Kuvat: Tomi Hirvinen / Like
SARJAKUVA | Hannu Leimu on kuin raikas maskuliininen tuulahdus nyky-Suomen varsin feministisesti ja muutenkin tiedostavasti värittyneellä sarjakuvakentällä.
”Leimun kerronta on hyvin sisäistettyä ja upeasti piirrettyä milomanaramaista tussiviivaa.”
ARVOSTELU
Hannu Leimu: Aavikon reiteillä
- Like, 2023.
- 144 sivua.
Hannu Leimun toissa vuonna ilmestynyt Kadonneet (Like, 2021) oli vaikuttava ja huolella toimitettu esikoissarjakuva. Siksi odotukset olivat korkealla nyt ilmestyneen kakkosalbumin suhteen.
Aavikon reiteillä (Like, 2023) on esikoisen tapaan sarjakuvarunollinen matka. Luin sen fyysisenä ja inhimillisenä selviytymistarinana. Klassiseen tapaan yleinen elämän kurjuus kiertyy siinä henkilökohtaisen onnen löytämiseen. Tarina käynnistyy miehen eroottisella unella, josta hänet herättää linnun rääkäisy. Ollaan jossain lähitulevaisuudessa, jossa tekoäly on harpannut eteenpäin, ja matkakumppanina on naisandroidi.
Leimu on kuin raikas maskuliininen tuulahdus nyky-Suomen varsin feministisesti ja muutenkin tiedostavasti värittyneellä sarjakuvakentällä. Mutta olisi vääryys tulkita Leimun taidetta vain sukupuolirooleista käsin.
Tarinan päähenkilö on vartija, jonka työ on saattaa iso ilmassa leijuva teknologiakimpale aavikon toiselle laidalle. Matkalla vaanivat rosvojoukot. Mitään menetettävää miehellä ei ole.
Sitten tarinaan tulee vanhempansa menettänyt poika, joka etsii apua kylänsä suojelemiseen. Miehen ja pojan kommunikaation myötä tarina syvenee.
Leimun kerronta on hyvin sisäistettyä ja upeasti piirrettyä milomanaramaista tussiviivaa. Pelkistetylle viivalle ja ylivalottuneelle valkoiselle paperille antaa liioittelematta metafyysisiä merkityksiä. Yksittäisten ja rinnakkaisten ruutujen välinen rytmitys on hyvin ajoitettua.
Leimun kahdessa albumissa on kuitenkin hiukan liikaa samankaltaisuutta. Molemmat ovat miehen ja pojan tarinoita. Molempia albumeita yhdistää kyynisyys, ihmisyys, kontaktin saaminen, seksuaalisuus. Siinä missä debyytti oli taiten kustannustoimitettu esimerkiksi alussa olevien maalattujen tapettisivujen osalta, Aavikon reiteillä kärsii viilauksen puutteesta; sivunumeroiden puute oudoksuttaa.
Aavikon reiteillä on ilmeisen omakohtainen teos, mutta jää ykkösen rinnalla hivenen harjoituskappaleeksi. Jään kiinnostuneena odottamaan mitä Leimulta tulee seuraavaksi.
Petri Aarnio
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Solidaarisuutta Ukrainalle – arvioitavana Aino Sutisen Ajattelen Ukrainaa koko ajan
SARJAKUVA | Dokumentaariseen sarjakuvaan erikoistunut Aino Sutinen on kirjannut ylös päiväkirjamaista pohdintaa Ukrainasta ja keskusteluja ystävien ja asiantuntijoiden kanssa.
Olisipa kesä ja kärpäsiä – arviossa Lyhenevä kesä 6: Tuhannen palan palapeli
SARJAKUVA | Käsikirjoittaja Pauli Kallion ja piirtäjä Reetta Niemensivun lyhenevän kesän lapsuuden seikkailut saavat lukijankin harmit haihtumaan.
Ville Rannan viininmakuinen nuoruus kulttuurilehden piirtäjänä – arviossa Viininjuojat
SARJAKUVAT | Omaelämäkerrallinen ja itseironinen albumi kuvaa kaunistelematta pienen kulttuurilehden toimituksen meininkiä ja sen jäsenten myöhempiä vuosia.
Sami Makkosen sarjakuvallinen kauhu liikkuu pimeissä varjoissa – arviossa Sielujen kutoja
SARJAKUVA | Kansainvälisiä sarjakuva-alan palkintoja voittaneen Sami Makkosen tummasyinen kuvasto luo oivallisen taustan okkulttiselle kauhulle.
