Sarjakuva: RW Kustannuksen julkaisema syntytarina ja yhteisalbumi Conanin kanssa ei tarjoa parasta Ihmenaista, mutta on tärkeä lisä Suomen sarjakuvakentälle.

Riikka Oksanen

RW Kustannus on kahden viime vuoden aikana julkaissut ensimmäiset suomenkieliset Ihmenaisen nimeä kantavat albumit. Monen rakastama Diana on toki seikkaillut DC Comicsin albumeissa ennenkin, mutta vain yhtenä Oikeuden puolustajista tai sivuhahmona Teräsmiehen seikkailuissa. Tätä voi pitää hieman erikoisena, sillä onhan Ihmenainen yksi DC:n kolmesta tunnetuimmasta sankarista Batmanin ja Teräsmiehen ohella.

Onneksi tätä suurta aukkoa suomenkielisen sarjakuvan kentällä on vihdoin alettu paikata. Ihmenainen – Todellinen amatsoni ilmestyi vuonna 2017 ja tänä vuonna vuorossa on ollut Conan Barbaarin ja Ihmenaisen yhteinen albumi Conan / Ihmenainen.

Ihmenaisen nuoruusvuodet

Todellinen amatsoni kuvittelee Ihmenaiselle taustatarinan.

Todellisessa amatsonissa kuvitellaan aivan uusi syntytarina Ihmenaiselle. Dianan tarina kerrotaan syntymästä ja lapsuudesta siihen saakka, kun hän vastoinkäymisten kautta tulee Ihmenaiseksi.

Jill Thompsonin tarinassa Ihmenainen kuvataan lapsena ja nuorena pilalle hemmoteltuna, itsepäisenä kaikkien ihailemana kuninkaallisena, joka tietää oman arvonsa ja käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen. Kuinka tästä ylimielisestä nuoresta tuli kaikkien ihailema supersankari?

Barbaari kohtaa salaperäisen supernaisen

Conan / Ihmenainen on perinteisempi supersankariseikkailu. Gail Simonen kirjoittama tarina kerrotaan Conan Barbaarin näkökulmasta, mutta on lopulta yhtä paljon Ihmenaisen kuin Conaninkin seikkailu. Conan löytää Akvilonian taisteluareenalta ihmeellisen voimakkaan naisen, jonka uskoo olevan mysteerinen lapsuudenystävänsä. Conan haluaa pelastaa tämän orjuudelta ja selvittää naisen henkilöllisyyden.

Tehtävää vaikeuttaa se, että Ihmenaiseksi itseään kutsuvalta naiselta on ryöstetty tämän muisti. Peliin myös sekaantuu kaksi korppi-ihmistä, corvidaeta, jotka tahtovat usuttaa nämä kaksi taistelijaa vastakkain.

Muskeleita ja pitkiä sääriä jännittävässä seikkailussa, vai värikkään maalauksellista kuvitusta moralistisessa sadussa?

Aaron Loprestin kuvitus edustaa perinteisempää supersankarikuvastoa.

Luettuani molemmat albumit peräjälkeen, en voinut välttyä toivomasta, että kummankin parhaat puolet olisi yhdistetty yhteen. Todellinen amatsoni on kauniisti kuvitettu – sen värikäs ja maalauksellinen tyyli sopii täydellisesti rehevälle Themysciran saarelle, missä amatsonit asuvat. Sen juoni tuntuu vain enemmän moralistiselta lastensadulta, kuin Ihmenaisen seikkailulta.

Satuformaatissa ei varsinaisesti ole mitään väärää, ja se sopii kuvitustyyliin hyvin. Tarinan moraalinen opetus vain tuntuu istuvan juuri Ihmenaisen hahmolle huonosti. En kokenut lukevani tarinaa siitä Ihmenaisesta, jonka olen oppinut supersankarina tuntemaan.

Aikuinen Ihmenainen ei anna millään tavoin ymmärtää, että hänen taustallaan olisi sen kaltainen suuri trauma, kuin mitä Todellinen amatsoni antaa ymmärtää. Päinvastoin, hän on valtavan itsevarma ja rohkea, koska on kasvanut ympäristössä, joka ei ole millään tavalla lannistanut häntä.

Conan / Ihmenainen puolestaan on vauhdikas seikkailu, jossa jännitystä ja juonenkäänteitä piisaa. Aaron Loprestin kuvitus on toki taidokas, mutta modernin lukijan silmissä juuri sellainen, jota sarjakuvaan vähemmän perehtyneet kuvittelevat sen olevan: miesten suuria muskeleita, naisten pitkiä reisiä ja suuria rintoja. Loprestin kuvitus ei sentään ole siinä suhteessa pahimmasta päästä, mutta riittävän paljon, jotta se häiritsee lukukokemusta.

Jill Thompsonin tulkinnassa Diana ei ole ollut lapsista helpoin.

Stereotyyppistä hahmojen kuvausta pahempaa on vielä se, että naishahmojen kuvituksen mielikuvituksettomuus johtaa siihen, että kaikkia hahmoja ei erota toisistaan. Siinä missä mieshahmot ovat eri kokoisia, pituisia ja heidän kasvonpiirteensä ovat persoonallisia, niin naishahmot ovat kuin yksi ja sama paperinukke, joille tarpeen mukaan vaihdetaan eri kampaus tai vaatetus. Jos kahdella hahmolla on samanlaiset hiukset, he näyttävät toisiltaan.

Tämä onneksi haittaa tarinan seuraamista vain harvoin ja hetkellisesti, mutta tympii muuten viihdyttävässä kerronnassa.

Kumpikaan albumi ei kenties ole täydellisen onnistunut kokonaisuus, mutta toivottavasti Ihmenaista ilmestyy silti kirjakauppoihin ja kirjastoihin enemmänkin suomeksi käännettynä. Janne Suomisen molempien albumeiden käännökset ovat sujuvaa ja tasaisen laadukasta kieltä. Soisin mielelläni nuoremmilleni useamman vaihtoehdon lukea naissupersankarien seikkailuja äidinkielellään kuin mitä tarjolla on ollut tähän asti.