Kuva: Nuclear Blast
LEVYT | Wintersun-mies Jari Mäenpää sai vihdoin pihalle pitkään tekeillä olleen Time II -levyn. Sille kasaantuneita hurjia odotuksia on mahdotonta lunastaa, mutta paljon hyvää levyllä on.
”Kokonaisuus on selvästi ryhdikkäämpi, terävämpi ja kirkkaampi kuin edellinen.”
Jari Mäenpään projekti, metallibändi Wintersun, on aina ollut monia metallin genrejä yhdistelevä sulatusuuni ja sellainen on myös elokuun lopussa ilmestynyt albumi Time II (Nuclear Blast, 2024). Bändin kappaleilta on totuttu odottamaan megalomaanisuutta ja loputtomia kerroksia kerrosten päällä, ja sitä saadaan. Kaikkea on taas valtavasti, mutta kokonaisuus on silti selvästi ryhdikkäämpi, terävämpi ja kirkkaampi kuin edellinen Forest Seasons -levy (2017). Levy vain jää lopulta kovin kliiniseksi eikä kaikki epäilemättä mukaan puserrettu tunne ja visio kunnolla välity. Mukana ei myöskään ole ainuttakaan sellaista helmeä kuin esimerkiksi Time I -levyn (2012) Land of Snow and Sorrow.
Folk-painotukset tulivat ilmeisesti pääpiirteissään kuitattua jo ensimmäisellä Time-levyllä ja sitä seuranneella Forest Seasonsilla. Nyt kansanperinteen louhimista on vähemmän ja levy liikkuu selkeämmin power metalin ja melodeathin maailmoissa.
* *
Levyn intro Fields of Snow on tyylitajuinen ja kiinnostava. Se kattaa pöydän hyvin sille, mitä on tulossa. Ensimmäinen varsinainen kappale The Way of the Fire ei puolestaan tempaise mukaansa. Se alkaa kohtalaisen tyypillisenä melodeathina ja kymmenen minuutin mittansa se kantaa vain vaivoin. Jossain vaiheessa jo vähän puuduttaa. Biisi kiteyttää hyvin sen, mikä Wintersunissa on vialla: virtuositeetista huolimatta syvyyttä ja sielua puuttuu.
One With The Shadows puolestaan alkaa upean painokkaana ja sopivasti raskaana, mutta muuttuu puolivälin paikkeilla pinnalliseksi ja ontoksi power metaliksi. Kitarasankaruus uhkaa hukuttaa sen hyvän, joka biisissä muuten on. Alku lupailee jotain synkempää, raskaampaa ja kiinnostavampaa kuin stratovariuksien ja sonataarcticojen suuntaan kallistuva kappale lopulta antaa.
Väliosa Ominous Clouds saattelee levyn rajuimpiin hetkiin, kun Storm räjähtää vauhtiin. Se tuo mieleen Nightwishin metallisimmillaan, mutta ei eksy liian syvälle sinfonisuuteen tai eeppiseen maalailuun. Biisi pysyy terävänä, iskevänä ja yllättää lopussa hienoilla ja vain hitusen verran tahattoman koomisilla jousilla ja kelloilla. Biisi muodostaa levylle myös sen selkeimmän jatkumon ensimmäiseen Timeen.
Albumin päättävä Silver Leaves on kiehtovan tunnelmallinen ja maalaileva kappale. Kappaleen lopun suhina vienoine kelloineen on jo herättänyt huvittunutta kommentointia, mutta toimii itse asiassa oikein hyvänä kehystävänä elementtinä. Biisi viittailee levyn kappaleista ehkä korostuneimmin itämaille samaan tapaan kuin esimerkiksi The Forest That Weeps (Summer) edellisellä levyllä.
Jari Mäenpään laulu on Silver Leavesissa sekä vahvuus että heikkous. Hänen tulkintansa ei saa välitettyä sitä herkkyyttä, jota surumielinen kappale vaatisi, mutta toisaalta loppupuolen kielenvaihto suomeen tuo mukaan levyn aidoimman tuntuista koskettavuutta.
* *
Vuonna 2017 suututin metalliskenen, kun annoin Forest Seasonsille vain viisi tähteä kymmenestä kritiikissäni Kaaoszinessä. Kutsuin levyä vieraantuneeksi sekä totesin että sen vuodenaikateema on väsähtänyt ja päälleliimattu. Lisäksi totesin, että soittimista on tuotettu sielu pois. Reaktio kritiikkiini oli hämmentävä ja kertoo bändin tärkeydestä. Oli kuin Jari Mäenpää olisi pyhä ja olisin tehnyt jotain hyvin sopimatonta. Jopa muutama kanssani samaa mieltä oleva pohti, voiko noin sanoa. Tietenkin voi.
Vaikka Mäenpään musiikki ei ole minuun erityisesti iskenyt, arvostan häntä. Mäenpää on kiistatta virtuoosi. Hänen hullu kunnianhimonsa on kiehtovaa ja inspiroivaa. Hänestä ja tästä loputtoman pitkään odotetusta levystä ehti tulla meemi jo moneen kertaan, ja nauroin monelle niistä vitsailuista itsekin. Silti tuollainen tinkimätön palo seurata omaa visiotaan on hienoa.
Nyt Mäenpää tuntuu taas olevan selvästi enemmän omalla tontillaan kuin Forest Seasonsilla. Kokonaisuutena Time II on laadukas ja kiinnostava, mutta edelleen jää vaivaamaan tunne, että Mäenpää ei kunnolla saa välitettyä sitä, mitä levyllä on tarkoitus ilmaista. Ehkä hän pian ilmoittaa Time III -levyn olevan tekeillä ja se räjäyttää pankin ilmestyessään vuonna 2036?
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josefiina Vannesluoman esikoisalbumi on taidokkaasti luotu runollinen taideteos – arviossa Mortal Lease
LEVYT | Josefiina Vannesluoma tulkitsee yhtyeineen Edith Whartonin runoja. Upealla albumilla tekstin ja musiikin yhteys on häkellyttävän selvä.
Rautamaan sisarusten ikuinen kesä jatkuu – arviossa Iron Country Sistersin kakkosalbumi Grace
LEVYT | Haikean heleä americanayhtye vie mukanaan stemmoillaan ja rikkailla sovituksillaan. Iron Country Sistersin musiikillinen torni vakuuttaa harmonisuudellaan ja tunnelmallaan.
Matti Salo Quartetin kolmas levy soi jämäkästi tuplakvartetin voimin – arviossa 4 + 4
LEVYT | Kitaristi-säveltäjä Matti Salon kvartetti hyödyntää tutusti itämaisia sävyjä progejazzissaan. Nimen 4 + 4 takaa löytyy syvyyttä sointiin antava jousikvartetti.
Nykyjazzia modernisti ja omaäänisesti – arviossa Superpositionin kakkosalbumi II
LEVYT | Suomalaiskvartetin jokainen muusikko on yhtä tärkeä, näkyvä ja kuuluva, ja heidän osaamisensa ja yhteispelinsä on avain onnistuneeseen tulokseen.
