Höyhenet pöllyävät, kun tasan ei käy onnen lahjat – arviossa Carl Barksin sankarit: Hannu Hanhi

Kuva: Kimmo Ylönen, piirros Carl Barks

Akun on lajiaan ankka, ei mikään onnenmyyrä. Tavan takaa kompasteleva antisankari näyttää vielä epäonnisemmalta, kun viheriölle vaappuu Hannu Hanhi.

Vaan kukapa ei näyttäisi, jos samalla reiällä puttaa maailman onnekkain olento.

Golfia jäykin rantein.

Hannu-serkku saapui Akun ovelle vuonna 1948. Ensiesiintyminen tapahtui tarinassa Se parhaiten nauraa… Petri Hänninen kirjoittaa historiallisesta kohtaamisessa Kulttuuritoimitukseen kirjoittamassa arviossaan. 

Ensimmäisissä tarinoissa Hannu on leuhka keikari. Hän on Akun kuva ikävimpiä luonteenpiirteitä äärimmilleen vääristävässä peilissä. Jokainen arkinen kohtaaminen kääntyy kärhämäksi. Satakertaiseksi kasvava kateus ja tuhannella kerrottu kilpailuvietti sumentavat serkusten järjen. Hyvätkin aikomukset päätyvät nyrkkinujakkaan.

Nokat vastakkain.

Hannu Hanhen loi ankkapiirtäjistä tunnetuin ja palvotuin, Carl Barks. Aluksi hän käytti uutta hahmoa ahkerasti. Hanhen luonteenpiirteet ja ominaisuudet kehittyivät tarina tarinalta. Ihmeellinen onni ilmestyi kuvaan vuoden 1949 tarinassa Race to the South Seas!, jonka voi lukea suomeksi nimellä Kilpapurjehdus Etelämerelle ainakin jättikirjasta Me Tupu, Hupu ja Lupu.

Viiden ensimmäisen vuoden jälkeen hanhitarinat harvenivat. Barks tunsi, ettei hahmo mennyt minnekään ja oli muodostunut peräti sietämättömäksi. Tähän mennessä onnekas hanhi oli jo vakiinnuttanut paikkansa Ankkalinnan väestörekisterissä.

”Laiskuri, ammattimainen puliveivari, humpuukiherra, pummi”, muun muassa näillä laatusanoilla Aku kuvailee serkkuaan. Hannu on kiistatta paatunut huijari ja pahimmillaan tarinassa Hyvä naapuri, jossa serkukset käyvät lehdistössä julkista loanheittokilpaa – hanhi on säälimätön kiristäjä.

Hannu on hahmo, joka kaivaa myös ankasta pahimmat puolet esiin. Luonnottoman onnekas riivaaja on kuin itsensä vihtahousun ilmentymä. Ilkeydessä ja sydamettömyydessä Aku ei jää höyhenenkään vertaa serkkunsa jälkeen. Ainoa molempien tuntema ilo on vahingonilo.

* *

Carl Barksin piirtämiä sarjoja on Suomessa kerätty omiksi kokoelmikseen alkaen Aku Ankan jättikirjoista, jotka varmasti komeilivat kärjessä monen muunkin 1970-luvulla Joulupukille kirjoittaneen listalla.

Jättikirjojen tapaan Story House Egmontin julkaisema Carl Barksin sankarit on hieno sarja. Hyvälle paperille painettuja sivuja peittävät kovat kannet. Etulehdellä kerrotaan, että käytössä on parhaat saatavilla olevat digitaaliset jäljennökset sivuista. Tarinat julkaistaan lyhentämättöminä.

Suomennoksen sanotaan noudattavan alkutekstiä, mutta pyrkimys tarkkuuteen ei ole millään lailla jäykistänyt kieltä. Kuplissa pulppuaa riemukas ja oivaltava puhe. Otsikot tarinoiden ensimmäisessä ruudussa on jätetty suomentamatta, joten myös niissä näkyy piirtäjän oma kädenjälki. Samoin äänitehosteet raikuvat alkuperäisessä muodossaan: yeowch, ka-whoom,  twang.

Hannu Hanhi on neljäs Barksin sankari, joka saa sarjassa oman kirjansa. Aikajärjestykseen painetut tarinat antavat mahdollisuuden seurata Hannun hahmon kehitystä liki kahden vuosikymmenen ajan, vuodesta 1948 vuoteen 1966. Riemukseni joukossa on minulle ennen lukematonta materiaalia, vaikka omaankin kirjastoon on kertynyt 0,40 hyllymetriä Barks-kokoelmia.

Kirjan kolmetoista tarinaa, kenties kaikki Hannu-tarinat, käyttävät ajoaineenaan serkusten välistä kilpailuasetelmaa. Ankka ja hanhi mittelevät niin auton ja raketin ratissa kuin meloen tai lohia kalastaen. Kilvan kohde voi olla rantahiekkaan haudattu aarre, rikkaan sedän perintö tai sydänkäpysen suosio.

Myös mestari Barks, joka urallaan lähes 7 000 sivua sarjakuvaa, kierrätti samoja kuvioita. Kirjan molemmissa golftarinoissa pallo kimpoaa kilpikonnan panssarista. Turbaaniin pukeutunut ennustajahahmo esiintyy kolmessa kertomuksessa.

Hanhi hautoo juonia.

Kirjan tarinoissa esiintyy myös toisenlainen Aku Ankka. Päähenkilö ei olekaan margariinitehtaalta pois potkittu syrjäytyjä. Varsin keskiluokkaista elämää viettävä vesilintu harrastaa vapaa-ajalla ja matkustaa lomalla todellisiin paikkoihin, Floridaan ja Yhdysvaltain luoteisrannikolle Puget Sound -lahdelle. Limusiinin kyytiin noustaan useammassakin tarinassa.

Akun ja Carl Barksin lisäksi Hannu serkku ärsyttää myös lukijaa. Vaikka yksittäiset tarinat ovat timantteja, kolmetoista juttua peräjälkeen luettuna on kova tinki.

Eikä yksin Hannu ole ärsyttävä. Serkun seurassa myös Aku on hirviö. Ja kiivaiden kilpakosijoiden mielitietty Iines Ankka, hän se vasta ärsyttävä onkin.

Uroot ovat väkivaltaisia tolvanoita. Naaras on oikutteleva tuuliviiri. Tämän trion näyttelemä tapakomedia viime vuosisadalta ja tuon ajan amerikkalaiset arvot tökkivät pahasti. Edes maailman onnekkain olento ei vaikuta kovin onnelliselta.

”Ankkalinnan onnekkain beatnikinpahalainen.”

Kirjan parasta antia on suora seikkailu, kuten maailman ympäri hurvitteleva Rakettirieha ja nokkela petkutustarina Veijarinvuori, jossa Roope-aedän rahoista kilpailevat serkukset yrittävät myydä vanhalle visukintulle mahdollisimman mahtavaa kaikua.

Riemukasta touhua on myös golfin peluu. Tämä jalo laji jos mikä antaa mahdollisuuden asettaa rinnakkain hyvä ja huono onni, vaikka tosipelissä onkin tietysti taidosta kysymys.

Kimmo Ylönen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua