Circus Sabok ei jätä katsojaa roikkumaan – virolaissirkuksen upea vierailu Joensuussa

Kuvat: Zoran Bakovic

Virolainen nykysirkus Circus Sabok tempaisi yleisön maailmoihinsa vieraillessaan Don’t Leave Me Hanging -esityksellään Joensuussa Näyttämöllä kaksi kertaa. Lause kuulostaa kliseiseltä ja keskinkertaiselta kritiikin perusjargonilta, mutta intensiteetti yleisön ja esittäjien välillä todella oli käsinkosketeltavaa, vaikka edes neljättä seinää ei rikottu. Yleisö sai olla rauhassa osallistamiselta. Lämmin läsnäolo riitti.

Sirkus kantaa taiteena virtuositeettiin perustuvan viihteen leimaa ja ehkä juuri siksi siitä taiteellisesti kunnianhimoisena tuotantona tulee niin syvällisesti vaikuttava kokemus.

Don’t Leave Me Hanging on otteeltaan hiukan naivistinen, välillä postmodernin ironinen ja omalla tavallaan hyvin mukaansatempaava. Esityksen dramaturgia on rakennettu hyvin. Vaikka lavalla tehdään monenlaista köysi- ja pariakrobatiasta cyr-renkaaseen, tasapainotolppaan sekä samaan aikaan kiehtovaan ja vähän häiritsevään hiuksista roikkumiseen, tuntuu kaikki asettuvan saumattomaksi kokonaisuudeksi. Circus Sabok -duon Saana Leppäsen ja Kert Ridasteen tukena nähtävä ranskalainen Thibaud Rancoeur, sirkustaiteilija hänkin, luo popin ja jazzin maailmoista rockin puolelle singahtavaa, puhuttelevaa äänimaisemaa eri soittimilla.

Esityksen nimikin viittaa siihen, että keskeisiä ovat luottamuksen ja ystävyyden teemat. Nimeä voi tulkita populaarikulttuuriin vakiintuneena ihmisten välisen siteen vahvistamisen ilmauksena tai sitten kirjaimellisesti. Koska kyllähän siellä roikutaan köysissä ja renkaissa.

Tämä yhteisöllinen perusvire liudentaa sopivasti vaarantuntua, joka sirkustemppuilussa aina on mukana. Se kysymys kyllä heräsi, että onko tosiaan joku luonnon sanelema välttämättömyys vai vain kulttuurinen käytäntö, että naisoletettu on aina se, jota viskellään ja miesoletettu on aina se viskoja?

Kävin katsomassa esityksen samaan aikaan, kun Suomessa kuohui kiivaimmillaan keskustelu poliisin kovista otteista Elokapinan mielenosoituksen hajottamisessa. En voinut olla ajattelematta jo muinoin kyliä ja kaupunkeja kiertäneitä, pieniä teatteri-, sirkus- ja musiikkiryhmiä, joilla oli yhteiskunnassa kahtalainen rooli. Toisaalta ne tarjosivat alamaiseksi alistetulle kansalle edes sirkushuveja, koska leivänkin kanssa oli usein vähän niin ja näin. Eskapistinen viihde tuotti vakautta yhteiskuntaan. Samaan aikaan näissä vapaissa ja normeja murtavan villeissä taiteilijoissa muhi aina vallankumous ja ne olivat aina myös riski vallanpitäjille.

Nämä molemmat ulottuvuudet löysin helposti myös Circus Sabokin esityksestä. Mitä kaikkea onkaan mahdollista tehdä, kun tukena on hyvä ja turvallinen porukka?

Sirkustaiteen kielessä on paljon sellaista, mitä minä en kokemattomuuttani ymmärrä ja en tiedä tekikö se esityksestä enemmän vai vähemmän vaikuttavan, mutta syvästi vaikuttuneena minä sieltä joka tapauksessa poistuin.

Vielä on mainittava, että jo Näyttämön olemassaolo on Joensuun kaltaiselle kaupungille kullanarvoinen asia. Etenkin kun kaupungin kulttuuripaikkasuunnitelmiin näyttää mahtuvan vain yksi taiteen sektori – tällä kertaa kaupunginorkesteri – kerrallaan. Näyttämö siis on Sirkus Supiainen ry:n perustama esittävän taiteen vierailunäyttämö Joensuussa. Paljon upeaa jäisi kokematta ilman sitä. Häpeäkseni tunnustan, että kävin siellä nyt ensimmäistä kertaa. En kyllä viimeistä.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua