Kuvat: Henry Söderlund / Zum Teufel
ARVOSTELU | Petteri Tikkasen Eero-sarja on ehtinyt jo kuudenteen osaansa. Opiskelijaelämä ei ole enää aina niin auvoisaa ja kotonakin varjot tummuvat.
”Violettimustavalkoinen värimaailma riittää Tikkaselle niin tunteiden kuin ilmapiirin ilmaisuun.”
ARVOSTELU
Petteri Tikkanen: Humala
- Zum Teufel, 2022.
- 64 sivua.
Petteri Tikkasen Kanerva ja Eero ovat seikkailleet lapsesta asti sarjakuvataiteilijan lämminhenkisessä, vahvan kuvallisesti tarinaa sanoittavassa maailmassa. Vuonna 2009 alkoi Eeron oma albumillinen kasvutarina, jossa lapsuuden leikeistä on nyt edetty teini-iän haaveiden ja kompurointien kautta aikuisuuden kynnykselle. Tarinaan on tullut vuosi vuodelta mukaan enemmän synkkiä sävyjä, joita Eero-sarjan kuudennessa osassa Humala (Zum Teufel, 2022) leimaa isän alkoholismi.
Eero on muuttanut pois kotikylästä opiskelemaan soluasuntoon, jonka kämppäkaverien elintavat eivät miellytä. Puheväleissä silti ollaan ja ylilyöntejä pahoitellaan eli toimeen tullaan. Synkempään suuntaan ajaudutaan lapsuudenkodissa, jossa isän suhde alkoholiin alkaa ajautua varomattomuuteen, välinpitämättömyyteen ja viittä vaille väkivaltaan. Hankalasti sumplittava etäsuhde ei sekään suju ihan Eeron toiveiden mukaan.
Mainion lapsiparivaljakon ympärille on kehittynyt albumi albumilta hienompi kasvutarina, jossa aikuistumista ja kaksikon keskinäistä suhdetta mutkineen ja valopilkkuineen kuvataan ytimekkäillä tuokiokuvilla. Tikkasen tyyli on jatkuvasti kehittynyt ja halutut tunnetilat välittyvät upeasti.
Tikkanen viljelee taiten kuvallista kerrontaa, jossa puhekuplia tarvitaan tälläkin kertaa vasta kuudennella sivulla. Melkoisen pelkistetysti piirretyt hahmot ja maisemat puhuvat paljon ilmeillään sekä valon ja varjon suhteillaan. Violettimustavalkoinen värimaailma riittää Tikkaselle niin tunteiden kuin ilmapiirin ilmaisuun.
Kovin monta yhtä hienoa kuvallista tulkintaa lapsuuden lopusta ei ole tullut vastaan kuin mitä Tikkanen esittää Eeron luopuessa autotallin vierestä lumihangesta löytyvän pyöränsä koristesarvista ja pääkallosta.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olisipa kesä ja kärpäsiä – arviossa Lyhenevä kesä 6: Tuhannen palan palapeli
SARJAKUVA | Käsikirjoittaja Pauli Kallion ja piirtäjä Reetta Niemensivun lyhenevän kesän lapsuuden seikkailut saavat lukijankin harmit haihtumaan.
Ville Rannan viininmakuinen nuoruus kulttuurilehden piirtäjänä – arviossa Viininjuojat
SARJAKUVAT | Omaelämäkerrallinen ja itseironinen albumi kuvaa kaunistelematta pienen kulttuurilehden toimituksen meininkiä ja sen jäsenten myöhempiä vuosia.
Sami Makkosen sarjakuvallinen kauhu liikkuu pimeissä varjoissa – arviossa Sielujen kutoja
SARJAKUVA | Kansainvälisiä sarjakuva-alan palkintoja voittaneen Sami Makkosen tummasyinen kuvasto luo oivallisen taustan okkulttiselle kauhulle.
Mika Lietzenin sarjakuva sukeltaa rapistuvan kaupungin kauneuteen – arviossa PNUK
SARJAKUVA | PNUK onnistuu olemaan samaan aikaan sekä äärimmäisen tyylikäs että tarinallaan koskettava kuvaus katoamassa olevien maailmojen ja arkkitehtuurin voimasta.