Yona. Kuva: Aki Roukala
LEVYT | Laulaja-lauluntekijä Yona palaa Tapiola Sinfoniettan kanssa tekemällään Uni johon herään -albumilla, jossa ollaan vereslihaisesti iholla.
”Levyn tunnetilan ollessa näin vereslihainen kuuntelukokemus kehittyy sen ahdistuneimpina hetkinä melko raskaaksi. Onneksi myös kepeämpää vastapainoa löytyy ja yhdessä kuljetaan kohti valoa.”
Kaikissa haltuun ottamissaan genreissä sulavasti uiskenteleva laulaja-lauluntekijä Yona eli Johanna Rasmus tekee näyttävän paluun Mauri Syrjälän kanssa luomallaan popalbumilla Uni johon herään (Johanna, 26.3.2021). Yonan kahdeksas albumi pitää sisällään niin Taavi Oraman kapellimestaroiman Tapiola Sinfoniettan kanssa toteutettua sinfonista kaarta kuin vaivihkaisempaa ja riisutumpaa ilmaisua. Onpa mukana myös Irti-sinkun modernia luomusoulia.
Sinfoniaorkesterin ohella levyllä kuullaan Nicolas Rehniä kitarassa, Antti Kivimäkeä bassossa, Antti Kujanpäätä koskettimissa ja Tuomas Timosta rummuissa.
* *
Levyn avausraita Ooksä unohtanu on upea, kohtalokas ja vavahduttava, täysosumaa lähentelevä sinfoninen heittäytyminen tunteeseen. Tapiola Sinfoniettan kanssa hiottu yli kahdeksan minuuttia kestävä teos on juuri oikealla tavalla vaikuttava ja massiivinen jousineen kaikkineen, mutta samaan aikaan pienesti kaunis ja herkkä, laulun kanssa täysin sisällä ja vereslihalla. Jopa kolmeminuuttinen alkusoitanto ennen laulua puolustaa (kerrankin) paikkaansa. Sami Baldaufin orkesterisovitus hipoo täydellisyyttä.
Kultavehka jatkaa avausraidan perään huomattavasti pienemmin ja maanläheisemmin. Hiukan vinksahtavasti askeltava, ilmava ja luomusti rytmipurskahteleva pohdiskelu hyödyntää jousia, mutta hyvin hillitysti. Yona on yhtä lailla soiton päällä hyvin avoimena ja tunteella, mutta raukeammin. Loppukasvatus soljuu hienosti ilman massiivisia rakenteita.
Kappaleessa Kultavehka sovituksesta vastaa Anssi Växby ja muun muassa Irti-singlellä Jarkko Riihimäki. Myös Antti Kujanpää antaa sovituspanostaan useammalla raidalla. Niinpä näkemyksiä on runsaasti, samoin erilaisia sävyjä ja lähestymistapoja. Avauksen herkät korkeat kaaret ovat vain yksi totuus.
* *
Jarkko Riihimäen sovituksilla klassista sinfoniaa lähentelevä Heihei on edellisen tapaan pienesti kaartava, musikaalinen tunnelmointi ilman kiirettä. Haikea ”heihei” jää ilmaan soimaan.
Ennakkosinkkuna julkaistu Irti tuo pakettiin luomusoulia tai modernia R&B:tä. Perinteisen radiohitikkäämmin rakentuva biisikaunokainen sykkii haikeasti ja pääsee yhtä lailla iholle kuin sen alle, kuten sinfonisemmat kasvattelut. Yona kertoo levyn saatteessa olleensa ”haavoilla”, ”hauras” ja ”rajatiloilla”. Se on taltioitunut onnistuneesti musiikkiin.
Vitun unelmat -kappale rikkoo levyn muuten vahvasti harmonista otetta uhkaavan vinosti sykkivällä, pumpulissa painostavasti leijuvalla painajaisunellaan. Ahdistuneessa tunnelmassa kohtaa tummasti pörisevä orkestraatio, triphopmainen synkkä syke ja puhelaulun varautunut pohdiskelu. Pilvilinnat romahtelee ja lakanat hiostuu.
En saa rauhaa palaa pianovetoisesti raukeamman haaveilun pariin, mutta tummissa maisemissa. Nimensä mukaisesti rauhattomasti pinnan alla kulkeva sävellys maalaa pinnan päälle komeaa kaarta. Maalauksellisuuden vastapainona rytmiikka kulkee tahallisen pyörteilevästi, paikoin jopa vastavirtaan. Vaikka Yona laulaa, ettei hänestä saa enää ehjää, on kappaleessa melkoisesti voimalaulun ominaisuuksia.
Rauhaa ei saa, eikä mikään ikinä myöskään lopu. Alun häröilyn jälkeen rauhallisesti jousilla kaartava Se ei ikinä lopu hivelee raukealla valssinpyörteellä ja tuo tunnelmaan haikeaa hymyä. Solut herää eloon alkaa dramaattisella sinfoniatunnelmoinnilla, jonka jälkeen aloitetaan alusta mukavan harmonisesti. Kiireettä korkealle kiivettyään Yona antaa äänensä kantaa leveälle ja nappaa sen alle duurissa sykkivät siivet. Levyn positiivisinta taivaalla vaeltelua.
Sanomatta selvää jatkaa positiivissa tunnelmissa raukean pumpulisesti. Levyn alkupuolen vereslihaisista syövereistä on päästy yli ja eteenpäin. Riisuttu ja mukavan pelkistetty rakkauden hetki nousee hymyä nostattavan heleästi ja on albumin kauneimpia kasvatuksia.
Samanlaista harmonista kauneutta on riisutusti rakennetulla Kannolla-päätösraidalla, jossa Yona pohdiskelee kaiken haurautta ja katoavaisuutta todella upealla sovituksen ja laulun kasvatuksen yhdistelmällä. Levyn herkin hetki saa arvoisensa koristelun. Ehkä siivet kantavat sittenkin.
* *
Levyn tunnetilan ollessa näin vereslihainen kuuntelukokemus kehittyy sen ahdistuneimpina hetkinä melko raskaaksi. Onneksi myös kepeämpää vastapainoa löytyy ja yhdessä kuljetaan kohti valoa.
Vaikka ihan kaikista levyn kappaleista ei irtoa parhaiden hetkien kaltaista pysäyttävyyttä ja kokonaisuutta vaivaa tunnevuoristoradan ja vaihtelevien toteutusten vuoksi pieni sillisalaattimaisuus, paikkaa vahva lataus puutteita.
Levyn aloitus ja lopetus ovat erityisen upeita. Yona palaa entistäkin väkevämpänä.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
