Carl Barksin joulutarinat 1945–1949 -sarjakuvakirjaan on koottu Aku Ankan hauskimpia joulutarinoita

Carl Barks (1901–2000) oli eittämättä yksi maailman parhaista sarjakuvakertojista, ja hänen lennokkaat tarinansa naurattavat lukijoita vielä vuosikymmenien jälkeenkin.

Parhaimmillaan Barks oli jouluaiheisten tarinoiden parissa, mikä mahtoi johtua siitä, että hänellä oli koko vuosi aikaa hioa ideoitaan. Ei siis ihme, että Egmont julkaisee Barksin joulutarinat kokoelmana – jälleen kerran.

Kokoelman kaikki tarinat on nähty aiemmin jo vuonna 2008 Sanoma Magazinesin julkaisemissa Carl Barksin joulu -kirjoissa, ja ihan samassa järjestyksessä. Erotuksena on, että Egmontin uuteen kirjaan on onnistuttu kaivamaan pari uutta yksisivuista, eikä mukana ole Barksin öljyväritöitä.

Lisäksi Sanoman kirja on painettu kiiltävälle paperille, kun taas Egmontin kirja on painettu karkealle paperille. Kummasta nyt sattuu tykkäämään.

Kolme kullannuppua

Kun talossa ei näy jouluna lahjoja, ankanpojat alkavat murehtia, ovatko he kenties keppostelleet vuoden aikana vähän liikaa. Niinpä he päättävät vielä viime tingassa hemmotella setäänsä oikein olan takaa. Vanhat, jo unohtuneet ansaviritykset ponnahtelevat väkisinkin esiin, ja sattumakin puuttuu peliin. Tarina päättyy kuitenkin lämpimään yhteishaliin.

Barks oli taitava pelaamaan tunteilla. Tarinoissa samastuu niin Akun epätoivoon, epäonneen, raivoon, kuin lempeyteenkin. Hän on kuka tahansa mies. Kolme kullannuppua noudattaa Barksille tyypillistä teatterinomaista esillepanoa, jossa kaikki tapahtuu suurimmaksi osaksi yhdessä paikassa.

Joulu Karhuvuorella

Vuonna 1947 ankkatarinat saivat kokonaan uuden vaihteen kun mukaan astui Roope-setä tarinassa Joulu Karhuvuorella. Itara setäraaska istuu yksin kartanossaan vihaamassa kaikkia, ja aivan erityisesti hän vihaa joulua, sillä silloin kaikilla muilla on hauskaa.

Jos jostain löytyisi kyllin rohkea mies, sellaista Roope voisi kenties arvostaa, ja näin Roope saa idean koetella sukulaispoikaansa Akua.

Piirrosjälki ei ole aivan yhtä notkeaa kuin Barksin myöhemmässä tuotannossa, ja sketsit nojaavat vielä animaation ja mykkäkomedian kerrontatapoihin, mutta meininki on railakasta ja juonenkäänteet tulevat puskista.

Se parhaiten nauraa…

Hannu Hanhen ensiesiintyminen tapahtui sekin jouluna, tarinassa Se parhaiten nauraa… (1948), mutta hänen ärsyttävän hyvä onnensa tuli ilmi vasta myöhemmin. Kertomuksessa Hannu harppoo itsevarmana Akun taloon ottaakseen sen haltuunsa.

Äijillä on heinäkuun helteissä lähtenyt mopo käsistä, ja on tullut lyötyä vetoa asioista, joita he eivät oikeasti pysty tekemään. Sitten yritetään uida joulupäivänä Karhujärvessä ja litkiä kaksi gallonaa mehua tunnissa.

Tarina on yksi Barksin koko tuotannon hervottomimmista esityksistä. Varsinkin sohvalla turvoksissa tillittävä Hannu on useamman naurun arvoinen.

Kirje joulupukille

Joululahjojen puuttuminen on kaikkien joulutarinoiden peruselementti. Tässäkin kokoelmassa aihetta varioidaan useammassakin tarinassa. Joulupukin myrskyisä vierailu -tarinassa Aku on unohtanut ostaa lahjat ajoissa, ja kertomuksessa Kirje joulupukille Aku on unohtanut postittaa poikien kirjeen.

Parhaita Roope-tarinoita ovat ne, joissa hän tuumii: ”Ei ole mitään järkeä omistaa kolmea kuutioeekkeriä rahaa ellei välistä pane vähän haisemaan”. Kun yhdistetään tolkuton varainkäyttö, itsekorostus ja unohtuneet joululahjat, saadaan sellainen keitos missä talot ryskyvät eivätkä miljoonasakot tunnu missään.

Hyvä esimerkki nerokkaasta kerronnasta on joulupukki, joka tupsahtaa savupiipusta minikokoisena ja kasvaa sitten saman tien miehen mittoihin. Pieni yksityiskohta, mutta juuri se auttaa ankanpoikia ymmärtämään, että piipusta laskeutuu aito joulupukki, eikä jälleen uusi valepukki. Asia on upotettu tarinan sisään uskottavasti ja huomaamattomasti, juuri niin kuin vain mestari sen osaa.

Petri Hänninen, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua