen kliimaksi. Sellaista ei tule. Esiintyjät vain koikkelehtivat ja konttailevat puolipukeissa kuin transsissa, kunnes vähitellen havahtuvat. Olemmeko olleet unessa? Ja kuin muistutukseksi siitä, että tämänhän piti olla tanssiesitys, tehdään muutamia irrallisia diskotanssiliikkeitä ja ravistaudutaan irti tapahtuneesta. Siinä kaikki.

* *

Visuaalisesti kiinnostavaa on ohjaaja Joel Teixeira Nevesin tapa asemoida liikkujia. Improvisaation osuudesta kokonaisuuteen ei ole tietoa. Sama vakaa rytmi säilyy halki esityksen, kun kuvaelmat asentovariaatioineen vaihtuvat toisiksi kuin varkain. Taideteosmainen kokonaiskehosommitelma pysyy hitaassa, venyvässä liikkeessä teoksen alusta sen päätökseen. Se kiehtoo, toisin kuin kuin melko tyhjien katseiden seuraamisen seuraaminen. Aivan lopuksi mielessäni syttyy häivähdys yhteisyydestä, kun yleisön ja esiintyjien välinen lasiseinä heijastaa meidät kaikki samaan näkymään. Sitten lähdemme kukin tahollemme.

Voyeur-esityksessä ei suinkaan ole kyse voyeurismista, siis termin varsinaisesti tarkoittamasta seksuaalissävytteisestä tirkistelystä. Tässä katseet kohdistetaan suoraan toisen silmiin. Riisuutumiskohtauksessakaan kukaan ei tarkkaile muita eikä myöskään esiinny muille, vaan jokainen on paneutunut vaatteidensa poisriipimiseen (sukkahousut ovat hankalia!). Tarjolla ei ole mitään sulavaa stripteasea, vaan esiintyjät ovat keskittyneet vain omiin touhuihinsa. Kun käsittämätön välikohtaus on ohi, ja vartaloita on taas hiukan verhottu, heidän on aika kumartaa kieltämättä hieman hämmentyneelle yleisölle.

Ritva Alpola 

* *

Voyeur

• Koreografia, konsepti, ohjaus Matilda Aaltonen & Joel Teixeira Neves
• Valosuunnittelu Mia Jalerva, adaptaatio Hällä-näyttämölle Sari Mayer
• Äänisuunnittelu Mitja Nylund
• Ääniteknikko Henri Puolitaival
• Pukusuunnittelu Antrea Kantakoski
• Skenografia Joel Teixeira Neves
• Lavasteen toteutus Juho Ronkainen, Markus Haavisto, Joel Teixeira Neves
• Esiintyjät Alma Häyhtiö, Anniina Kumpuniemi, Asko Halonen, Ella Valkola, Joel Alalantela, Juuso Nykänen, Kira Heinonen, Klaara Haapanen, Luukas Rannankari, Maaria Ruoho, Sakari Kinnunen, Samuli Eloranta, Samuli Roininen, Satu Laajanaho, Tiina Syrjä
• Tuotanto & yhteistyö Todellisuuden tutkimuskeskus, Tanssiteatteri MD, Pirkanmaan Tanssin Keskus, Näty – Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian tanssialan koulutus
• Tukija Uudet klassikot -rahasto

Ensi-ilta Tampereen Hällä-näyttämöllä 23.8.2025. Esityksiä  9.9.2025 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua