Trippi ihmismielen pimeään ytimeen – arviossa Jiipu Uusitalon sarjakuva Pimeän rihmasto

Kuva: Zum Teufel

Mustaa ja myrkynvihreää yhdistelevä näyttävä kansi sarjakuvassa Pimeän rihmasto (Zum Teufel, 2024) kutsuu matkalle kohti alitajuntaa. Tampereella asuva sarjakuvataiteilija Jiipu Uusitalo on aiemmin tehnyt muun muassa vallan eri muotoja käsittelevän sarjakuvatrilogian. Pimeä rihmasto jatkaa valta-tematiikkaa luotaamalla psykologista vallankäyttöä kauhukertomuksen muodossa.

“Minusta tuntui, että kaiken keskellä oli kuilu, johon maailma äänettömästi valui”, kuuluu sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa esitetty Kolja-nimisen päähenkilön ajatus, joka virittää ajatukset suoraa päätä eksistentialismiin tai nihilismiin.

Tapahtumapaikaksi voi Tampereen tuntija tunnistaa Koskipuiston, joka mustavalkoisessa kuvituksessa näyttää suoraan kauhuromantiikan kuvastosta ammenetulta. Tampereen ytimessä oleva arkinen paikka vaikuttaa heti pahaenteiseltä, ainakin päähenkilön läpi katsottuna. Aloitus on vahva, sillä se pystyttää heti synkän näyttämön ja imaisee lukijan Tammerkosken tummiin virtauksiin.

Aikaa ei kuitenkaan tuhlata kaupungissa märehtimiseen, vaan jo seuraavalla sivulla tarinan antisankari ottaa bussin kohti metsää, jossa hän etsii käsiinsä Raide-Jaskaksi kutsutun vanhan “sielun parantajan”. Kertojana toimivaa Koljaa vaivaa epämääräinen merkityskato, jota lähdetään mestarin johdolla tonkimaan mielen syvyyksistä. Toistuvaksi kuvaksi nousee sarjakuvan kannessakin oleva sieni, jonka alle leviää maanpäällistä osaa huomattavasti laajempi rihmasto. Kirjan nimessä oleva pimeä-etuliite voinee viitata yhtä hyvin pelkoon tai alitajuntaan, jonka pimeäää rihmastoa kirjan tarinassa tutkaillaan.

Uusitalo on vuosien varrella kehittänyt omaperäisen ja tunnistettavan tyylin. Tämän lisäksi hän on sarjakuvantekijänä löytänyt oman ekolokeronsa, jossa voi käsitellä yhtä hyvin anarkistisia käsityksiä politiikasta kuin henkistä kasvua. Monista aiemmista Uusitalon queerfeministisiä ja anarkismiin liittyviä aiheita käsittelevistä sarjakuvista poiketen Pimeän rihmasto –teoksessa keskeisiksi nousevat psykologiset ja henkiset teemat. Täysin uusi temaattinen aluevaltaus tämä ei Uusitalolle ole, sillä hänen töissään on aiemmin käsitelty mieltä varsinkin psykedeelisten teemojen kautta. Tässäkin sarjakuvassa on psykedeeliseksi tai surrealistiseksi luettavia osuuksia, jossa tempaudutaan arjen tai tietoisen mielen osan maailmasta.

Lupsakan näköisiä hahmoja tasapainottaa Pimeän rihmaston kuvituksessa se, että teos on useista aiemmista Uusitalon sarjakuvista poiketen mustavalkoinen. Sarjakuvan ruutuja ja sivuja katsellessa herpaantuu useasti varsinaisen tarinan seuraamisesta ja alkaa tarkastella kuvituksen kauniita yksityiskohtia. Yllättäviä käänteitä sisältävä juoni pitää otteessaan loppuun asti.

Juho Narsakka

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua